”Martta” masennus ja huumori

"Martta" masennus ja huumori

Käyttäjä zimba2 aloittanut aikaan 03.05.2012 klo 12:25 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 03.05.2012 klo 12:25

Hei. Minä olen löytänyt huumorista hyvän lyöntiaseen ”Martta” masennusta (tästä lähin vaan Martta) vastaan. Tiedän, silloin kun ei jaksa nousta sängystä ylös, on siinä huumori aika kaukana. Itse olen kehittänyt ajatuksia kuukausien kuluessa siihen että kun pääsen edes istumaan niin voin jo ilkkua Martalle, etpäs pystynytkään pitämään minua vaakatasossa. (hmm, tulipa mieleeni ”tuhmia” ajatuksia) Ihan pienistä palasista liikkeelle. Minulle huumori on parasta kun voin nauraa itselleni ja rökittää Marttaa. yhdistettynä tarinoiden kirjoittamiseen mikä minulla on vielä hyvin hakusessa niin a vot, hyvä tulee. Martta tuossa kuiskuttelee että lopeta ja ajattele synkkiä ajatuksia, niinpä nyt on tirsojen paikka siitä Martta vähiten tällä hrtkellä pitää. Palaillaan ja hyvää kevättä kaikille. tv: Zimba2

Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 06.06.2012 klo 13:01

zimba2,

Huumorintajuttomia on paljon, tuntuu siltä. Kun olen mielestäni hausta, viihdyttävä tai muuta "kivaa", niin vastauksiksi saan varsinaista vihapostia. Sitten itken, kun en ymmärrä, miksi pitää olla niin vihamielinen. 🤕

Yritän olla vakava ja asiallinen, vaan ei aina onnistu. 😳

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 07.06.2012 klo 09:00

Minulla käy usein toisinpäin.
Olisi kiva olla hauska, tuottaa iloa, mutta väkisin ei taida kissakaan naukua?
Olen siis aika ajoin tai ehkä syvimmiltäni suomalainen tosikko, joka otan kaiken niin kuin se sanotaan, kun pitäisi ottaa niin kuin ne on.
Ja sitten on tuo varoke: kaksimieliset ymmärtämiset tai siis sanomiset.
Koetan karttaa etten puhuisi kaksimielisiä kun ne ahdistaa itseä traumaatikkona.

Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 09.06.2012 klo 17:05

Voe juupeli. Löytysköhän täältä joku "piiskuri" joka käskis et nyt zimba siivoamaan kämppää. Jos siivoaa niin martta sanoo: Elä viissi niuhottaa. Jos ei niin kuuluu: onpa täällä sotkuista. Kyllähän siivoaminen käy väliin itselläkin mielessä vaan kun pari sekuntia mietit ja istut niin "kohtaus" menee äkkiä sivu. Eipä tuota marttaa paljonkaan näkynyt viime aikoina. Juolahti mieleeni jospa ystäväni huumori viittis vähänkään avittaa. Ei varsinaisesti kuulu sille mutta jospa...🙂
Mutta sitä ennen 😴 😉

Käyttäjä Desper kirjoittanut 10.06.2012 klo 01:15

Minulla ei ole aikoihin näkynyt huonekaluja rojun alta. Ei vähempää vois kiinnostaa. Mitä välii millään, kun elämä on mennyt persiilleen ja on vanha ja kipee eikä kukaan rakasta. Taas alko uus kesä itkien sängynpohjalla. Ai niin tän piti olla huumoripalsta.

Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 10.06.2012 klo 09:49

Desper, meitä on sitten kaksi....

Käyttäjä kirjoittanut 10.06.2012 klo 12:04

Voikohan tähän osallistua huumorintajuttomat?
Laitan vain pikaisesti linkin josta voisi löytää oivallusta siivoukseen.

http://www.2kd.com/huumori/pitkat/44.htm

Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 10.06.2012 klo 16:48

Ei siivous todellakaan kiinnosta mutta ihan mukava kun vois väliin pitää ulkoovea auki. Ovea aukaisteessa kun pitää olla hyvin varovainen ettei rojut valu pihalle. Sitä paitsi täällä on sydäntautisia vanhuksia jotka naurusta kippurassa katselevat minun varovaista liikehdintää oven lähellä.:
Mukavia vanhuksia. Yksi toi juuri äsken täytekakkua syntymäpäivänsä johdosta. Piti hakea synttäri kortti. Humoristinen, tietenkin mutta ei liiaksi.😎
Jospa siivoilis huomenna niinkuin aina ennenkin😉
Varmaan pian pari vuotta menny et huomenna.😋

Käyttäjä Desper kirjoittanut 11.06.2012 klo 07:53

Jaksaako? kirjoitti 10.6.2012 9:49
Desper, meitä on sitten kaksi....

Meitä riittää, ei olla ainutlaatuisia.
Pääasia olis että rakastais itse itseään.

Käyttäjä Desper kirjoittanut 11.06.2012 klo 08:15

maanvaiva kirjoitti 10.6.2012 12:4
Voikohan tähän osallistua huumorintajuttomat?

Sen päättävät kai valvojat. Sinulla huumorintajua nimimerkistä päätellen on.

Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 11.06.2012 klo 08:58

Vai muka huumorintajuton. Kiitos linkistä. Kyseinen juttuhan vaan osoittaa kuinka "kekseliäitä" miehet ovat😎. Heh heh.
No nyt mää hokasin. Jos haen sairaslomaa niin enhän minä voi siivota varsinkin jos "vaiva" on passeli. Kela hommaa siivojan tai maksaa minun ravintola ja hotelli laskun. Mitenkähän vaimo ei ole huomannu tuota, varmaan siksi ettei minulla ole vaimoa.😉

Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 12.06.2012 klo 23:46

No joo, ehkäpä tuo edellinen viestini oli vähän liian paksua mutta...
Jos "martasta" pitäis jotain hyvää sanoa niin minut se ainakin on opettanut puhumaan ja sanomaan asioista, liiankin kanssa. Silloin kun tuntee et on ihan oikeesti kunnossa niin ihmeen hyvin saan kyllä asiat luistamaan. Osaan kertoa mitä haluan. Valitettavasti huono jakso vaan turmelee sen mitä on saanut aikaan. 🙂

Eropaperit "martasta" vetämässä mut juman kekka pitäs kaikki antaa sille. Kyllä tulee vielä kova tappelu vaan lupaan kyllä ettei helpolla pääse.😎
Vielä kun sais tänne siivojan. 😋

Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 13.06.2012 klo 12:10

Siivooja, siivooja... sen tarvitsen minäkin! Se on kuulkaas niin, että lääkäri käski mun tehdä lista siivottavista asioita ja alkaa sitten siivota.

*kröhm*

Nyt on asunto kuin pommi-iskun jäljiltä: tavarat pitkin poikin lattiaa. "Siivoaminen" on mulla tavaran siirtämistä paikasta toiseen, mikäänhän ei siinä varsinaisesti muutu.

Mutta ennen tavarat olivat (pääosin) kaapeissa ja laatikoissa, epäjärjestyksessä mutta kuitenkin.

Nyt täällä ei pääse kulkemaan ollenkaan. Totesin, ettei voimat sittenkään riittäneet.

PS. Mistä tuon siivoojan saa paikalle?

Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 13.06.2012 klo 14:16

Jaksaako? Repesin täyteen nauruun kun luin viestisi. Niin sanatarkasti kirjoitus vastaa nyky tilannettani.
Minunkin huumorin tajuton terapeutti sanoi että laadi lista mitä pitäisi tehdä. Tiedä häntä onko ammatti taidon puute vai mikä mutta ei käsittänyt kertoessani et tiedän kyllä mitä pitää tehdä vaan kun ei jaksa.😋. Olen joskus kokeillut sitä lista systeemiä. Ei toimi minun kohdalla. Se listan laatiminen jo rupee kypsyttämään.

On tässä poikameihen elämässä jotain hyvääkin. Aina voi sanoa että miksiköhän vaimo ei ole siivonnut😉.
Siivoja pulmaan en vielä ole ratkaisua keksinyt vaan toivosssa on hyvä elää ( sanoi lapamato ).

Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 17.06.2012 klo 05:40

Ei tämä ole ihmisen elämää. Lähteä nyt postin jakoon keskellä yötä. huumorin taju koetuksella. Kaverin tuntien taitaa jako reittikin olla "hieman" epäselvä ja vettä tulee😠.

Käyttäjä Desper kirjoittanut 17.06.2012 klo 22:07

Toi siivoaminen on tosiaan sinänsä hyvä vitsi, naurattaa ajatuskin, että meikäläinen siivoais. Siivoojakin on jo ajatuksena mahdottomuus, ensinhän pitäis siivota sen verran, että siivooja pääsis ovesta sisään. Täytyy olla vähäjärkinen, jos puhuu jostain listoista! Kai nyt jokainen silmillään näkee ja muistaa, mitä pitäis tehdä, jos lattia ja pyykkikorit on täynnä vaatteita, kaikki astiat likaset, pöydillä ei ole neliösenttiäkään tilaa ja ikkunoista ei näy läpi.
Täällä on taas kaikki martat ja masat ja muut perkeleet paikalla. On se kumma kun niitä ei saa ulos hyvällä eikä pahalla, ei kauniilla puheilla, ärjymällä eikä myrkyilläkään. Topi saa pysyä, sitä en häädä. Ans kattoo.