Koulukiusaus ja arvet aikuisuudessa
Hei 🙂
En pikaisesti aiheita selatessani löytänyt keskusteluryhmää menneisyydessä koulukiusatuille ja kuinka ihmiset kipuilevat aikuisiällä asiaa esim. työelämässä ja ihmissuhteissa ja päätin aloittaa topicin aiheesta.
Olen kolmekymppinen sairaanhoitaja jota kiusattiin ylä-asteella ja lukiossa. Sain kuulla olevani ruma (kaikilla synonyymeillä jotka maailmasta löytyy), minut eristettiin täysin pois muusta ryhmästä ja perääni huutelivat koulun pitkillä käytävillä täysin vieraat ihmiset. Aloin saada paniikkikohtauksia tunneilla, esiintyminen ja ääneen lukeminen olivat tuskaa ja lintsaaminen tunneilta alkoi.
Välitunnit vietin yksin koulun wc:ssä tai jumpasalin pukuhuoneessa, minua hävetti olla yksin enkä halunnut mennä käytäville mollattavaksi. Muutama opettaja puuttui asiaan ilman asian helpottumista, vanhemmille en uskaltanut puhua – häpesin asiaa niin kovasti ja pelkäsin kiusaamisen pahentuvan.
Nykyisin pelkään työskentelyä ryhmissä (jota työni pääasiassa on); pelkään että ihmiset kääntävät minulle selkänsä, hylkäävät ja alkavat syrjiä. En uskalla tuoda omia mielipiteitäni esille, saan välillä paniikkikohtauksia (joita kukaan muu ei varmaan huomaa). Huonommuuden tunteet ja pelot aaltoilevat minussa pitkin työpäivää. Viime keväänä olin 1/2 vuotta sairaslomalla masennuksen vuoksi.
Takana 5 vuotta kognitiivista yksilöterapiaa ja 3 vuotta psykoanalyyttistä ryhmäterapiaa jonka olen kokenut erittäin hyväksi (erityisesti ryhmässä toimimisen takia). Dianoosina minulla on keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö.
Olisi kiva kuulla teidän tarinoitanne ja ajatuksia aiheesta, toivottavasti saadaan hyviä keskusteluja aikaiseksi 🙂
Lueskelin tuossa vanhoja kirjoituksia ja huomasin että "Wanhahapiika" olitkin kirjoittanut käyneesi terapiassa ilman mainittavaa apua. Kävin itsekkin yksilöterapiassa jossa lähinnä turhauduin; tuntui että aina puhuttiin samoista asioista - opin järjen tasolla tietämään kyllä syyt masennukseeni mutta tunne-elämä oli yhä jumissa menneisyyteen.
Myös koulukiusausta kokenut tuttu suositteli psykoanalyyttistä ryhmäterapiaa ja päätin kokeilla. Ja täytyy sanoa että olen saanut erittäin paljon apua näinä kolmena vuotena ja jatkoa seuraa. Ryhmässä joutuu kohtaamaan samat tunteet kuin kouluryhmässä josta ne sitten ovat siirtyneet työryhmiin, kaverisuhteisiin jne. Samoja asioita kokeneet ryhmäläiset myös antavat paljon ajattelemisen aihetta, jotain mitä itse ei vielä ole tiedostanut. Ja terapeutti antaa jalat alta vieviä tulkintoja, minulle ainakin tulee tunne että vihdoin joku ymmärtää minua ja näkee tuskani. Suosittelen lämpimästi 🙂
Voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen asia tuo ryhmäterapia... Mitenkä semmoiseen pääsee ja millä kriteereillä? Ja ennenkaikkea, missä / miten järjestetään? Asun pääkaupunkiseudulla, joten luulisi täältä kyllä löytyvän. Kuinka olet Partita itse siihen hakeutunut ja mitä kautta?
Lehdessä oli ilmoitus että ryhmään otetaan uusia jäseniä (täydentyvä ryhmä = kun joku lähtee pois otetaan tilalle uusi). Kävin terapeutin alkuhaastattelussa ja tämän perusteella pääsin ryhmään. Haastattelu on kai siksi että ryhmään saataisiin mahd. samankaltaisista ongelmista kärsiviä.
Ryhmä kokoontuu 1krt/vko, 40krt/vuosi ja yksi istunto kestää 1,5h. Hinta 50e/kerta josta puolet saan Kelalta pois; eli todellisuudessa hinta on n. 100e/kk. Kelan tukeen tarvitsee psykologin B-lausunnon.
Netistä varmasti löytyy terapeutteja hakusanalla psykoterapeutti tai psykoanalyytikko.
Huuh, männäviikko täällä on kulunut aika loistavasti. Kevätaurinko nostaa ainakin minulla mielialaa ja tuleva kesä lämmittää mieltä jo ajatuksen tasolla.
Balsamia haavoille vanhana koulukiusattuna sain kun vieraileva kirurgi töissä kehaisi uudistunutta ulkonäköäni (tukka laitettuna ja meikkiä kasvoilla shoppailureissun jäljiltä) 😀 Kaipa sitä tuollaista pientä egobuustia aina välillä kaipaa, eriasia osaako sitä aina ottaa vastaan 🙂