Alkaa olla aika selvää. Kelpaan tässä maailmassa vain silloin, kun teen jotain toisten hyväksi: maksan laskuja, hoidan raha-asioita, siivoan, korjaan vaatteita tai kuuntelen huolia päivästä toiseen.

Sitten kun itse tarvitsisin apua, flunssassa on vähän raskasta hoitaa sairasta päiväkoti-ikäistä ja tehdä samalla muuttosiivousta entisesssä asunnossa, niin vastauksena on, että yritäpä itse hoitaa omat asiasi. En enää jaksanut, vaan suutuin ja katkaisin välit. Sitten serkkuni kuoli ja arvoisa äitini alkoi taas viestitellä. Soitoneston puhelimeen saa, muttei viestiestoa. Kun olin poskiontelotulehduksessa ja äitini tästä tiesi, niin kahden päivän päästä tuli aamulla tekstari, jonka mukaan astrologia kehottaa minua ymmärtämään muita ihmisiä elämäntehtävänäni.

En enää jaksa. Inhoan taidetta, pianomusiikkia, ennustuksia, tunteita ja herkkiä kokemuksia, koska koko lapsuuteni äitini jaksoi niistä jauhaa. Veljeni poisti minut naamakirjasta, vaikken ole hänen kanssaan kinastellut tai riidellyt. En ymmärrä. Kysyin syytä, muttei vastannut. En enää jaksa. Äitini kieltää olemasta tekemisissä muun suvun kanssa, koska jos en ole hänen kanssaan tekemisissä ei hän suostu muiden edessä teeskentelemään. Nyt en sitten saa tulla perhelounaalle tapaamaan kuolleen serkkuni lapsia. Ja tässä pitäisi olla iloinen äiti, joka kannustaa ainoaa lastaan ympäri vuorokauden kodinhoidon ohessa..