kipua ja mt ongelmia
kipua ja mielenterveys ongelmii. mä en vaan jaksais enää yhtään mitään. musta tuntuu että tää jokapäiväinen kipu on saanu mut sekoomaan, mies sano että mun ajatukset on huolestuttavia. mulla tällasisia ajatuksia nykyään. en jaksa enää. en jaksa vastuuta, stressiä enkä kipua. en jaksa tätä elämää. en jaksa tätä kivun rajoittamaan elämää missä mä en voi olla mä. en jaska tätä että kaiken mitä teen, teen vaan muiden ja kivun tai mielenterveyden takia. en jaksa tätä että ikinä ei ole rahaa tedä mikä sais mulle iloa. olen kyllästyny edes haaveilemaan mistään mitä joskus saisin. oon kylästyny siihen etten voi harrastaa mitään muuta kun kävelylenkkejä, tai mitä ei tarvi sitoa aikaan paikkaan tai rahaan.
mä en jaksa enää ihmisiä kun mua ei ymmärretä. koulussa on niin turhauttavaa sanoo etten mä tule kun olen kipee ja ihmiset sanoo että no koita parantua. no ei tästä parannu kun ei 9 vuoteen ole parantunu. selittää ihmisille mitä krooninen kasvo ja pää ja niska kipu on kun jollain ei edes ikinä ole ollu päivääkään pääkipeä.
mä olen ruvennu entistä enemmän kaipaamaan kotiin. sinne mistä olen tullutkin, taivas paleetta energia mikä lie. mä tunnen mun sisällä että sielä olin ja tulen olemaan onnellinen, elossa, kivuton, ilonen, pystyn tehdä asioita joita mä kaipaan tehdä. samalla mä kuitenkin viel haluan nähdä mun lasten kasvavan tukea niitä jne. hymyillä niille elämän varrella. siksi en kuole. rakastan sitä rakkautta mitä mulla on miehen kanssa kaikista vaikeuksista huolimatta. silti useammin mä makoilen selällään ja tunnen kuin mun sisin kaipaa jonnekkin onnelliseen paikkaan missä ei ole kipua ja ahdistusta. mä tunnen kuin mä leijun ja tai muistan miten voi leijua ja olla vapaa näistä rajoitteista. mä tunnen kuin tää maailma on mulle väärä. kuin en kuulu tänne. oon aivan liian herkkä tänne. kannan muidenkin kipua mukana ja aistin sitä läheisitä. tuntemattomista. mä oon niin kypsä popsii noita lääkkeitä mitkä ei edes auta, no odotan edelleen pääsy kipupolille. ja mahdollista leukanivel elikkausta. lähete on sielä. tulenko sitten normaaliksi en tiedä, en oo ns kovia kipulääkkeitä koskaan saanu vaikka olen niitä 1000 kertaa vuosien varrella pyytäny. en mä niiden toivoon kauheesti luota. sivuoreet jne. tää pleetta on niin täynnä vääryyttä ja tää ihmis keho ja mieli on niin toimimaton kokonaisuus. mä kaipaan eläintä lähelleni silitettäväksi. sanattomaan kommunikoimiseen. niin kun mulla lapsena oli ja nuorena. mutta on tuo mies allerginen. eikä ole rahaa eläintä pitääkkään. mä en ymmärrä tätä hommaa muutenkaan että ihminen tekee jälkikasvua. ei mun lapsissa mitään vikaa ole. ihania, suht kilttejä ja fiksuja. mä olen se mikä on viallinen, kipunen ja väsyny.miksi tällainen ihminen ei voi kaikessa luonnon balnassia ollu olla hedelmätön. ja joku joka on ja jolla olis palikat oikeessa järjestyksessä ei saa lapsia. lapsilleni parasta haluaisin mutta en voi antaa. ja niiden takia en voi sairaalaankaan enää uudestaan lähteä. ei ne kestäis sitä. aikoinaan yritin lapsia isilleen saada ja siitä täällä kirjoitinkin toisella nimellä muutaman vuosi sitten muistaakseni vai olikohan se joku toinen palsta, mutta eihän niistä kummastakaan siihen ollu☹️ itsekkäitä paskiaisi. haluavat vaputensa ja kaverinsa ja kamansa ja ikinuoruuden harrastuksineen ja vastuuttoman elämänsä pitää. lapset rakastaa mua yli kaiken, mä tiedän että oon ihana äiti, kaiken rahani ja aikani laitan niihin mikä pystyn. särkysenä joka päivä hellin ruokin ja hoivaan. ei voi mitään vielä on vaan jaksettava. mutta entä sitten kun ne on aikuisia, onko mun oikeus kuolla, päästä kivuista. onko ihmisten ja niiden vaan ymmärrettävä että tää mun hengissä oleminen on suurimmaksi osaksi vaan kidutusta. ei, kyllä ne tarvii mua läpi elämän. mutta ehkä sitten saan jo mennä itse hoiton. siitä siis alan haaveilla. että lapset on niin isoja että mulla on aikaa/mahdollisuus/oikeus menää hoitoon. jos sellasta hyvinvoitivaltionpalvelua vielä silloin tarjotaan.
kyllä mä huomaan että tää kipu on jo alkanu viedä mun mielenterveyden. pakko vaan jaksaa.
hyvää aamuyötä. stressi vie multa järjen. kaikki levii palasiksi. koulusta ei sitten tule yhtään mitään. tänään soitan kuntoutuspuolelle ja varaan uuden ajan etteä en vaan pysty enää tähän ns normaaliin elämään vaikka kuinka yrittäis itseä pakottaa. tuntuu että ne ihmiset eli työkkäri, lääkärit ei edes halua auttaa. nyt ei sitten uusita unilääkkeitä. juu mitähän kiusaa vielä keksitään. ja tää että kroonin kipu ei ole syy päästä työkyvyttömäksi. mitä helvettiä. siit ihmisen pitäis jaksaa normaalia koulua tai työtä, kroonisen jokapäiväisen kivun ja ahdistuksen ja paniikkihöiriön kanssa ja siihen päälle vielä olla yksinhuoltaja. vaikka kiitänkin miesystävääni suuresta tuesta mitä hänen ei tarvitsis tehdä, eiväthän lapseni ole hänen lapsiaan. onneksi joku sentään yrittää minukain auttaa, suuri kiitollisuus on ja rakkaus, suurin apuni elämässä. mutta vaan hajoan tähän ahdistukseen stressiin kipuun ja syyllisyyteen etten psyty hoitamaan omaa osaani tässä perheessä enkä yhteiskunnassa. no eivätpä nuo lääkäritkään pysty omaa omaa osaansa hoitamaan. ehkä haluavat että jo luovutan ja häivyn häiritsemästä. mutta enhän voi vaan sen takia tehdä lapseilleni ja miehelleni niin. he haluavat ja uskovat vielä että paranen kaikesta. se vaan tuntuu olevan liian vaikeaa tässä yhteiskunnassa. lääkäri sanoo että tarvitsen aikaa mutta hänen kalenteri sanoo että kaikki tämän vuoden ajat ovat varattu. kipupsykologilleni pääsee tällähetkellä 3kk välein. ainoa mikä toimii on fysioterapia sinne sentään pääseen 2 vko välein. mutta uusille ei ole aikoja tiedän sen. no se nyt tavallaan ole minun henkilökohtainen ongelma mutta kuvaa vaan tätä ainakin tämän kaupungin tilannetta.☹️ tänään siis suri ahdistava päivä. pitää saada aika kuntoutulääkärille. pitää erota koulusta, pitää menneä tervyskeksukseen selittämään että tarvitsen sitä unilääkettä. pitää jaksaa mennä fysioterapiaan. olla äiti. hoitaa kaikki nämä tekemättömät kotityöt. juut ku jaksaiskin. olen varmaan jo ennen yhtä niin kipulääke koomassa että makaan enää vaan sohvalla taas. ja huomena ja ylihuomena. niin kun on tapahtunut jo kuukausia. mitä helvetin elämää tämä enää on että mä vaan olen päistää toiseen kipuinen ja ahdistuntu. saan paniikki kohtauksia jo siitä että pitää mennä ihmisten ilmoille. puhua jollekkin. ja lääke tokkurassa vaan jaksaaksen pysyä hengissä ja ollakseni pettymys perheelleni kun en taaskaan jaksa /pysty hoitaa velvollisuuksiani. ainoa velvollisuuteni saan enää olla että pysyn hegissä ja kotona. etten joudu sairaalaan ja lapseni joutuisivat johonkin laitokseen. ei elämä voi olla niin julmaa. se taitaa olla suurin pelkoni.
tänään olen ihan rikki, niin väsynyt heräämään kipuun. olemaan kipeä läheisilleni. pää on sairas se sanoo että kukaan ei enää jaksa mun ongelmia mun lähellä. olis kaikille helpompi että kuolen. sais lääkräit, fyssarit, sosiallitätit, ja psykologit ja hammaslääkräti käyttää aikansa johonkin kuka se ajan ansaitsee jolle niistä ois jotain apua eikä muhu kenelle ei tässä maailmassa tunnu olevan apua, onko itsekästä vaan yritttää löytää apua ja tuhlaa niiden aikaa vaikka en enää uskokkaan että mikään mitään korjaa. ehkä luonto korjaa tällaise heikot yksilöt pois luonnostaa pilaamasta tätä yhteiskunnan tehokkuus terveys vaatimus lajia. heiko kuolee vahvat jaksaa ja yhteiskunta voi paremmin. enhä lopulta lähisenikin olisvat helpottuneita jos kuolen. sossun rahat menis muuhun kun mun lääkeisiin ja lääkäreihin. eli veronmaksajan rahat johonkin parempiaan vaikka vanhuksen hoitoon joka on oman osansa tän yhteiskunnan hyvinvointi tehokkuutta usorittanu. mikä oikeus mulla on kuluttaa verorahoja itsekkäästi. mikä oikeus mulla on olla olemassa kun ei musta mitään hyätyä ole vaivaa vaan. no jos vielä tän päivä n selviän hengissä. en tiedä mikä järki siinäkin sitten olis. ei huominen musta tervettä tee millään tapaa. ehkä sydän vaan pettää ja mä vaivun pois. ikävä tulis perhettä. mutta olisko niiden kuitnekin helpompi olla ilman mua. en tiedä, riittääkä se van että rakastaa. lapsenikin tivas multa että asutaanhan me joskus omakotitalossa. syyllistää mua siitä että ollaan köyhyä, ja olen kyvytyön työhön ja tekemään rahaa. saisko se paremman perhee. vai vaan lastenkoti elämää. en tiedä. en tiedä. syksy aikan on tullut kummallisia sydän oireita. ekalla kerralla sydän hakkas , siis pulsi oli korkea 2 tuntia vaikka vaan makasin ja olin jo sitä ennen ollut makuulla lähes puolituntia toisella kerralla pulssi oli vielä korkeampi mutta kesti ehkä vartin. jälkikäteen ajateltuna olis pitäny lähteä sairaalaan. noihan voi olla vaikka rytmihäiriöitä. pitäis jaksaa sydäntäkin vissiin alkaa tutkituttaa kaiken muun lisäksi. no jos nyt vaan selviä tänään psykologi ajalla missä olen viimeksi jaksanu käydä 3kk sitten. toivon nini mutta toisaalta miksi tuhlaisin hänen aikaansa. hän olis kuitenkin helottunu jos en tule ja saa tunnin omaa aikaa, käyvä vaikka ruhassa kahvilla, enempi se hänen päivää piristää jos en mene. voi kun joku pitäis mua tänään hengissä, mutta ehkä kukaan ei vaan haulua. tai enää halua että pysyn hengissä.
Hei
Luin sinun vaikeuksistasi vasta tänään. Kipulääkkeiden vaikutus heikentyy pitkäaikaisessa käytössä. Voisitko saada miehesi, äitisi tai muun henkilön mukaasi seuraavalle lääkärinkäynnelle niin Kipuklinikalle pääsy voisi olla helpompaa. Otan monesti mieheni mukaan lääkärikäynnille ja täällä vastaavan Kelan toimistoihin. Monesti miesten pielipide painaa enemmän kuin meidän naisten. Aivan hullua, mutta totta. Ja jos sitä kautta saisit apua niin onko sillä väliä. Pitää vain niellä ylpeys.Sinulla on ihanat lapset ja olet hyvä äiti, joten lääkärin on ymmärrettävä, että tarvitset enemmän apua jaksamiseen.
Itse olen sairauteni myötä saanut sängyn jota voi säännellä sopivaan nukkuma asentoon. Ennen heräsin ristiselän kipuun, mutta nyt nukun hyvin. Olisiko semmoisen sängyn hankkiminen /lainaus mahdollista? Saisit kokeilla.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja kirjoittele tänne. Vaikka vastauksia ei aina tule, niin kuitenkin on lukioita ja he ajattelevat sinua.