Minun omat aiheet…

Minun omat aiheet...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.04.2019 klo 21:01 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2019 klo 21:01

Asun ja elän.

Minä uudistun. Heitän vanhan minän pois ja uudistun. Olen kaksitahoinen nimimerkki. Minulla on piilo minä joka toipuu nyt rauhassa. Toivon turhaan että voisin olla entinen itseni, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki muistot olen tuhonnut, ja aloittanut ihan kokonaan alusta. Olen myös treffisivuilla näin, vaikka siellä esittelen itseni tarpeenvaatiessa, ja kerron osoitteeni ja puhelinnumeroni. Täällä sitä ei taida voida tehdä. Haluaisin voida puhua itselleni, ja muille, siitä miltä minusta tuntuu kuin minulla on nämä edellytykset olla ihmisten kanssa tekemisessä, ja vähän muustakin.

Käyttäjä kirjoittanut 07.06.2019 klo 09:09

Aamusta

Yritin lukea AA-kirjallisuudesta 3 askelta, polku oli ja kyltti oven takana, mutta keitä oli minun kanssani sinne päin menossa, en vain kyennyt lukemaan. Koko maailma oli ränsistynyt, kuin aika päiviä sitten jätetty hoitamatta, aivankuin luosteri jossa ei ole enää ketään elollista. 😁

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 07.06.2019 klo 10:36

Hei Pikemiten, en ole vielä virallisesti muuttanut mutta oleskelen jo suurimman osan ajasta ulkomailla. En asu yksin, mutta siihen liittyy paljon asioita joista en halua kertoa sen enempää. Alan tyhjentämään asuntoani reilun viikon päästä kun tulen seuraavan kerran Suomeen - katsotaan selviävätkö huonekasvini hengissä siihen asti.

Mulle sopii päihteetön (tai niukkapäihteinen) elämäntapa hyvin, pidän itsestäni enemmän selvin päin. Onko sulla toisinaan vaikeuksia olla juomatta?

Käyttäjä kirjoittanut 07.06.2019 klo 15:38

Hei soroppi

Hyvä ettet ole humalahakuinen. Itselläni on toisinaan vaikeuksia pitää päihteetön-linja, mutta sen tähden käyn AA-ryhmissä, että pysyisi mielessäni " mihin se saattaa minut johdattaa."

Toveri asumisessa on omat hyvät puolensa, niinkuin huonotkin puolensa. Saatko olla rauhassa kotonasi siellä ulkomailla? Ja onko eläminen siellä halvempaa vai kalliimpaa?

Kiva ettet ole lakannut kirjoittamasta tukinettiin, sinua tulisi ikävä jos siihen päätyisit.

Käyttäjä kirjoittanut 07.06.2019 klo 16:26

Illalla

Mietin; Kuinka kummassa olen tullut siihen tulokseen etten haluaisi millään mennä pesulle ja AA-ryhmään. Tulee mieleeni viimeinen kertani kuin kävin juomassa, että halusin pesulle. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 08.06.2019 klo 08:33

Aamulla

Kävin suihkussa ja pesin hiukseni ja itseni, veljenpojalta sain yksi joulu saippuan jonka otin käyttööni. Ja pesin hampaat. Aamulla suihkussa käymisen hyvät puolet on herääminen. 😀 Tänään menen ystäväni kanssa H:ki Samba-karnevaaliin iltapäivällä. 😀 Eilen mietin mitä syön tänään kuin kävin kaupassa, ja ajattelin perunoita ja silliä. 😀 Leipä alkaa olla vähissä pitää ostaa tänään lisää. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 08.06.2019 klo 15:18

Emme menneet samba-karnevaaliin vaan matinkylän rannalle syömään ja juomaan kahvia. Istuimme auringossa pari tuntia, olen ihan punainen. 😀 Oli kivaa tavata vanha ystäväni taas kerran. 😀 Huomenna syntymäpäivänäni, pitäisi veljeni ja hänen vaimonsa tulla käymään kylässä, ja meidän sitten käydä hautausmaalla laittamassa kesäkukkia vanhempiemme haudoille. 😀

Käyttäjä saloka kirjoittanut 08.06.2019 klo 16:47

Paljon onnea

Käyttäjä kirjoittanut 09.06.2019 klo 09:32

Aamusta

En löydä bikineitäni mistään, en muista mihin ne laitoin. 👿😈 Tänä aamuna olen tehnyt vähän itsetutkiskelua. 👿😈

Käyttäjä kirjoittanut 09.06.2019 klo 14:59

Tunti tunnin jälkeen sanon itselleni että olisi joku voinut muistaa minut. Sain kamalasti onnitteluja netissä, mutta istun yksin kotona, koska paloin eilen rannalla en uskalla mennä tänään aurinkoon, enkä tiedä onko minulla edes aurinkorasvaa jäljellä, että voisin huomenna laittaa vähän. 😀😁

Käyttäjä kirjoittanut 10.06.2019 klo 06:58

Aamulla

Istun tietokoneen ääressä. Pitää kastella kukkaset, laittaa kissalle ruokaa ja juomaa, katsoa aurinkorasvaa käsiin ja kasvoihin. pestä hampaat, jakaa lääkkeet ja ottaa aamulääkkeet. ym. ennenkuin lähtee Tallinnan päiväristeilylle. Mietin muistankohan edes kaiken...mukavaa päivää.

Käyttäjä kirjoittanut 11.06.2019 klo 08:07

Aamulla

Oli kiva Tallinnan risteily. Löysin kivoja jääkaappimangneetteja, pari kalaa. 💟💌💀 Ja ostin kivan lyhythihaisen puseron (kaunis), ja juustoa, ja makkaraa, sekä varvastossut( ym.) 😀😁 Ostin laivalta vahingossa (tarkoituksella) kevyt savukkeita, ja ajattelin lopettavani sitten tupakoimiseni niihin, vierotan itseni näin tupakasta. 😀😁

Käyttäjä kirjoittanut 11.06.2019 klo 19:00

Illalla

Nämä kauniit ilmat loppuvat ennenkuin tulee juhannus, hyvä niin, sade mahdollistaa kokon polton. Kunhan ei sada kuin kokkoa poltetaan. Heti juhannuspyhien jälkeen on minulla taas AA-ryhmäni kanssa 1 vuotias raittiusjuhlat, seuraava tavoite on raittiina siitä huolimatta. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 12.06.2019 klo 04:01

Iltäpäivällä

Kävin AA-ryhmässä. Matkalla pyörällä kaupassa, kotiin, ja vein pyörän korjaamolle korjattavaksi, etupyörä hankasi pahasti runkoa vasten, kuvittelen sen vääntyneen. 😀

Toivottavasti saa sen kuntoon, eikä maksa hirveesti, lupasi 20e laittaa sen ja olen 2e velkaa hänelle renkaiden ilmauksesta. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 12.06.2019 klo 04:13

Yöllä

Heräsin uniin jotka muodostuivat poliittisesti toisinajattelevista ja pyörän kunnosta. 😀😁😂 Enkä sitten saanut enää unen päästä kiinni. Kävin ulkona tupakalla ja huomasin että kellarissa palaa valo, sammutin sen, ja tulin kotiin. 😀😁😂

Käyttäjä kirjoittanut 12.06.2019 klo 09:23

Aamulla

Vielä ei ole tullut tekstiviestiä pyöräkorjaamolta, annoinkohan oikean puhelinnumeron. 😀 😁 Mietin; Viime yöistä heräämistäni kuin olisi ollut suurikin hätä.