Ei sinussa välttämättä vikaa tarvitse olla, mutta ihmiset ovat pikkusieluisia, suuremmissakin paikoissa. Jos pukeudut erilailla kuin muut, niin osan sanomisen takana voi olla lievä kateus, kun uskallat olla erilainen....he ajattelevat, että ompas leuhka kun ei kelpaa tavan vaatteet. Ei minunkaan tarvitse kuin nähdä joku erilailla pukeutunut, niin iskee silmään heti ja tunnustan, olen kateellinen ja noista kokoa 36, ei kannata edes mainitakkaan, mieli vain vihertyy.
Ihmiset ei tunne sinua, he näkevät ulkokuoren, eivät tiedä miten suhtautua...luulisin.

Heippa
Elämälle ei pidä olla katkera eikä elämään pidä katkeroitua vaan etsitään
asioihin aina ratkaisu ja hiljakseen vaan mennään elämässä eteenpäin.
Mutta vihata voit kyllä sellaisia ihmisiä jotka on tehnyt sinulle harmia tai vaikeuttanut
eläämääsi.
Kun olet masentunut niin olethan käynyt lääkärissä ???
niin saat varmasti apua.
Onkos sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Ehdottomasti et jää neljän seinän sisälle sillä se on pahin virhe vaan liikut
ulkona kaikissa tapahtumissa jne.
Äläkä välitä jos joku sinulle sanoo pahasti tai ärsyttää se kertoo kyllä sanojan
huonosta itse tunnosta.
Mutta jos sattuu sinuun niin älä näytä sitä vastapuolelle vaan rupea esim nauramaan
sillä tosijaankin on niitä sellaisiakin ihmisiä että nauttii kun saa toiselle tehtyä harmia.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet !!!!
Pelottaako sinua aikuistuminen ja tulevaisuus ???
kaunista kesää sinulle

Valitettavasti naljailuun vastaaminen nauramalla ei auta yhtään vaan sattuu silti. Kokemuksesta tiedän. Minä olen ylipainoinen ja joskus ihmiset vitsailevat sillä. Sekä tutut että tuntemattomat. En ole huomattavan ylipainoinen, mutta paksu kumminkin. Yleensä vastaan vitsailuun juuri vitsailulla ja nauramalla itsekin, mutta sieluun sattuu hirveästi samalla. Ja aiheuttaa harmin siitä, etten oikeasti pidä puoliani. Olenkin miettinyt, pitäisikö ruveta ns. vastaamaan samalla mitalla eli keksiä naljailijasta jotain kuittailtavaa. Pitääpä miettiä muutama hyvä vakiolause ja kokeilla niiden käyttämistä. Se olisi ehkä enemmän puolensa pitämistä. Sitäpaitsi minusta on todella loukkaavaa vitsailla ihmiselle hänen ulkonäöstään tai ominaisuuksistaan, jos ihminen ei ole niin hyvä ystävä, että tietäisin ettei hän loukkaannu.

Siksi, että he ovat tyhmiä kuin saappaat, eivät osaa eläytyä toisen ihmisen osaan eivätkä käyttäytyä kunnolla. Ei sinussa ole mitään vikaa.
Miten huonosti käyttäytyviin ihmisiin sitten pitäisi suhtautua? Ei ainakaan mielistellä eikä nöyristellä nauramalla muka mukana. Parantaa heitä ei voi, joten paras kohdella heitä kuin ilmaa.

Osuit naulan kantaan, Desper. Huonosti käyttäytyvät todella, kun tuollaista tekevät. Ehkäpä siihen voisikin vastata: "No ei sulle ainakaan käytöstapoja ole liiemmälti opetettu"?

Olen miettinyt samaa ja luulen että ilkeillä ihmisillä on itsellään niin paha olo,että se purkautuu toisia haukkumalla ja muilla ilkeillä jutuilla. Minulla oli aikoinaan reippaasti ylipainoinen työkaveri. Häntä ilmeisesti potutti suuresti että olen hoikka ja sain kuulla mm. "hyi hitto ku sä oot laiha" juttuja. Ohitin ne nauramalla,vaikka olisi tehnyt mieli antaa samalla mitalla takaisin, tuntuihan se tosi pahalta. Yritä kääntää ajatukset tuollaisista ihmisistä, eihän ne jutut ole muuta kun säälittäviä itsetunnon kohotusyrityksiä. Katkeraksi älä rupea, se tuhoaa ihmisen. Kaikkea hyvää!

Nykyisin huomaan että kait jokainen saa jossain elämänsä vaiheessa naljailua ja kohdata ilkeyksiä, kuka mistäkin aiheesta.
En tunne yhtään ihmistä joka ei joskus ole ollut jonkun ilkeyden kohde, tavat ja asia josta saa kuulla ovat tietenkin erit jokaisella.
Olin aivan yliherkkä kaikelle negatiiviselle, enkä pystynyt kuuntelemaan kun sain myös positiivista palautetta, rakkautta ja hyväksyntää. Torjuin vahingossa kaikki, olin itse synkkä ja masentunut ja syytin muita.
Oli toki olemassa ilkeitä ihmisiä, mutta oli myös mukavia.
Tänään ihmettelen miksi menin niiden luo ja sellaisiin paikkoihin missä sain vain pahan mielen. Nyt en enää mene. Ja on parempi mieli. Olen sellaisten seurassa jotka hyväksyvät minut.
Joskus on pakko mennä hankalien ihmisten seuraan, mutten enää ala syyllistämään itseäni.
Mistä moinen parantuminen. Terapia, elämänmuutos (alkoholi ja tupakki yms. pois) ja usko Korkeimpaan Voimaan auttoivat.

Hei!
Voin vain todeta, että nämä pilkkaajat
ovat totaalisesti pohjalla (et sinä!)

He ovat jääneet henkisesti
hyvin alhaiselle tasolle.
Heidänkö annat määritellä itsesi?

Toivon sinulle voimia, ja rohkeutta alkaa hyväksyä itsesi.
Ja se tunne tulee sisältäpäin,
vaikka olisikin hautautunut tuon
ulkoapäin tulevan "roskan" alle ☺️❤️

Vielä tuli mieleen sellainen kummallinen juttu, jota olen miettinyt kovasti. Kun kohdalleni on sattunut sellaisia, että se ilkeys on sellaista "sisäpiiri"-juttua. Se on kamalaa, kun lähimmäinen näyttelee muiden edessä ja kun ulkopuoliset eivät näe, niin solvaus ja lyöminenkin alkaa.
Olin monta vuotta totaalisesti "yksin kotona", vaikka olikin ystäviä, en alkanut liian läheiseksi, kun pelkäsin.
Olen ollut koulu- ja kotikiusattu, lapsuudessa ja avioliitossa.
Jos nykyisin puhun niistä ajoista, joku saattaa sanoa että se ihminen oli ehkä epävarma ja pelokas. Olen kyllä eri mieltä, mutten jaksa enää alkaa selittämään, kun eivät kaikki ole joutuneet ilkeyden kohteeksi, eivätkä edes tiedä miltä se tuntuu.
On vain olemassa ilkeitä ihmisiä ja heitä kannattaa varoa, eikä mennä enää heidän lähelleen, ennekuin saa jostain voimaa pistää hanttiin, sanoa takaisin yhtä napakasti. Minunkin piti opetella olemaan lannistumatta kiusaajan edessä enää, ei saa pistää päätä alas (niinkuin tein) tai hyökkäämällä vastaan(kiusaaminen jatkuu). Tuli ylilyöntiä kun opettelin, mutta siitä se kuitenkin itsetunto koheni ja toivotaan että se pysyykin. Enkä enää lannistu vaan pidän pääni pystyssä ja luotan että Elämä minua kannattelee!

Voi kun tänne on tullut paljon vastauksia! Suurkiitos kun olette jaksaneet kommentoida 🙂 Monilla hyviä pointteja viesteissään kyllä. Itse olen hyvässä avioliitossa nyt, minulla on ihana mies, mutta hänelle en voi hirveästi avautua tällaisista asioista, varsinkaan masennuksesta, koska hän ei oikein ymmärrä mielen sairauksien päälle. Hän ei osaa lohduttaa jos minulla on todella paha mieli, joten olen ruvennut sen myötä blokkaamaan tunteitani. Itkeä en uskalla enää. Haluan vain näyttää miehelleni ja kaikille että olen vahva. En edes tiedä miksi olen ruvenut ajattelemaan että en voi itkeä ihmisten seurassa, vaikka tiedän että ei se ole heikkoutta. Minusta vain siinä vaiheessa kun itku pääsee, tuntuu niin hauraalta ja haavoittuvaiselta. Inhoan nykyään itkemistä enkä pysty sitä enää oikein tekemäänkään. Silti, mieheni on minulle kaikki kaikessa. Hän on minulle se oikea 🙂

Ihmiset joita elämäni aikana on tullut vastaan, ovat jossain vaiheessa puukottaneet selkään tai jättäneet. Luottamus on täysin mennyt ihmisiin ja tuntuu että tämä maailma vain pursuaa roskasakkia ja pinnallisuutta. Niitä ystävällisiä ja luotettavia on todella harvassa, mutta helpottaa tietää että heitä on. Kunhan viel osaisin löytää sellaisia elämääni ja jotka olisivat vamiina tukemaan ja puolustamaan minua kun tarvis.

Heippa
Kyllä puolison kanssa pitäisi pystyä puhumaan kaikista asioista ihan
luonnollisesti ja toinen aina heikkona hetkenä tukee toista.
Voi toki ei se haittaa jos itkee ja itku tekee ihmiselle välillä hyvää.
kirjoita puolisollesi kirje kaikista asioista mistä haluat keskustella
se on hyvä keino.
Kuin myös kun juttelette toisillenne niin katsokaa toisianne silmiin.
kyllä pääsääntöisesti ihmiset on luotettavia ja ystävällisiä mutta aina on selkään
puukottajia
Ihmisellä pitäisi aina olla joku jolle voi puhua asioita niin ei jäisi ikinä yksin.
Kaunista kesää sinulle

DeadEnd - tuo on yksi seikka, mikä voi vaikuttaa että menettää luottamuksen ihmisiin.
jos on hyvä puoliso -
🌻🙂🌻 onneksi olkoon sinä=)
tai jos on ylipäänsä jotain muuta mikä voi herättää kademieltä,
sen seurannaisvaikutuksena voi tulla petetyksi tai itse pettyy ihmisiin jotenkin muuten.
Kuraa niskaan voi välillä sataa kaatamalla.

Joku täällä oli ajatellut samoin kun minä, että ilkeillä ihmisillä on usein itsellä paha olla. Näinhän se on. Itse huomasin oltuani toisella paikkakunnalla jossa oli aivan ihanan lämpimiä ihmisiä niin kun tulin takaisin kotipaikkakunnalleni että ihmiset voivat täällä tosi huonosti. Sellaisen ihmisen lähellä ei ole hyvä olla. Mutta kun niitä ihmisiä tulee liikaa vastaan, se alkaa tarttua itseenkin. Itse pyrin ottamaan vastuun omista pahoista oloistanim, ja joskus nykyään teen niin, että jos joku on omasta ystävällisyydestäni huolimatta hankala annan ns. saman peilin takaisin. Ei tarvitse suostua kenekään sylkykupiksi. Tosi keskenkasvusita on sylkeä tuntemattomien päälle omat pahat olot. Ystävällisyys kannattaa aina. Aina siihen ei tietysti pysty, mutta se ei ole keneltäkään pois. Ilkeyden yläpuolella kannattaa olla.

Olen ihmetellyt myös samaa. Kouluaikana koin henkistä kiusaamista ja sama jatkuu myös työpaikallani. Seläntakana pahaa puhumista vihaan täysin. Tästä seurauksena osaksi kun olen sitä joutunut kokemaan, olen saanut huonon itsetunnon.
Huonon itsetunnon lisäksi kärsin jännittämisestä päivittäin, enkä saa oikein ääntäni kuulumaan. Puhettani on sanottu esimerkiksi narinaksi, eikä se tunnu kyllä yhtään kivalta.
Uskon, että ihmiset jotka tälläistä tekevät, haluavat purkaa pahaa oloaan heikompiin ihmisiin. Tiedän myös että ilkeilystä ei pitäisi välittää, mutta se ei tilanteen sattuessa muistu mieleen. Olen itkenyt monet kerrat jälkeenkinpäin. Voimia ihmisille, jotka joutuvat ilkeilyn kohteeksi.

Kiitokset jokaiselle, joka on tänne kommentoinut. Oon huomannut näitä samoja asioita ja tullut myös siihen tulokseen - mitä aiemminkin mainittu - että paras kun ei lähde mukaan siihen naljailuun, arvosteluun ynnä muuhun, mitä kuulee. Joskus se vaan on niin pirun vaikeaa olla, jos vaikkapa kuulee selän takana jotakin ilkeää supinaa.

Se on myös hyvin sanottu, että onnellinen ihminen ei toimi tällä tavalla.