Olen 23-vuotias nainen. Olen aina ollut melko herkkä ihminen, ja samankaltaisia oireita ilmeni ensimmäisen kerran 16-vuotiaana, jolloin ne kuitenkin menivät ohi lääkityksellä ja keskusteluavulla. Parikymppiseksi asti kaikki oli suhteellisen hyvin, mutta sen jälkeen on mennyt enemmän tai vähemmän huonosti. Joskus menee pitkäänkin hyvin ja tunnen itseni normaaliksi, mutta täysin oireeton en ole koskaan.

Minua vaivaa ensisijaisesti huono itsetunto. Olen lapsuudesta asti tuntenut olevani huonompi kuin muut ja jääneeni siskojeni varjoon. Minusta on kyllä välitetty ja minulla on ollut hyvä lapsuus, mutta keskimmäisenä lapsena jäin tahattomasti hieman sivuun ja opin viihtymään yksin. Vaivuin usein ajatuksiini ja vietin tuntejakin yksin. Toisaalta myös pelkäsin yksinjäämistä, eli kokonaan en halunnut olla yksin esim. kotona. Minulla oli jo lapsena paljon surumielisiä ajatuksia, mutta en koskaan ajatellut, että ne johtuisivat mistään kummemmasta. Vasta aikuisiällä olen tajunnut, että ajatukseni peilasivat sitä mitä tunsin. Useimmiten ajatukseni käsittelivät sitä, että toivoin minulle sattuvan jotain pahaa (onnettomuus tms.) jotta minut viimein huomattaisiin.

Peruskouluaikana päädyin kiusaajaporukkaan. En ollut aktiivinen kiusaaja ja tiesin, että tein väärin. Olin kiusattujeni kanssa ihan kaveri koulun ulkopuolella, mutta onneksi tätä ei saanut kukaan muu kiusaaja tietää. Pelkäsin niin kovasti joutuvani kiusaamisen kohteeksi, että roikuin kiusaajaporukassa mukana. Kiusaamisen kohteeksi joutuivat luokkamme tukeva tyttö, jota syrjittiin juuri lihavuuden vuoksi. Kehitin kauhean läskikammon ja aloin halveksia kaikkia lihavia ihmisiä. Myöhemmin sairastuin jonkinlaiseensyömishäiriöön, jossa välillä ahmin, välillä oksentelin, välillä paastosin.. Vain koska halusin olla hyväksytty. Edelleen pelkään lihomista ja pidän itseäni lihavana, mutta pyrin syömään normaalisti. Epäonnistumisesta rankaisen itseäni syömättömyydellä tosin edelleen.

Saan välilä kamalia ahdistuneisuuskohtaksia ja mielialanvaihdoksia. Saatan itkeä hysteerisesti monta tuntia ja osoittaa aggressiivisuutta (sanallista, ei fyysistä) esimerkiksi poikaystävälleni. Ahdistuskohtauksen voi laukaista jokin pienehkö riita, mutta joskus myös huomaan, että kyyneleet vain alkavat valua ja vähitellen suru ja sisäinen ahdistus ja kipu nousee niin suureksi, että en pysty käsittelemään tuntemuksiani.

Poikaystäväni (yhdessä olemme olleet 4 vuotta) yrittää tukea, mutta tämä on vaikuttanut niin negatiivisesti parisuhteeseemme että olemme olleet monesti eromassakin. Pelkään hylkäämistä yli kaiken. Poikaystäväni on ainoa ihminen, joka tuntuu oikeasti välittävän, ja en todellakaan haluaisi purkaa tätä kaikkea häneen.

Olen käynyt puhumassa ongelmistani ties missä. Lääkärillä, psykologilla, ensiavussakin. Pitempiaikaisissa keskusteluissa on aina päädytty masennukseen, ja ehdotettu lääkitystä. Kun siten iskee parempi jakso, ollaankin sitä mieltä, että kaikki hyvin ja hoito on päättynyt. Omasta mielestäni en kuitenkaan ole masentunut, sillä minulla on kyllä elämäniloa, kivoja harrastuksia, kavereita jne.

Minusta tuntuu, että kaiken tämän aiheuttaa olematon itsetuntoni. Olen myös netistä yrittänyt etsiä apua, mutta kun oireeni tuntuvat sopivan niin kaksisuuntaiseen mielialahäriiöön, persoonallisuushäiriöön kuin adhd-tyyliseen oirehdintaankin, niin en oikein tiedä enää mistä lähtisin hakemaan apua. Viimeksi kävin omalääkärilläni pyytämässä lähetettä, mutta hän totesi, ettei oirehdintani ole kovin vakavaa ja pääsin pari kertaa juttelemaan sosiaalityöntekijälle, jolla ei edes ollut minkäänlaista psykologista koulutustaustaa.

Ainoastaan yksityinen lääkäri otti asiani vakavasti ja lupasi kirjoittaa Kela-lapun psykoterapeuttia varten, mutta psykoterapeuteistakin minulla on huonoja kokemuksia juuri siksi, että joka paikassa tuputetaan masennusta diagnoosiksi, vaikka tunnen itseni hyvinkin iloiseksi normaalisti. Vain nämä tietyt ahdistuskohtaukset ja itsetunnon asiat vaikeuttavat normaalia elämääni.

Olisiko täällä vinkkejä mistä hakea apua seuraavaksi? Jos joku osaa myös antaa Tampereelta jotain henkilön nimeä/puhelinnumeroa, niin vinkit otetaan vastaan erittäin mieluusti!