Kun ei jaksa enää elää eikä olla.
En jaksa enää olla tässä maailmassa. Mulla ei ole mitään annettavaa tänne. Olen hyvin yksinäinen ja vihaan itseäni. Haluaisin oikeasti vain kuolla. Minua ei kukaan tulisi pitkään edes kaipaamaan. En koe tälläisten ajatusten tai itsemurhan olevan mitenkään itsekästä muita kohtaan, sillä minulla tuskin olisi ketään joka minua edes kauan sillä tavalla kaipaisi. En ajatellut elää yli 30 vuotiaaksi.
Eniten ahdistaa kun monet ihmiset (yleensä miehet joita olen tapaillut) ovat minua loukanneet, satuttaneet ja kohdelleet miten sattuu. Olen vielä näiden ihmisten antanut kohdella minua näin huonosti ja olen antanut anteeksi heille monta kertaa, koska pelkään jääväni yksin, vaikka oikeasti olen jo aivan yksin. Myös välillä ahdistaa kun en ikinä tapaa sellaista ihmistä, joka voisi kohdella minua hyvin ja rakastaisi minua. Kaikista ”huvittavinta” tässä on se, että olen monen mielestä kaunis ja naisellinen sekä kiltti, että miehiä kyllä pitäisi riittää, mutta miksi sitten tapaan jatkuvasti sellaisia miehiä, joilta aina saan tälläistä huonoa kohtelua monelta(?). Olisi kiva jos joku oikeasti tykkäisi minusta myös luonteeni ja kokonaisuuteni takia kuin vain pelkästään ulkonäköni tai seksin takia.
Tuntuu vain, että kaikilla ystävilläni menee paljon paremmin kuin minulla. Ikää minulla on siis 24 vuotta, mutta turha laittaa takaisin mitää sellaisia viestejä, että ”sä oot vielä nuori, elämä edessä”. Miksi elää näin onnettomana nuorena? Joku voi vähätellä tätä tilannettani, mutta oikeasti tälläiset jatkuvat pettymykset repii ihmistä riekaleiksi.
banaanivane kirjoitti 2.5.2013 12:56
En jaksa enää olla tässä maailmassa. Mulla ei ole mitään annettavaa tänne. Olen hyvin yksinäinen ja vihaan itseäni. Haluaisin oikeasti vain kuolla. Minua ei kukaan tulisi pitkään edes kaipaamaan. En koe tälläisten ajatusten tai itsemurhan olevan mitenkään itsekästä muita kohtaan, sillä minulla tuskin olisi ketään joka minua edes kauan sillä tavalla kaipaisi. En ajatellut elää yli 30 vuotiaaksi.
Eniten ahdistaa kun monet ihmiset (yleensä miehet joita olen tapaillut) ovat minua loukanneet, satuttaneet ja kohdelleet miten sattuu. Olen vielä näiden ihmisten antanut kohdella minua näin huonosti ja olen antanut anteeksi heille monta kertaa, koska pelkään jääväni yksin, vaikka oikeasti olen jo aivan yksin. Myös välillä ahdistaa kun en ikinä tapaa sellaista ihmistä, joka voisi kohdella minua hyvin ja rakastaisi minua. Kaikista "huvittavinta" tässä on se, että olen monen mielestä kaunis ja naisellinen sekä kiltti, että miehiä kyllä pitäisi riittää, mutta miksi sitten tapaan jatkuvasti sellaisia miehiä, joilta aina saan tälläistä huonoa kohtelua monelta(?). Olisi kiva jos joku oikeasti tykkäisi minusta myös luonteeni ja kokonaisuuteni takia kuin vain pelkästään ulkonäköni tai seksin takia.
Tuntuu vain, että kaikilla ystävilläni menee paljon paremmin kuin minulla. Ikää minulla on siis 24 vuotta, mutta turha laittaa takaisin mitää sellaisia viestejä, että "sä oot vielä nuori, elämä edessä". Miksi elää näin onnettomana nuorena? Joku voi vähätellä tätä tilannettani, mutta oikeasti tälläiset jatkuvat pettymykset repii ihmistä riekaleiksi.
Sama juttu. Minäkään en jaksa enää olla tässä maailmassa, minullakaan ei ole mitään annettavaa, olen yksinäinen ja vihaan itseäni. Minuakaan ei kukaan tulisi kaipaamaan. Enkä koe tälläisten ajatusten tai itsemurhan olevan mitenkään itsekästä muita kohtaan, sillä minulla tuskin olisi ketään joka minua edes kauan sillä tavalla kaipaisi.
Minulla on ollut usein tuollaisia tuntemuksia. Ne johtuvat sairaudestani, ja ovat minulle merkki siitä, että nyt pitää mennä psykiatrin vastaanotolle. Oletko sinä käynyt psykiatrilla? Minulle siitä on ollut apua. Mietin silti välillä, mikä merkitys minun elämälläni on.
Lavandula kirjoitti 2.5.2013 14:5
Minulla on ollut usein tuollaisia tuntemuksia. Ne johtuvat sairaudestani, ja ovat minulle merkki siitä, että nyt pitää mennä psykiatrin vastaanotolle. Oletko sinä käynyt psykiatrilla? Minulle siitä on ollut apua. Mietin silti välillä, mikä merkitys minun elämälläni on.
Olen ollut psykiatrisessa avohoidossa monta vuotta. Lääkityskin taas päällä, mutta miten ne mielialalääkkeet voi auttaa tälläseen elämään jos vain p***aa niskaan tulee koko ajan tai että ihmiset joihin tutustut ei arvosta sinua tippaakaan. 😞
Muuten minulla on hyvä ammatti ja käyn töissä, että en sillä tavalla "hullu" ole.
En vain yksinkertaisesti jaksa enää elää tätä elämää ihmisten hyväksikäytettävänä, kynnysmattona ja laastarina. ;__;
Erakoituakaan en pysty, sillä kaipaan kyllä kovasti seuraa ja huomiota.