Minun omat aiheet…

Minun omat aiheet...

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 04.04.2019 klo 21:01 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 04.04.2019 klo 21:01

Asun ja elän.

Minä uudistun. Heitän vanhan minän pois ja uudistun. Olen kaksitahoinen nimimerkki. Minulla on piilo minä joka toipuu nyt rauhassa. Toivon turhaan että voisin olla entinen itseni, vaikka vain vähän aikaa. Kaikki muistot olen tuhonnut, ja aloittanut ihan kokonaan alusta. Olen myös treffisivuilla näin, vaikka siellä esittelen itseni tarpeenvaatiessa, ja kerron osoitteeni ja puhelinnumeroni. Täällä sitä ei taida voida tehdä. Haluaisin voida puhua itselleni, ja muille, siitä miltä minusta tuntuu kuin minulla on nämä edellytykset olla ihmisten kanssa tekemisessä, ja vähän muustakin.

Käyttäjä kirjoittanut 30.05.2019 klo 14:40

Iltapäivällä

Olin piha-talkoissa, oli mahtavat sapuskat, salaattia, lihapiirakoita, nakkeja, ja lihapullia. Söin mahani täyteen ja lähdin pois, muut jäivät vielä juhlimaan.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 30.05.2019 klo 18:29

Kuulosti kivoilta talkoilta!

Käyttäjä kirjoittanut 30.05.2019 klo 19:34

Illalla

Taas on yksi päivä koettu. Huomenna kouluun päättäjäisjuhliin, kuin lupasin tulla hakemaan todistuksen.

Tilasin Tallinnan risteilyn 10.6. ja maksoin sen jo. 9.6 minulla on syntymäpäivä. Veljeni ja kälyni tulevat käymään, ja sitten menemme vanhempieni haudalle laittamaan kesäkukat.

Sitä ennen on lähihoitajani kotikäynti 5.6. Silloin siivoamme.

Käyttäjä kirjoittanut 31.05.2019 klo 07:39

Aamulla

Kävin suihkussa ja laitoin mekon päälleni, kuivasin hiukseni. Nyt pitäisi kelvata päättäjäisjuhliin. Pitää vielä laittaa deoa ja hajuvettä.

 

Käyttäjä kirjoittanut 31.05.2019 klo 13:00

Päivällä

Nyt on koulu virallisesti päätynyt, ja todistus saatu, yllätyksenä sain stipendi kirjan. 😁😀 Tulin kotiin ja vaihdoin vaatteet. Kävin matkalla kaupassa. Nyt viikonloppun viettoon. 😁😀

Käyttäjä kirjoittanut 31.05.2019 klo 16:53

Tänään menen illalla ulos, AA-ryhmään. En ole käynyt siinä AA-ryhmässä vuosiin. 👿😈

Hyvä päästä katsomaan vähän toiselta kantilta kaikkea. 👿😈

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 31.05.2019 klo 17:40

Olipas kiva ylläri 🙂

Käyttäjä saloka kirjoittanut 31.05.2019 klo 17:57

Onnea. Minkä koulun kävit?

Käyttäjä kirjoittanut 01.06.2019 klo 06:56

saloka kirjoitti:
Onnea. Minkä koulun kävit?

Omnian VALMA eli ammatin valintaan valmistavan koulutuksen. En erikoisemmin valmistunut mihinkään, mutta tuli haettua ammattikouluun, joka oli koulutuksen tarkoitus. 😀

Aamu aurinko paistaa suoraan sisälle ikkunoistani, sen tähden en nuku pitkään juuri koskaan kesällä. Tänään heräsin 5 aikaan. Söin aamupalaa, ja kävin tupakalla, sekä luin vähän. Kirjoitin jutun yhteen lehteen ja se lehti tulee minulle, joten luen sen jutun lehdestä aina välillä ja fiilistelen.

Käyttäjä kirjoittanut 01.06.2019 klo 07:40

soroppi kirjoitti:
Olipas kiva ylläri 🙂

Joo. Oletko jo muuttanut ulkomaille? Millaista siellä on? Asutko yksin?

Käyttäjä kirjoittanut 01.06.2019 klo 07:53

Aamulla

Olen yksinäisempi ja seesteisempi tänä aamuna. 😀 Mielihaluni ovat kurissa, eivätkä purista mistään. 😁 Miesystäväni ovat matkoilla. 😂 Ja ...

Ajattelin tehdä tästä päivästä hyvän. 😃 Käydä vaikka rannassa katsomassa meininkiä, ja ...

Käyttäjä kirjoittanut 01.06.2019 klo 14:15

Iltapäivällä

En käynyt taaskaan rannalla. Kävin kaupassa ostamassa mehujään ja tupakkaa kuin loppuivat. Nyt mietin mitä tekisin tänään. Luin jo sitä kirjaa jonka sain koulusta, se on runokirja, kuukausittain kirjoitettuja runoja. Ehkä otan Tarot-kortit esiin ja ennustan tulevia. 😀

Käyttäjä kirjoittanut 01.06.2019 klo 21:06

Illalla

Kirjoitin mitä ajattelin. Enkä nyt voisi sitä muuttaa enää. Kaikenlaista kiusallista takertumista välttäen. Minulla piti olla oma tunne-elämäni. En vain tavoita sitä enää. Jumalalle kiitoksia, en halua väkivaltaisia tunteitani enää, vaikka sitten ei tuntuisi enää miltään, ei ainakaan ole kuvitelmia siitä etten tunne mitään jos minussa ei ole reikiä tunteen kulkea minuun ja minusta pois.😀😁😂😥

Käyttäjä kirjoittanut 02.06.2019 klo 09:49

Aamulla

Heräsin ja nousin ylös kello 7 aikaan. Söin aamupalaa, ja kävin ulkona tupakalla.

Kuuntelen söpön kissani naukumista. Tänään lähden AA-ryhmään vähän pitemmälle bussilla. Tarkoitukseni on mennä entiseen AA-ryhmääni vieraaksi, olen käynyt siellä vain edellisten raittiuksieni aikana, ja nyt se on muuttanut uusiin tiloihin remontin ajaksi. Minua hieman jännittää kulkea sinne bussilla. Olen ajatellut sitä, ja AA-ryhmä on laittanut minut ajatuksellisesti pihamaalle, ennenkuin tulen AA-ryhmään ja näen missä kokoontuvat, aiheutanko hämminkiä AA-laisten keskuudessa kuin en ole aina koti-ryhmässäni sen kokoontuessa. Hänninkiä aiheuttavat tunteeni muissa ihmisissä, on otettava opikseen etten ole ainoa joka ajattelee näin. Aina ei voisi pitää omia asioitansa ominansa. KV

Käyttäjä kirjoittanut 02.06.2019 klo 10:49

Aamupäivällä

Mietin; Millaiseksi päiväni muodostuu! Kuinka selviydyn bussi matkasta! Kumpa en hajoisi ajatuksiltani bussi matkan aikana! Kumpa pääsisin perille ilman tunne hämminkiä! Kumpa ryhmä hoitaisi myös minua! Kumpa pääsisin takaisin bussilla ilman että häjoan ajatuksiltani! Kumpa en aiheuttaisi itselleni tunne hämminkiä jälkeenpäin!

Näillä eväillä päivään! Nyt syömään!