Korona keskustelua

Korona keskustelua

Käyttäjä Nimetön aloittanut aikaan 13.03.2020 klo 13:08 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kirjoittanut 13.03.2020 klo 13:08

Minä jouduin kahden viikon karanteeniin, koska olen käynyt Ruotsissa ja Norjassa. Mies on karanteenissa Kreikassa. Kun aluksi itse päätin etten ole muiden joukossa, niin se ei nyt miltään tuntunut, koska olen tottunut olemaan yksin. Mutta nyt, kun tuli ihan viranomaistiedote, että pitää olla karanteenissa, iskikin pakokauhu. Lisäksi, koska siskonlapset olivat täällä hiihtolomalla, on heidät tänään laitettu koulusta kotiin.

Mulla on ruokaa ja voin kuljailla pihalla ja elää lähes normaali elämää. Mutta on tämä silti kauhiaa.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 15.05.2020 klo 08:47

Jee, kivaa että kirjastoauto toimii jälleen!

Täällä on arki asettunut uuteen normaaliin (tosin uutisia seuratessa huomaa että huoli on lisääntymään päin), mutta rajojen kiinniolo ja sen kesto mietityttää. En tiedä onko minun mielekästä (tai edes mahdollista, koska joutuisin todennäköisesti käyttämään julkisia päästäkseni rajalta vanhempien luo) tulla käymään Suomessa ennen kuin kahden viikon karanteeni ei enää ole tarpeen. Tuntuu kurjalta soitella äidille ja sanoa joka kerta että en tiedä milloin se on mahdollista, samalla kun mietin onko se ylipäätään mahdollista. Jos on jossain vaiheessa pakko töiden puolesta, sitten on pakko, ja kaipa voin lainata autoa ja nököttää kaksi viikkoa vanhempien mökillä (jos joku muu on ostanut sinne ruokaa...).

Käyttäjä kirjoittanut 15.05.2020 klo 10:32

Joo en meinannut maltaa nukkua laisinkaan, kun tuli kirjat vaan jokaista piti vähän lukea. Oli vielä kaksi yllätyskirjaa jotka kirjastojonhoitaja oli valinnut. Ei vielä tietoa koska tulee seuraavan kerran, pitää vähän säästellä.

Mun mies ei ala tuohon karanteeniin ja pysyy poissa. Ja ottaa kaikki lomat sitten, kun alkaa marjastus ja metästys.Meillä on ihan pieni mökki Norjan puolella ja nyt aukenee rajat niin, että sinne saisi mennä mutta, kun tulee takaisin pitää olla karanteenissa. Joten en mene.

Nyt jännitää tuleeko paljon kotimaisia ihmisiä Lappiin vaeltamaan kesällä. Jos lähtevät noin vaan hetken mielijohteessa, niin heitä saa sitten etsiä. Jos ei thaimaalaiset marjanpoimijat pääse Suomeen, olisi firmojen pakko ostaa suomalaisilta poimijoita ja me rikastuisin.

Ja, olen vähän enempi alkanut omavaraiseksi eläjäksi, jos tulee toinen aalto ja otan kanoja. Vissiin niitä kananmunia ei tule ilman kukkoa ja pitää sekin ottaa. Hölmöä että olen oppinut ihminen enkä tuota tiedä enkä ees googlesta saanut vastausta.  Niin ja jos jotain kiinnostaa, lunta on vielä 80cm ja voi hiihtää.

Käyttäjä kirjoittanut 16.05.2020 klo 10:44

No sinulla unelma kevät ja kesä varsinkin jos lunta vielä juhannuksenakin. Oi onnellinen!

Käyttäjä kirjoittanut 26.05.2020 klo 16:01

Miltäs nyt tuntuu, kun rajoitukset alkavat vähenemään? No ei miltään ainakaan minusta. Tähän elämään jo tuntui.

Kyllä alkaa näyttää siltä, että juhannuksena on vielä puoli metriä lunta. Toivottavasti sulaa pois ennen kuin ensi lumi sataa.

 

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 27.05.2020 klo 09:36

Totta tähän on tottunut. Teen hommia kuten ennenkin etänä ja mies myös lähes kokonaan ja ollaan muutettu maalle pääsääntöisesti. Se ero kyllä on, että vieraita ei olla kutsuttu eikä vierailtu missään. Yhteydet on hoituneet muuten.  Varovainen pitää olla, mutta ei kai hysteriaankaan ole tarvetta,vaikka tautitapauksia tulee vielä jatkossakin.. Kesästä aion kyllä nauttia, sitä ei korona estä.

 

Käyttäjä kirjoittanut 27.05.2020 klo 11:33

Hei. Täällä etelässä helle kelit. Huomiseksi lupailee sadetta.

Käyttäjä kirjoittanut 02.06.2020 klo 04:42

Eilen kävin jo kaupassa mutten mennyt sinne palvelubussilla vaan mönkijällä. Onko siitä nyt kolme kk, kun viimeksi olen käynyt. Koska norjalaiset eivät pääse kauppaan, ei siellä ollut muita asiakkaita kuin mie. Ja valitettavasti sain palvelua ja piti tietenkin kertoa miten on mennyt. Muuta en sitten tehnytkään vaikka kaikki kai on auki. Ei ollut mitään jihuu-tunnelmaa.

Koska yötön yö on alkanut, on aurinko paistanut koko yön. Kävin kello kaksi lumikengillä läheisellä tunturilla ja laskin alas laudalla. Naapuri kävi äsken kylässä aamukahvilla ja kai mie nyt lähen vähän nukkumaan.

 

 

Käyttäjä kirjoittanut 04.06.2020 klo 08:11

Järkyttävää eilinen mielenosoitus tummaihoisen miehen kuoleman vuoksi. Yli 3000 kokoontui yhteen ja vaikka poliisi keskeytti mielenosoituksen, ehtivät he olla yhdessä vierekkäin aika kauan. Ja alunperinhän poliisi antoi luvan mielenosoitukselle. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä.

Enkä millään tavalla hyväksy sitä, että poliisi tappoi sen miehen mutta tuskin nyt oli oikein kokoontua yhteen eikä välittää mitään koronasta.

Käyttäjä kirjoittanut 15.06.2020 klo 13:06

Jihuu Norjan raja on auki. Naapurin väen kanssa lähimmä jo yöllä rajalle odottamaan ja heti kello 00.01 hyppäsimme rajan yli. Paitsi, että sitten hokasimme, että Norjassa kello on vasta 23, niin hyppäsimme takaisin.Ja keitimme hernekeiton vielä Suomen puolella. Sitten ajoimme Norjaan juomaan tuoreet munkkikahvit.

13astetta hellettä, hyi h---tti. Onneksi takapiha on niin varjossa, että siellä on vieläkin lumikinos missä voi viilentyä.

Käyttäjä kirjoittanut 16.06.2020 klo 16:15

Koronan myötä taidetiin oppia jokainen maa jotakin?

Käyttäjä Huurreruusu kirjoittanut 17.06.2020 klo 01:06

Todella kiva lukea, että Suomessa on tapaukset olleet alle 10 ja kuolemia ei ollenkaan. Mutta juuri siksi nyt ei pitäisi alkaa hätiköimään. Kiinassa on jo iskenyt toinen aalto ja Yhdysvalloissa tilanne pahenee koko ajan. Vietetään kesä maltilla, jooko?

Käyttäjä kirjoittanut 17.06.2020 klo 09:01

31.5..2020 Suomen koronatilanne

Onhan noita hieman useampi....

Toivon että jaksetaan muistaa pitää etäisyydet mutta säilyttää etäyhteydet.... Hyvää juhannusta Huurreruusu!

Käyttäjä kirjoittanut 17.06.2020 klo 17:03

Mä en kyllä oikein jaksaisi koko koronaa. Musta sitä liioitellaan enkä käsitä ihmisten hysteriaa.

Lapseni koulussa yhdellä oppilaalla todettiin tartunta ja luokka laitettiin karanteeniin. Minun lapseni luokkalaisten vanhemmista osa muuttui hysteerisiksi. He olivat vihaisia koko päätöksestä että koulut ylipäänsä avattiin loppukevääksi "Tässä se nyt nähtiin!!" Vaikka siis ko. oppilas oli eri luokka-asteellakin eivätkä lapset sekoittuneet edes välitunneilla keskenään... Minusta oli uskomatonta että osa vanhemmista pelästyi! (ja siis eivät ainakaan maininneet mistään erityisryhmäläisyydestä)  Eräs vanhempi jopa päsmäröi että nyt kaikkien meidänkin tulisi malttaa olla kesäloman alussa pari viikkoa menemättä sukuloimaan tms. koska meidänkin lapset saattavat oireettomina kantaa virusta! Voi luoja auta ja armahda...

Ja siis vanhuksien elinikä on nykyään länsimaissa liian pitkä. Ikä venyy ikävästi sieltä loppupäästä, eli se vaihe pitkittyy kun ollaan huonokuntoisia ja muistisairaita. Hoitokodeissa ei kukaan nuorennu eikä siellä vanhuudenvaivoista enää toeta, joten virukseen, (mihin tahansa), kuoleminen on vain luonnon keino armahtaa ja päästää vanhus pois, lepoon.

Käyttäjä kirjoittanut 18.06.2020 klo 07:50

Kyllä nyt näyttää siltä, että hallitus alkoi hötkyilemään ja löysää kaikki rajoitukset. Oikeasti kauhistuttaa mitä väen paljouksia alkaa syntymään. En ymmärrä mikä kiire oli avata esim.noutopöydät.

On kai ruma sanoa mutta alan jo kaipaamaan karanteeniajan hiljaisuutta. Olisi hienoa, jos kauppa toisi aina tavarat ovelle ja soittaisi merkkiäänet, että siinä on. Ehkä mulla voisi olla varaa tuohon palveluun mutta se tuntuu ylellisyydeltä eikä sovi tähän elämäntapaani. Noin periaatteessa siis. Ihan itse pitää lähteä verikokeisiinkin ensi viikolla. Ja niin edelleen.

Aiheen oli. Mitä mieltä olette siitä, että patsaita kaadetaan, koska niiden arvot eivät sovi tähän yhteiskuntaan?

Käyttäjä kirjoittanut 18.06.2020 klo 15:48

Patsaita on turha ruveta muuttamaan koska niiden arvot ovat laskeneet. Antaisivat patsaiden olla muistoina menneiltä ajoilta.