Moi aavameri!

Minulla on keskivaikea masennus ja liian korkea sisäinen vaatimustaso, mikä on vaikeuttanut elämää. Liukunut olen yhden kerran täydelliseen kyvyttömyyteen tehdä mitään. Siis en ole pystynyt peseytymään, syömään tai tekemään mitään muuta siihen ihmiselämiseen kuuluvaa. Niin, että olen tarvinnut toisten kaikkinaisen huolenpidon. Siihen jamaan olen päättänyt olla enää menemättä.

Itselläni parhain apua on ollut aina oman pääni muokkaaminen positiiviseksi, mikä ei käytännössä olekaan niin helppoa. Olen melkein aina tarvinnut jonkin tulevaisuuteen tähtäävän suunnitelman, jota odotan ja johon voin tähdätä. Toki minulla on ollut myös lääkkeitä ja terapiaa, ja juttelu on auttanut eniten. Lääkkeet vain turruttavat, eivätkä lopulta auta niihin mielen ongelmiin. Ne eivät paranna.

Se valo minulla on nykyään paljolti lapsissa, ja siinä, että he tarvitsevat minua. Siksi en voi luovuttaa, vaikka se ajatus minulla monesti on päässäni ollut. Ongelmana ehkä onkin, että haen oman merkitykseni liikaa muiden kautta. Olisi paremmin vielä löydettävä ihan itse se elämän nautinnollisuuskin eli mistä minä tykkään ja mitä haluan tehdä. Tulevaisuuteen tähtäävä positiivinen juttu auttaa minua ajatuksissani! Yritän aina ajatella ihan pieniäkin asioita, että pystyisin odottmaan seuraavaa päivää, viikkoa, kuukautta jne. Lasten kanssa pystyn parhaiten olemaan ihan tässä hetkessä läsnä ja tuntemaan jonkinlaista helpotusta, mutta muutoin olen liikaa "omassa päässäni."

Luen mielelläsi terapeuttisia kirjoituksiasi! 🙂 Niitähän omanikin oikeastaan edustavat, kun auttavat hahmottamaan asioita. Hyvän terapiakeinon olet ajatellut aloitta 🙂

S
🙂🌻

SannaM kirjoitti 16.6.2016 10:7
Lääkkeet vain turruttavat, eivätkä lopulta auta niihin mielen ongelmiin. Ne eivät paranna.

Minä haluan sanoa tähän eriävän mielipiteen! Lääkkeet eivät ehkä paranna kaikkia potilaita, eivätkä ehkä edes anna osittaista helpotusta kaikille, mutta joidenkin kohdalla voidaan varmasti sanoa että lääkkeet parantavat. Meitä on niin moneen junaan. Minun kohdallani esimerkiksi lääkkeet ovat vaikuttaneet tosi positiivisesti jo lyhyessä ajassa ja niin on käynyt kahden eri masennusjakson aikana. Olin ennen tosi skeptinen masennuslääkkeiden suhteen, mutta omakohtaisten kokemuksieni vuoksi olen vaihtanut mielipidettä. En silti väitä, että lääkkeet auttaisivat kaikkia. Ja kun SannaM kerroit, että yksi ongelmistasi on korkea sisäinen vaatimustaso, niin sellaiseen asiaan lääkkeet eivät tosiaan auta. Lääkkeet voivat kuitenkin auttaa paljon mm. siinä, ettei joudu siihen täysin avuttomaan tilaan jossa ei saa edes peseydyttyä, tai pääsee kuntoutumaan siitä tilasta parempaan kuntoon.

Hei Lukossa!

Hyvä, että sinulla lääkkeet auttaneet. Minullakin kyllä oireissa! Ja tosiaan, niin kuin sanoit, kyllä ne siinä pahassa jamassa auttavat siihen tilaan. Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa tarkemmin, jotta olisin tullut täysin ymmärretyksi. Tarkoitin, että lääkkeet auttavat oireisiin ja sinänsä kyllä parantavat, mutta itse ajattelen, etteivät ne vaikuta siihen syyhyn, mistä masennus sitten kumpuaa... eli ne eivät poista sitä ongelmaa (minkä kirjoititkin minuun viitatessasi), joka on rakentunut ihmiselle. Olen siis samaa mieltä kanssasi, mutta käsitimme näköjään tuon parantamisen sanan eri tavoin tai käytin sitä huolimattomasti... Ajattelen siis, etteivät lääkkeet paranna ongelmaa tai mielen
ongelmia, jotka aiheuttavat oireita. Oireisiin auttavat lääkkeet. Sainko selvemmin ilmaistua? 🙂

En siis ole lääkevihamielinen enkä tuomitse niiden käyttäjiä mitenkään, mutta koen, että sen lisäksi tulee työstää mieltä, johon "lääkkeenä" reflektiivisyys, juttelu yms. mm. hyvän psykoterapian keinot. Ja tarkoitan tosiaan pitkäaikaisempaa masennuksen hallintaa elämän osana. Siitä tuskin täydellisesti kukaan "parantuu" koskaan...

S 🙂

Niin ja mieleeni tuli vielä se, että varmaan kyse on tässä myös siitä, miten ymmärrämme masennuksen. Mitä ajattelemme sen lopulta olevan ja mistä syntyvän? Itse ajattelen sen olevan yksilön ja ympäristön tai yhteiskunnan vuorovaikutuksen tuote...

Hei,

Sanna M, Kiitos kun olit vastannut ketjuuni, Tervetuloa mukaan 🙂

Kerroit, että sinulla on syyitä nähdä tulevaisuuteen, ja yrittää uskoa siihen. Ja vielä todella hyvät syyt ( lapsesi). Uskon, että he ovat suuri voimavara. Se on hienoa ! Kumpa minäkin pystyisin uskomaan tulevaisuuteen. Kohdallani suurin syy on työttömyys, ja varsikin masennus, minkä vuoksi en näe valoa putkessa....

Huomasin kirjoituksessasi hyvän pohdinnan, miten ymmärtää masennus. Minä ymmärrän sen niin, että silloin kaikki tuntuu haasteelliselta, eikä löydä iloa entiseen tapaan elämästä. Uskon, että masennus on eräänlaista ylikuormitusta, tai loppuun palamista, joka voi johtua monista syistä. Itselläni esim. liika stressi ja huolet, laukaisivat sen. Mutta suurin syy, miksi se voimistui, ( minulla siis oli taukoa välissä, pari vuotta), oli se kun normaalien murheiden lisäksi, seurustelukumppanini sairastui vakavaan syöpään ja.... onneksi hän on nyt terve <3

Itselläni ainakin on taipumus, murehtia liikaa asioista, ja yleensä etukäteen. Nytkin mietin asioita " 10 päivän päähän", vaikka elän päivä kerrallaan, koska se mitä näen tuon ajan aikana tapahtuvan tai että toivoisin käyvän, on sumussa vielä.....

Välillä tuntuu, että koko tämä vuosi on mennyt sumussa, osittain hyväkin, sillä kun mietitin, mistä olen jäänyt paitsi (kaverit, juhlat, rannalla oleskelu muiden kanssa), olo vain huononee, ja yöunet menee. ( nämä asiat olisi siis minulle tärkeitä, ja olen haaveillut niistä monia vuosia)

Miten te muut näette masennuksen, ja sen mikä sen laukaisee?

Lukossa, Kiitos kun kommentoit ketjuani 🙂 Tervetuloa mukaan keskustelemaan🙂🌻

Hei aavameri ja muut,

Minulla on myös keskivaikea masennus, ja olen tällä hetkellä työttömänä. Nyt olen toista kertaa masentunut, joskus n. 15 vuotta sitten oli lievä masennus joka meni "ohi" Vuorotteluvapaan avulla. Olen ollut aina töissä, mutta nyt kaksi vuotta putkeen työttömänä.

Uskon, että minulla tämän toisen masennukseni laukaisivat toistuvat pettymykset ja epäonnistumisen tunne, kun hain työpaikkoja ihan hirveällä apinanraivolla, pääsin haastatteluun, minut valittiin ja sitten kun varsinaisen työnteon olisi pitänyt alkaa niin tuli kaikenlaista vaikeutta ja hankaluutta siihen. Tämä sama kuvio toistui kolme kertaa peräkkäin. Eka paikassa minulta vaadittiin neljän ihmisen työpanosta huonolla vanhanaikaisella järjestelmällä ja haastattelussa salattiin asioita, mm. minulle sanottiin että tulen kokeneemmalle henkilölle työpariksi ja hän perehdyttää minut. Tosiasiassa tämä kokeneempi henkilö oli jo sanonut itsensä irti, ja oli yhtäaikaa kanssani vain kolme päivää jonka jälkeen jäi sairauslomalle eikä tullut enää töihin. Jäin yksin ilman perehdytystä ja työmäärä oli aivan liian iso yhdelle ihmiselle vaikka minulla kokemusta alasta onkin vuosikausia. Tämä työsuhde loppui sitten koeajalla yhteisestä sopimuksesta, ja kuulin että minun paikalleni on palkattu neljä ihmistä sinne.

Toisessa paikassa oli narsistinen kiusaaja, joka yritti mollata minua ja muita pyörittäen sairaalla tavalla koko työyhteisöä. Lisäksi tuossa paikassa työtilat kelvottomat, vetoinen työpiste josta sain olkavarteen hermojuuritulehduksen. Sanoin itseni irti koska tuolle vedolle ei aiottu tehdä mitään vaikka siitä useita kertoja sanoin. Työnteko tuolla oli myös tehty miltei mahdottomaksi, en saanut minulle kuuluvia sähköposteja ym. soopaa.

Kolmas paikka oli epätoivoista myyntityötä, jossa asiakaskunta joille piti yrittää myydä oli esim. yrittäjiä jotka jääneet jo 10 vuotta sitten eläkkeelle. Kuitenkin olisi pitänyt saada kauppaa heille!! Ja kun en saanut, minulle karjuttiin että syy on ihan ja vain pelkästään minussa. Tuohon paikkaan hain, että pääsisin pois sieltä vetoisesta sairaasta työyhteisöstä. Mutta sairasta oli tuokin, yritin parhaani siellä, tein enemmän kuin mitä oli vaatimus yhteydenottoja, ja kun vetosin siihen että eiväthän nuo muutkaan saa kauppaa nin paljon kuin oli vaatimus, minulle huudettiin että ihan sama mitä muut tekee, kyse on sinusta! Kuitenkin olin saanut käsityksen että olisi tiimityötä. No, eihän siellä voinut olla ja taas tuli koeaikapurku 😭

Minulla on mennyt usko noihin työpaikkoihin, olen kuitenkin mielestäni ihan hyvä ja sitoutunut työntekijä, koska minulla on yli 25 vuoden kokemus ja pitkä työsuhde edellisessä normaalissa työpaikassa, jossa sain muutaman kerrran palkankorotuksenkin.

Nyt pelkään sitä, että jos haen ja taas tulee samanlainen pa..akeikka vastaan, en jaksa niitä enää ☹️ Työttömänä tunnen kuitenkin itseni huonoksi ja jotenkin vajavaiseksi. Perusoletus joka paikassa on, että ihminen on jossain töissä. Kohta putoan peruspäivärahalle ja se ei paljon naurata se.

Kamalan pitkä sepustus tästä tuli, mutta tässä on mielestäni syy miksi minulle tuli tämä masennus nyt pahempana toisen kerran. Eka masennus tuli uupumuksesta, kun siellä normaalissa työpaikassa opiskelin samalla kun tein pitkää työpäivää. Normaalina pidän sitä paikkaa, koska siellä olivat prosessit kunnossa ja siellä pystyi olemaan. Sieltä joutui lähtemään sitten iso porukka kerralla, eli ei ollut mitään omaa syytä kun oli yt:t.

Kiitos jos joku jaksoi tämän höpinän lukea.

Hei,

Tuubihuivi, kiitos kun kirjoitit ketjuuni 🙂

Kirjoitit, että työttömänä tunnet itsesi vajavaiseksi ja huonoksi. Minulla on ihan samoja kokemuksia. Kaikkialla on oletuksena, että olet jossain töissä, ja aina ihmetellään kun ei olekaan. Se, että asiasta jaksetaan aina kysyä, ahdistaa suunnattomasti, jo työttömyyden lisäksi. Tämän vuoksi olen välttänyt mihinkään menemistä....

Itselläni on myös rahahuolia, jatkuva ahdistus mihin ne riittää, ja miten käy tulevaisuuden, ( onko vielä vähemmän ja huonommin raha - asiat) mietin jopa 20 vuoden päähän tätä, vaikka silloin olen jo 40... ja suoraan sanottuna, naru kiristyy sydämen ympärillä kun ajattelenkin ☹️

Mutta muuten, minulla menee kai ok, päivät menee orjatyössä ( onko edes muuta? )

Minua masentaa,, kun siellä menee koko kesä, ja kesä menee taas ohi
😭

Onneksi tänään on paistanut aurinko, se on vähän piristänyt....

Mitä teille muille kuuluu?

Palataan 🙂 Olette ihania <3

Hei

Itselläni masennus alkoi pari vuotta sitten, oireina yleinen passiivisuus ja kykenemättömyyden tunne. Kavereiden puheluihin jäi useammin vastaamatta ja tuntui etten saanut entisestä elämästä enää kiinni vaan vajosin vaan syvemmälle. Sit oli pakko hakee apua.

Ja mitä tulee aikaisemmin kommentoituun lääkeaiheeseen, niin itsellä lääkkeet auttavat juurikin noihin oireisiin, mutta eivät todellakaan ole koko ratkaisu. Odotan itse tällä hetkellä psykoterapiaan pääsyä, joka alkaa syksyllä. Terapian uskon auttavan löytämään masennuksen syitä ja "parantavan" omia keinojani olla olemassa.

Masennuksen laukaisijaksi näen omalla kohdallani vaikean perhetilanteen, jossa oma roolini on jo pidempään ollut sekava. Myös lapsena koettu väkivalta vaikuttaa varmasti omanarvontunteeseeni ja siten ruokkii masennustani.

Tällä hetkellä olen iloinen, että olen saanut tänä keväänä paljon apua, mutta samalla surullinen, että olen kykenemätön estämään mieleni madaltumista näillä keinoilla mitä minulla on tällä hetkellä. Tulevaisuudessa toivon pystyväni auttamaan itseäni ja siten myös muita, kun aiemmin olen tottunut laittamaan muut etusijalle.

Toivotan kaikille hyvää kesänjatkoa ja muistakaa, että ei kannata luopua toivosta.

Hei Tuuihuivi.
Luin kirjoituksesi työn kanssa taistelusta. Koen, että itselläni on heitetty eteen sama mahdoton tehtävä. En saa varatuksi asiakaskuntaani edes tapaamisia. Vaikka myymistä olisi tuohon massaan miljoonatolkulla esimieheni perustella... Masentaa ajatus siitä, että olen mahdottoman edessä. Enkä pysty suoriutumaan tästä työstäni. Jatkuvasti tulee epäonnistumisia.... Tämä työ annettiin minulle työnantajan järjestämien yt-neuvotteluiden jälkeen. Vanha työ vaihtui yhdessä yössä. Eikä mitään vaihtoehtoja annettu. En osaa tätä asiaa itselleni selittää. Näen , että minusta haluttiin päästä vaan eroon.... Antamalla tehtävä, josta kuka tahansa muu olisi kieltäytynyt. Enhän voinut työttömäksikään jättäytyä. Nyt uuden työn hakeminen on ollut aivan mahdotonta. Mitään sopivaa ei ole saatavilla, eikä paikkoihih joita haen oteta edes haastatteluun.... Miten tässä voi iloiseksi muuttua. Toki ymmärrän , että minulla on työ. Mutta ne jotka ovat mahdottoman edessä olleet tietävät, että tämä ajatus on aivan kammottava. Nyt olen lomalla ja toivon, että saisin itselleni loman aikana positiivista mieltä- Ei tätä itkeskelyä ja masentuneisuutta jaksa.

On terapeuttista kun näkee että ei ole yksin näiden vaikeuksiensa kanssa, vaan kohtalotovereita löytyy. Hattara2016, ymmärrän hyvin tuon että on vaikeaa ja haastavaa yrittää olla iloinen työpaikasta jos siellä on työnteko tehty mahdottomaksi. Mulla oli aivan hirveitä varsinkin sunnuntai-illat, kun piti vkl:n jälkeen mennä taas työpaikalle, en olisi millään halunnut. Sitten kun oli pakko lähteä, olisin halunnut ajaa työpaikan ohi. Tällä hetkellä tunnen kuitenkin jonkinlaista vapaudentunnetta kun en ole töissä, eipähän tarvitse kärsiä noista mahdottomista paikoista. Kärsiä kyllä saa muista asioista ja ongelmista, mutta kuitenkin tunnen itseni vapaaksi jollakin tasolla, vähän ihmeellistä.

SannaM, kerroit aiemmin että sinulla auttaa parhaiten oman pään muokkaaminen. Uskon tuohon myös, koska omia ajatuksiaan tulee vatvottua niin paljon muutenkin. Olen yrittänyt harjoitella hetkessä elämistä ja tietoista arkea, eli että keskittyy siihen mitä tekee ihan 100%:sti. Eli jos vaikka keitän kahvia, teen sen rauhallisesti, miltä tuoksuu kahvi, kuuntelen veden kohinaa kraanasta, miltä kahvipannu tuntuu kädessä. Tämäkin kuulostaa varmaan vähän hassulta, mutta toimii aina vähän aikaa. Joskus istun terassillamme silmät kiinni ja kuuntelen mitä ääniä ympäristöstä kuuluu, näin voi yrittää tehdä omasta arjesta hieman mielenkiintoisempaa. Muuten vain istuisin ja surisin ja murehtisin koko ajan, mennyttä sekä tulevaa.

En ole vielä käyttänyt lääkkeitä, olen ollut hieman kahden vaiheilla sen kanssa, nyt kuitenkin olen ajatellut kokeilla Voxraa. Pelkään sivuvaikutuksia kovasti. Kuulostaa kamalalta että aluksi jopa 2 viikkoa voi olo tuntua entistä pahemmalta aluksi ☹️
En tiedä, ehkä uskallan kuitenkin kokeilla.

Ihana kun voi teidän kanssa vaihtaa ajatuksia, kiitos 🙂

Hei aavameri, mitä kuuluu? 🙂🙂🌻

Aavameri miksi et vastaa? 😭

EksynytVarpunen kirjoitti 9.7.2016 11:41

Aavameri miksi et vastaa? 😭

Hei EV, ja anteeksi että vastaaminen kesti😭 huomasin viestisi juuri, on ollut tässä kiirettä ja ahdistusta kotona niin en kerinnyt tänne tukinettiin kunnolla lukemaan😭

Kiitos kun vastasit ketjuuni <3

Tällä hetkellä mulle kuuluu ok, työkokeilussa aika menee...

Mitä sinulle kuuluu🙂 ?

Ja EV, mulle on tärkeää, että olet ollut mukana ja vastaillut ketjuuni. Teistä kaikista minulle suuri apu😍

Olet EV todella tervetullut mukaan tähän ketjuun, kiitos, että kysyit kuulumisiani. Olet ensimmäinen pitkään aikaan, joka kysyy multa kuulumisia 🙂 Olette ihania kaikki <3

Huh hyvä että olet kunnossa!! 🙂🌻😍
Minulle kuuluu kanssa ihan ookoo... tänään vaan väsyttää :/ varmaan tuo matalapaine vaikuttaa asiaan..

Kurkista mun kuvaukseen 🙂 siis kun painat mun nimimerkkiä niin pääset mun "kuvaukseen" 😀