Miksi ihmiset ovat niin ilkeitä?
Olen todella kyllästynyt ihmisiin. En kaikkiin,mutta suurimpaan osaan. Kannan katkeruutta sisälläni joka päivä ja aina yhä enemmän. Samoin tunnen niin paljon vihaa että joskus se vielä ryöppyää yli.
Olen herkkä ihminen, olen masentunut, pukeudun vaatteisiin joita ei näe ihan joka ihmisellä sekä olen hieman ylipainoinen. Saan kuulla kaupungilla ollessani kommentteja ulkonäöstäni todella usein. Olinpa sitten läski, ruma tai muuten vaan friikki. Kyllästyttää ja vihastuttaa jatkuva ihmisten arvostelu. Koulussa ollessani sain osakseni syrjimistä, nimittelyä ja selän takana puhumista. Olen nyt nuori aikuinen ja tuollainen samanlainen naljailu (varsin lievä sana) mitä sai kestää ala-asteelta lukioon, jatkuu vieläkin. Tosin vieraiden ihmisten toimesta. Tuntuu siltä, että en ole minkään arvoinen, koska näytän siltä miltä näytän. Asun vielä melko suurella paikkakunnalla, niin luulisi ettei täällä nyt ole ihan sellainen meininki kuin jossain pikkukaupungissa.
Se että, kuulen ulkonäöstäni kommentteja, on johtanut siihen että olen alkanut mökkiytyä kämppääni. Ja silloin kun kaupungille on pakko mennä, en viihdy siellä ollenkaan. alan panikoida ja stressaan.
Haluaisin olla iloinen ja sosiaalinen ihminen. Ihminen, joka ei välitä mitä muut itsestä ajattelevat, mutta ei. En pysty siihen…jokainen kommentti sattuu niin helvetisti.
Olen miettinyt, että saavatko nämä ihmiset jotain sairasta nautintoa siitä, kun tietävät että heidän arvostelunsa loukkaa? Miksi he vaivautuvat, aikuiset ihmiset?
Mikä mussa on vikana? 😑❓
Misty kirjoitti 6.8.2013 21:55
salainen55 kirjoitti 4.8.2013 8:49
Nykyisin osaan hakea jo apua kun tulee se tilanne että joku käy kimppuun sanallisesti, ja jopa säälin niitä ihmisiä, mutta se tuntuu kyllä aika ylipääsemättömältä kun haukkuja on oma läheinen, omainen. Se jättää kyllä niin suuren arven ettei ihan heti katoa. Ja kyllä sitä pelkää ja varoo sen jälkeen sitä ihmistä. Se on yksi alistamiskeino, jotkut ihmiset vain ovat niin sairaita että haluavat keinoja kaihtamatta saada muut valtaansa ja kun sellainen henkilö kehittyy siihen ihan lähelle, jopa jonka synnytät, niin on se aikamoinen asia selvitellä ja miten elää sen asian kanssa. Kun ei tietääkseen ole tehnyt kuitenkaan mitään niin kauheaa että moinen pitäisi tapahtua.
Tuli vain mieleen, että olihan Hitlerkin jokun lapsi, ja moni muu tyranni.Tarkoitatko että lapsesi ovat pikku Hitlereitä?
Tarkoitin sitä, että useat sairaat ihmiset saavat aikaan paljon pahaa, mutta joku äiti heidätkin synnytti ja se minua koskettaa, miten äitinä voi varjella lapsensa sitten ettei heistä tulisi "pikkuhitlereitä", tai ettei heistä tulisi aikuisena kiusaajia omissa perheissään. Alkoholi, huumeet ja muut aineet kun muuttavat ihmisen persoonan.
Aloitin tänne kirjoittamisen joskus 2000-luvun puolivälin tietämillä, kun masennus ja itsetunto olivat pohjalukemissa jälleen kerran. Silloin kirjoitin eri nimimerkillä, vaihdoin nimimerkkiä kun taisin olla vainoharhainenkin. Nyt on kait paremmin kun en enää säiky niin paljoa. Turvattomuus oli kait se minun pahin vainoharhaisuuden syy. Niinkuin edellisestä viestistä voi lukea olen joutunut kiusatuksi jo ihan lapsuudesta lähtien, osaamatta puolustautua. En syytä enää ketään, ihmiset ovat vain ilkeitä jos heillä itsellään ei mene hyvin tai ovat kai niin sairaita että pitää toisia murjoa että saa itsensä tuntemaan hyväksi. Meillä se kiusaaminen oli ihan arkipäiväistä "pilailua" joka meni liiallisuuksiin, kilpailua ja nälvimistä. Pieniä piikkejä sopivassa tilanteessa sain kuulla myös työpaikalla, aina paha mieli, just kun luuli että on rauha maassa niin joku tölväisi jotain ilkeää, tai tapahtui jotain muuta. Ja kun se jatkui niin muutuin epäluuloiseksi, vainoharhaiseksi, masentuneeksi, vihaiseksi, torjuin ihmiset läheltä.
Niin että jos joku keksii sen keinon millä saadaan kiusaaminen loppumaan niin hän ansaitsee Nobelin palkinnon.
Joku täällä kirjoitti, että siksi ihmiset ovat niin ilkeitä, koska eivät osaa eläytyä toisten tunteisiin. Tuo on aivan totta. Hienotunteisuus ja empatia ovat ikävän vähän arvostettuja nyky-yhteiskunnassa. Se on surullista. Kuitenkin se, mitä olet ihmisenä on mielestäni merkittävämpää kuin se mitä teet. Se näyttää kuitenkin olevan nyky-yhteiskunnassa usein unohtunut. Toisaalta on niin, että toisten huomioimista ja empatiakykyä on turha odottaa ihmiseltä, jos hän ei ole saanut näitä kykyjä vuorovaikutuksessa kotoaan. Ilkeyttä on turha miettiä, mutta ei siihen tarvitse suostua. On vastapuolen oma ongelma jos ei ymmärrä loukanneensa.
Olen taas kirjoitellut tänne, aina kun olen sekasortoisessa tilassa alan etsimään väylää mistä löydän sen viisasten kiven millä päästä ulos ahdistavasta olosta.
Tämä on taas auttanut kun kirjoitan.
Minulla heräsi ahaa-elämys erään ilkeyden kohdalla jota sain osakseni. Se ihminen halusi olla ilkeä, koska koki minut ahdistavana takertujana, vasta nyt sen myönsin että ei sellainen takertuminen johonkin ihmiseen ole tervettä, pitää antaa tilaa olla ja elää ja tehdä omia ratkaisuja ilman että alan neuvomaan tai tukemaan liikaa.
Onkohan minun perusongelma se että menen liian syvälle muiden elämään ja olen tietäväni muiden ongelmat paremmin kuin he itse. Äitinä ehkä opin väärän tavan ja nyt olis aika muuttua.
Elää ja antaa muidenkin elää.
Tämä on tämmöistä yksinpuhelua. Kestää hetken oivallus, unohdan taas, mutta jospa sinne mieleen jotain muutoksen kipinää jää.
Eli joskus ollaan ilkeitä kun halutaan irtiottoa jostain.
Itsekin olen miettinyt, ihmetellyt ja stressannut tätä asiaa pääni puhki kun tuntuu välistä siltä että nykyaikana ei oikein arvosteta hienotunteisuutta ja erilaisuutta. Se sattuu, kun melkein kuka tahansa voi tulla aukomaan päätään kenelle tahansa varsinkin netissä jäämättä kiinni siitä ☹️ Osasyitä tähän "ilkeilytrendiin" voivat olla lapsuuden kokemukset, jatkuva tarve miellyttää muita menemällä massan mukaan, (yleistä erityisesti nuorison keskuudessa) kiire, suorituspaineet, stressi tai sitten jokin traumaattinen kokemus. Kaikkien kanssa ei tarvi tulla toimeen ja meillä jokaisella on hyviä ja huonoja päiviä, mutta ei silti tarvitse lytätä tai mollata kaikkea mikä on olemassa koska se lyttääminen voi aiheuttaa ikuisen sosiaalisen tilanteiden pelkoa sekä eristäytyneisyyttä varsinkin herkälle ihmiselle.
Ette ole ainoita jotka mietitte tätä asiaa. Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan sekä ammattikoulussa syrjittiin koska en ollut samanlainen kuin muut ja pukeuduin halpoihin vaatteisiin kun muilla oli viimeistä huutoa olevat ONLYN hupparit. Muut kuuntelivat jo ala-asteella teinipoppareita kun itse leikin nukeilla 5.luokkaan asti ja kuuntelin mitä radiosta sattui tulemaan. Kiusaamisen muodot olivat aika pitkälti sanallista, muunmuassa nimittelyä ja juoruilua sekä ruokapöydästä häätämistä. Ystäviä minulla ei ollut ja tällä hetkellä ei oikein vieläkään ellei sitten jos poikaystävä, hänen äiti ja tuttu lasketaan ystäviksi. Vieäkin tunnen itseni ulkopuoliseksi enkä uskalla tehdä aloitetta koska pelkään että minua kohdellaan huonosti.
Masentaa katsoa ulkopuolista maailmaa päivä päivältä koska jotkut ihmiset vaativat muilta ihmisiltä liikoja, eivät hyväksy pientäkään virhettä esim. työpaikalla toimistotyössä ja tuntuvat karsatavan vähäistäkin erilaisuutta, mikä näkyy tiuskimisena ja pahimmassa tapauksessa kiusaamisena tai vieraitten ihmisten haukkumisena/huuteluna perään vaikka ne vieraat ihmiset ei ole tehneet mitään pahaa, sekä sanomalehtien tekstiviestipalstoilla jotkut vain aukoo päätään vain siksi koska nauttii muiden kärsimisestä. Eli myös ilkeilynä. Ei tarvitse olla mikään häikäisevän puhdas pulmunen mutta voisi joskus ihmiset miettiä miltä äksyily varsinkin vieraille ihmisille tuntuu niistä jotka joutuu huonon kohtelun kohteeksi.
Tämä oli minun näkemykseni asiaan ja jos näkemys ei miellytä se on ihan OK. Mukavaa uutta vuotta 2014 Tukinettiläisille ja voimia !!
Ilkeily on kyllä aina toisen ihmisen kyvyttömyyttä ja hänen tunteitaan. Hänellä on itsellä jokin sietämätön tunne toista ihmistä kohtaan, ja hän ei osaa käsitellä sitä, ja siksi purkaa pahan olonsa toiseen kuin 6- vuotias lapsi isään tai äitiin kun ei tiedä mikä on. Mutta juuri se, että tällainen ilkeilijä sitten pääsee valtaan sosiaalisesti niin, että hän vetää muut mukaan on asia, joka on hyvin ikävää vallankäyttöä. Se on sosiaalinen ilmiö, jota mukaan vedetty ei edes huomaa. Ilkeilijä on niin ovela että ei välttämättä aina jää edes kiinni, koska ei aina tiedetä kuka hän on. Empaatinen ihminenkin voidaan vetää mukaan, ettei hän jäisi yksin tilanteeseen. Sitten kun huomataan, että empaattinenekin on vedetty mukaa, niin sanotaan että ei ollut tarkoitus ja käytetään empatiaakin hyväksi. Kohteeksi voi joutua kuka vaan. Terveydentilaan liittyvä ilkeily on itselläni asia, jonka takia olen tällä hetkellä hyvin herkkä ympäristölleni. Olen asunut alueella, jossa kukaan ei ole ilkeillyt mitään ja olen saanut elää hyvin rauhassa. Ilkeily on pahaa oloa ja itsekkyyttä. Jotta et jäisi yksin sinun on muka mentävä mukaan ilman, että itse edes huomaat. Ilkeilijähän on itse kyvytön olemaan hienotunteinen. Hän luo huonoa henkeä pahassa olossaan ja käyttää negatiivista valtaa. Ei vain kannata reagoida.