Hei! Itselläni on myös viime päivinä ja viikkoina pyörinyt mielessä tunne- kumpa voisi vaan välillä luovuttaa. Kumpa joku tulisi ja ottaisi asiat haltuun ja minä saisin nukkua tämän pahan olon taas pois eikä se tulisi enään koskaan takaisin. Haluaisin niin löytää elämän ilon, ihan perus jaksamisen, tyytyväisyyden itseeni ja elämääni. Olen noin 5 vuotta sitten sairastunut masennukseen, ahdistukseen ja paniikkikohtauksiin. Ahditus on vuosien varrella muuttanut välillä muotoaan, ollut tavallaan kuitenkin aina läsnä. Paniikit ovat lieventyneet, niitä tulee kyllä vieläkin, mutten ehkä pelkää niitä enään yhtä paljon kun aiemmin. Masennus on uusiutunut pari kertaa ja nyt pelkään, että olen valumassa sinne syvään kuoppaan taas... pelottaa. Tällä hetkellä oloni on epäonnistunut, alakuloinen, itkuinenkin, ärtyisä ja pinna on tosi tiukalla. Tuntuu että olen myös koko ajan väsynyt, mikä nyt ei tietenkään kohenna mielialaa. Minulla on pieni lapsi jota hoidan kotona. Sen vuoksi olen kovin peloissani miten minun käy. Tuntuu etten voi luovuttaa, pakko jaksaa lapseni vuoksi. Ihan pakko. Pelottaa myös alkaa puhua olostani lähimmäisilleni juuri lapsen vuoksi. Pelkään että minut leimataan kelvottomaksi äidiksi ja minua aletaan kyttäämän. Mieheni on viime aikoina lisännyt pahaa mieltäni, puhumalla kuinka kypsä on väsymykseeni. On varmasti pettynyt, etten olekkaan mikään "unelmien vaimo". On myös sanonut etten saa mitään aikaiseksi ja valitan aina vaan väsymystäni. Takana on kyllä raskaat vuodet, rakennettu taloa, saatu lapsi jota olen pääsääntöisesti hoitanut yksin, kuin myös kaikki kotityöt. En usko hänen ymmärtävän kuinka henkisesti raskasta on olla lapsen kanssa yksin aamusta iltaan.
Ei luovuteta, yritetään jaksaa! Vaikka se niin pirun vaikeaa välillä onkin...
-Taivas

Kriisi jossa elän ei helpota. Ajattelin että auttaa asiaa päätös miten päätän elämäni. Onhan se tavallaan auttanutkin. Mutta kun minimalistinen toivo on siitä että jokin positiivinen ratkaisu tulisi, vaikka en oikeasti usko. Tavallaan vain odotan. Tällä hetkellä en voi jättää muita yksin kriisin keskelle vaan se on elettävä loppuun. Ja se ratkeaa jollain tavalla. Haluaisin että tämä vain päättyisi. Jos huonosti, tiedän mitä teen. Mutta entäs siihen asti. Jaksankohan niin kauan. Vai pitääkö käyttää viimeinen tie jo nyt. En jaksa ja joka päivä psyykkeni hajoaa vähän enemmän. Lääkkeitä on ja käytän niitä ja vähän on auttanut mutta ei se tätä ole vienyt. Tänään tuntui etten jaksa enää töissä. Yksi päivä lähdin kesken pois. En vaan voinut enää. En osaa eritellä tunteitanikaan. Olen jotenkin zombi ja en kuitenkaan.

No en nyt sanoisi, että olen minkäänlaisessa balanssissa. Sen olen kyllä oppinut, että oikeasti olen avoin, rohkea, positiivinen, optimistinen, iloinen, aina auttamassa, kannustamassa ja puolustamassa muita. Mutta... masennus on vienyt tuon kaiken. Iloisesta tytöstä on tullut katkera keski-ikäinen akka. Toivon, että masennus joskus hellittäisi ja saisin taas olla ihan oma itseni ilman tätä sairautta. En usko, että niin tulee koskaan tapahtumaan, mutta toivon sitä. Välillä pilkahtelee kyllä hetkiä, jolloin olen oikea, oma itseni; ilon hetkiä, jolloin kaikki tuntuu sujuvan. Ehkä jonain päivänä paranen tästä?

Olen alkanut pikku hiljaa oppia ja uskoa sen, että masennus on sairaus eikä suinkaan tarkoita sitä, että minä olen huono ja kelvoton. Tätä ajatusta olen nyt kuusi vuotta yrittänyt oppia. Näin ollen on olemassa pieni mahdollisuus, että sairaus joskus paranisi, toipuisin ja olisin taas oma itseni. Näin totisesti toivon.

Kiitos vastauksista, vaikka toki harmi kuulla, että niin monella muullakin nyt yhtä suuri ahdistus päällä.

Joskus, tai useinkin, mietin miltä elämä tuntuu vähän terveemmistä ihmisistä. Onko heillekin elämä lopulta yhtä ikävää vuodesta toiseen, mistä he repivät sen energian? Näyttelevätkö kaikki vain, kuten itsekin, kun eivät muuta osaa, toiset vain taitavammin kuin minä?

Minussa on kyllä niin vakavia valuvikoja, ettei tästä taida "ihmistä" tulla koskaan, monesti miettiikin, mikä on masennusta ja mikä häiriintyneestä persoonallisuudestani johtuvaa "masennusta". Se lannistaa hirmuisesti. Tietyt asiat jättävät väkisinkin jälkensä, kuten korkkiruuvin kiero kotikasvatus, vaikka yrittäisi huijata itseään ja muita tarpomalla eteenpäin.