Et kyllä oo ainoo ton asian kaa, mäkin oon käyny monta kertaa terveysasemalla valittamassa rytmihäiriöistä, mut koskaan ei oo mitään löytyny ja mun sydän on terve. Ja syön kahta erilaista mielialalääkettä.

Mut tsemppiä sulle🙂👍

Jooh, oon kanssa käsittänyt että on aika yleinen vaiva, paitsi itse en käy lääkäreissä koska pelkään niitäkin.

Eroon tästä silti olis päästävä, on niin kuluttavaa pelätä koki ajan.

Sun kannattaa puhua siitä, jos käyt terapeutilla. Mun on vaikee puhua kellekkään, ku lääkäri ei laittanu lähetettä psykiatrialle..

En käy terapiassa, ei ole lähetettä minullakaan. Lääkärille en haluaisi taas puhua, koska saan taas vain lääkkeet. Keskusteluapu jossakin saattaisi auttaa kyllä, olen puhunut näistä lähinnä miehelleni ja äidilleni, jotka ovat molemmat kyllästyneitä, enkä voi heitä siitä syyttää.

Mä oon joskus kai puhunu terapeutille tosta. Mut en oo puhunu muille ku vanhemmat syyttää itteänsä tästä mun masennuksesta..

Täällä myös yksi luulotautinen! Mullakkin on sama, että pienikin kipu tai kolotus saa mut miettimää heti että nyt mulla on joku kuolemantauti. Itse olen tästä yli vuoden jo kärsinyt ja se on ihan kamalaa aika ollut. Kokoajan tulee vain mietittyä nuita sairausjuttuja, aamulla heti ekana ja illalla viimesenä ennen nukkumaan menoa. Minulla on myös kuolemankin pelkoa. Pahana tapana mulla on se että aina, kun johonkin kohtaan sattuu niin googletan sen vaivan vaikkei kannattaisi. Lisäksi lueskelen aika usein kaikkia terveys uutisia ja keskustelupalstoja, mitkä saa mut vielä hysteerisemmäksi. Olen tässä vuoden aikana "käynyt" niin monet sairaudet läpi, etten edes muista niitä kaikkia. Tuntuu, että jatkuvasti vain elän tässä pelossa. Ja ei ikinä se kolotus ei voi merkitä esim.kipeitä lihaksia vaan se on aina se kamala tauti. Tsemppii kaikille jotka tästä kärsii🙂👍 !

Jestas sentään, olet ihan niin kuin minä! Tosin minulla tätä on jatkunut vielä kauemmin, kymmenisen vuotta... mikä lie sen alunperin laukaissut! Välillä on toki ollut parempia jaksoja että ihan yhtä helvettiä ei onneksi ole ollut. 🙂

En ole tähän kyllä mitään muuta keksinyt, kuin pikku hiljaa jättää kaiken googlettelun pois ja KOETTAA tehdä jonkinlaista asennemuutosta. Ei kyllä tapahdu yhdessä yössä ja takapakkiakin tulee, edelleen murehdin joka päivä jotain. Kesä oli nyt erityisen paha kaiken luulottelun suhteen, joten pakko on ollut koettaa saada jotakin järkeä tähän touhuun.

Oletko itse löytänyt mitään helpottavia keinoja?

Itse olen aina koittanut ajatella järkevämmin kun rupean pelkäämään. Ja sitten koitan ruveta tekemään sellaisia asioita joista tykkään ja jolla saan ajatukset muualle niistä peloista. Olen myös koittanut olla googlettelematta oireitani, mutta jotenkin siihen aina vaan sortuu. Koiitan nyt myös vähän tuota elämänmuutosta tehä, mutta kuten jo sanoit niin se ei kyllä yhessä yössä oikein onnistu. Olisi vaan nii helpottavaa saaha puhuttua tämä kaikki jollekkin eikä vaan niitä pelkoja jatkuvasti velloa päässä!
Itse taidan tietää mikä tämän minulle laukaisi.
Miten tämä luulosairaus teillä muilla ilmenee? 🙂

Se googlettaminen on oikeasti paha, välillä se tuntuu olevan verrattavissa kunnon riippuvuuteen, sieltä ei vaan osaa pysyä poissa! En tiedä itsekään miksi teen niin, koska kertaakaan se ei parempaa oloa ole tuonut. Lääkäriin en mene kuitenkaan, niin mitäpä sitä tekee sillä tiedolla että kyseessä voi jälleen kerran olla syöpä. Mulla luulottelu menee niin että joko minulla on joku kolotus tai vaiva, jota menen sitten googlettamaan. Tosin yleensä minulla on aika hyvä käsitys mikä voisi olla kyseessä, koska muistan pelottavan tarkasti kaiken lukemani ja päässäni on pieni lääkärikirja. Nyt tilanne on mennyt pahemmaksi ja pelkään jolaista pientä kipua ja näppylää, todella rasittavaa, tuntuu että olen koko ajan hälytystilassa. 🙄

Toinen vaihtoehto on sitten se että luen lehdestä jonkun terveysartikkelin ja alan löytämään niitä oireita itsestäni.

En tiedä voiko tästä koskaan parantua, mutta toivon että se olisi ainakin hallittavissa. En jaksaisi pelätä koko aikaa. Olisi kiva myös puhua jollekin joka tietää mistä on kyse, jos tätä vaivaa ei ole itsellä, ei sitä ymmärrä, kuten ei sitäkään miten kuluttavaa se on. Olen toki puhunut esim. miehelleni, mutta hän alkaa olla kyllästynyt ja liian monesti olen kuullut "sen kuin lopetat". Joo, kun se olisikin niin helppoa... Mutta tauti vaihtuu melkein joka päivä (joskus monta kertaa päivässä) ja näilä nyt mennään. 😞

Hei. Minullakin oli aiemmin pelkotiloja terveydestäni, nyt ei enää niin kovasti. olen päässyt liiallisesta itseni tarkkailusta aika hyvin pois. Mutta se vaati sen ettei jäänyt kuuntelemaan joka "risausta" mitä tapahtui kehossa.
olen jopa ollut lääkäri-lakossa, eli sinnittelin yli vuoden etten mennyt lääkäriin oletetun vaivan takia. Kun en enää erottanut minkä takia pitää mennä ja minkä ei.
Aiemmin pelkotiloja oli muista asioista, elämästä yleensä. Oli pahoja unettomuusaikoja kun vatvoin elämääni enkä uskonut että selviän mistään "kunnialla" vaan elän huonosti ja häpesin itseäni. Kun niistä asioista jotenkin pääsin irti niin aloin tosiaan liikaa miettiä terveyttä ja muuta siihen liittyvää.
Nyt oikeastaan kun tässä kirjoittelen niin tajuan että pelkotilani vain siirtyvät aiheesta toiseen. Mikähän tuolla mielessä on pielessä, sieltähän tämä kaikki alkaa?
Mitä on tapahtunut että pieni ihminen pelkää niin paljon? Kuvittelisin että lapsuudesta tämä on alkanut tai ehkä se on synnynnäinen vika?

Olen koettanut pärjätä oireeni kanssa, vaikka välillä on lipsahduksia tapahtunut ja googleen olen mennyt ja joka kerta sitä katunut. Nyt on taas päällä yksi pelkotila, en edes tiedä miten alkoi. Minulla on aivan JÄRKYTTÄVÄ himo mennä oiretta selvittelemään, mutta en ole mennyt... olen sinnitellyt nyt asian kanssa eilisestä iltapäivästä, enkä mene...

Mutta voin sanoa että on todella vaikeaa, olo on kurja, hikoiluttaa... Mutta koetan nyt kerrankin voittaa itseni, se olisi ensimmäinen kerta lääkkeiden lopettamisen jälkeen! Halusin vain kirjoittaa tänne. Etten retkahtaisi. ☹️

Kyllä nyt pikku hiljaa on pakko uskoa että hypokondria on oikeasti jollain asteella "mielisairaus".

Heipsan!

Olen kärsinyt yli kymmenen vuotta täst luulosairaudest ja kyl rupeaa olemaan loppu tähän ku joka päivä on joku sairaus mikä johtaa kuolemaan,haluaisin niinpaljon nauttia elämästä mut tää piinaa joka päivä..🙄 Luin kaikkien jutut ja samoista oireista näkäöjää kärsii kaikki kenellä o luulosairaus,voimia kaikille..🙂

Täällä kanssa yksi. Minulle on diagnosoitu hypokondria (tai että omaan hypokondrian piirteitä).
Inhoon tätä niin paljon, ainakin yleensä näin syksyllä tuntuu, että oireet vaan pahenevat ja keväällä taas hieman helpottaa, mutta kesässäkin on ongelmansa. ☹️
Muistan, että jo joskus pienenä ehkä n. 9-14 vuotiaana olin myös aika luulosairas ja ihan pikkusena kanssa eli melkein koko elämäni tähän asti.
Välillä on helpottanut ja ollut n. parinkin vuoden taukoa, mutta sitten on taas tullut takaisin. Minulla ei ole lääkitystä vielä, mutta siitä ollaan puhuttu kyllä. Lääkitykseni ei kuitenkaan koskisi hypokondrian hoitoa vaan muuta psyykkista sairautta sekä ahdistuneisuutta joten eikös se siinä samassa mene. 😋
Tämä on vaan aika raskasta kun jokaisesta nuhasta, kuumeesta, kivusta, särystä, mustelmasta, patista keksii sen kaikkein vakavimman sairauden. Itsehän en ole ikinä oikeestaan sairastanut normaalia flunssaa vaan tietenkin aina on ollut joku tappava tauti. 😳
Kyllä ne varmaan taas tuolla terveyskeskuksessa ihmettelee kun oon käyny parin kk sisällä muutaman kerran ja jokakerta kun sinne menen ja selitän mun oireista niin ne kummasti häviää siellä ja lääkäri ei mitään löydä, mutta ne hiipii sitten takaisin jonkin ajan päästä. 😞 turhauttavaa tällänen.

Kovasti paljon jaksamisia. :/

Minulla on ihme kyllä nyt pimeimpänä kuukautena kääntynyt päälaelleen ja luulosairastelu on _hieman_ helpottanut, koska tilalle on tullut masennus. " 😀 " En jaksa oikein hötkytä sairauksista kun muutenkin väsyttää ja saa kerätä voimia töissä käyntiin jne. Oma henkilökohtainen tavoitteeni on olla paremmassa kunnossa keväällä, sitten tätä paskaa olisi jatkunut vuoden. Lopetin lääkkeet viime maaliskuussa ja on jo ikävä tuota muutamien vuosien lähes oireetonta aikaa. Koetan laittaa tämän pahenemisen serotoniinitasojen heittelyn piikkiin.

Oletteko miettineet kaikki ketkä sanotte että haluaisitte nauttia elämästä, että entä jos kokeillaan? Jos kokeilisi olla ensin yhden päivän ja sitten vaikka viikon, että entä jos joka kolotus ei olisikaan vaarallista, vaan antaisi niiden vain olla? Minä jos kuka tiedän että se on helpommin sanottu kuin tehty mutta... mitkä asiat teillä saa olonne parantumaan? Varmaan joku kuitenkin? Itsellä se on kaverit/koirat ja mielekäs tekeminen, jolloin saatan jopa unohtaa oireiluni.

Aamu alkoi kuitenkin ei nyt ehkä paniiikki-, mutta ahdistuskohtauksella. Että hyvää maanantaita kaikille.

Tiiätkö, että aivan mahtava idea! 😀 Toteutus on taas sitten hieman monimutkaisempi juttu.
Mutta jos olisi samanlainen luulotautinen kaveri mukana niin sitten se saattaisi onnistua hyvin yhdessä. Ainakin itse uskaltaisin sillon paremmin varmasti.
Minun kaveripiirissä nyt tälläsiä tapauksia ei oikeastaan ole joten se on vähän ''harmi''.
Tosin jos itse päätän vaan rueta elämään ja tekemään asioita mitä oikeasti haluan niin uskon, että sekin onnistuisi. Se vaan pelottaa. 😞