onko joillekkin muille tämä vaativa valo liikaa?toiset intoilee ,suunnittelee,on iloisia-mutta minun tekisi mieli mennä sänkyyn ja pimentää koko huone.tuntuu etten millään selviä tästä.tälläisenä aikana alan aina kelaamaan asioita ja tuntuu että tänä aikana tapahtuu paljon sellaista menetystä ympärillä.olen menettänyt pari live ystävääkin.olen pohtinut pääni puhki että miksi he ei enää vastaa puhelimeen tai texti viesteihin kun lähetän heille niitä.pähkäilystä huolimatta en ole saanut sitä selville mitä olen tehnyt väärin.tunnen itseni yksinäiseksi ja minun on vaikea saada uusia ystäviä vaikka osallistun sosiaalisiin toimintoihin.
olen 8 vuotta sitten muuttanut tänne suomenkieliseltä paikkakunnalta ja enkä olen saanut täältä ystäviä.kiireesti he sanovat hei jos postilaatikolla tavataan.en hallitse toista kotimaista kieltä hyvin mutta olen toisien heistä kuulut puhuvan sitä sujuvasti.-tosin ei minulle.
nyt tuntuu ettei täällä ole yhtään tukiverkkoa kun olen menettänyt heidät.
tämä valoisuus lisää vielä noita pahoja tunteita-itsesyytöksiä,häpeää…
Hei, raiko! Mullekin on tuttua se, että kevät tuntuu ahdistavalta - auringonpaiste ja monet muut asiat tuntuvat jotenkin niin intensiivisiltä ja päällekäyviltä. Tuntuu, että oman pään sisäinen maailma ja ulkomaailma eivät ole ollenkaan synkassa, ja koen olevani kuin surkea maanmatonen, joka laahustaa ympärillä kukoistavan luonnon ja hymyilevien ihmisten seassa.
En tiedä, oliko tästä nyt mitään apua sinulle, mutta halusin vaan kertoa, että kyllä muillakin on samanlaisia tuntemuksia.
tuntuu että mitä enemmän ikää tulee sitä vaikeammaksi tämä käy.on väkisin yritettävä pitää kiinni niistä pienistä rutiineista joita on.päivä kahvit yms.
Hei Raiko!
Tutulta kuulostaa. Itselläni ollut koko aikuisiän jonkinasteista ahdistusta ja apatiaa keväisin, mutta tosiaan iän myötä se tuntuu vain pahentuvan.
Itse koen, että varsinkin tämä kevät on tullut vielä liian nopeasti ja suoraan silmille. Onhan kevät puolitoista kuukautta etuajassa. Olen kokenut sen ahdistavana. Juuri se yhtäkkiä ilmaantunut, kirkas auringonpaiste ja samalla luonto on vielä "talvisen kuollut" on jotenkin huono yhdistelmä. Kirkas valo tosiaan on niin ristiriidassa oman sisäisen maiseman kanssa, että tulee huono olo.
Minua ehkä eniten ahdistaa kuitenkin, kun radiossa, telkussa, lehdissä toitotetaan ja kailotetaan ihan joka väliin, kuinka ihanaa, että kevät ja kohta kesä on täällä ja nyt pitää olla reipas ja positiivinen ja hilppasta ulos urheilemaan, että ollaan rantakunnossa, kun kesä on jo aivan ovella jne.
Tosiaan "terveet" ihmiset ovat innoissaan keväästä ja se saa heidät energisiksi. Ovat reippaan ja hyvinvoivan näköisiä. Itse tuntee kaiken valon ja hälinän keskellä itsensä todellakin jostain luolasta nousseelta olmilta, joka on riutuneen, kalpean ja tylsämielisen näköinen ja oma itse alkaa nolottamaan ja tuntuu, että kaikki tuijottavat, että mikä sekopää tuo oikein on?
Vihaan, kun postilaatikkoon alkaa vuotamaan kaikenmaailman Plantagenien ja muiden mainoksia kesäpihoista ja istutuksista jo maaliskuun alussa. Silloin tuntee, että kevät on virallisesti alkanut ja se ahdistaa.
Se valo on jotenkin masentavaa ja lamaannuttavaa. Jotenkin liiallista. Tekisi mieli vain maata hämärässä ja sulkea itsensä tästä maailmasta pois.
Tuntuu, että kevät on jotenkin ylivoimainen ja itse liian mitätön joka suhteessa. Mielestäni oma ulkoinen rumuus myös korostuu ja saa itsetunnon matalaksi ja sitä kautta masennusta.
Myös ajatus kesän liian kuumista helteistä ja auringon polttavasta paahteesta ja kesäisistä ihmisistä ahdistaa. Ja pelko, että itse "sekoaa" taas kesän aikana.
Ette ole ainut ai että inhoan sitä lätinää oih mikä ilma oletko ollut ulkona?miksi pitäisi mietin mitä siellä jännempää, kun talvella. Lapsuudessa kesät oli helvetin tylsiä ei ystäviä maattiin himassa jokainen päivä katsoen telkkaria odottaen milloin tämä loppuu. Toisilla oli elämä he kävivät kaikkialla oli ystäviä ja jotain tapahtui. Nykyään kesät aika samaa jokavuosi kuten talvellakin, en käy missään mökkeilemässä inhoan sitä ja inhoa suomen rantoja. En välitä terasseista tai juopottelusta myöhistä kesäilloista juhlien. Kesällä eniten ulkoharrastuksia en pidä niistäkään auringossa. Kesässä on hyvää syöminen, metsäkotilot, auringon otto finneille eipä oikeen keksi muuta. En koskaan tajunnut mitä ihmiset tekekvät kesällä jos ei noista asioita harrasta. Kesällä tunnen masennusta, koska en koe kesää kuten toiset en kestä sitä ihanaa kesä löpinää en voi sanoa ihanaa valoa myös masentavaa huomata ei ole kuten joillain istua kahvilla jossain ulkona hyvässä seurassa kaverin kanssa samoja rutiineja pitää yllä ettei masennu.varmaan siinä pahinta on juuri että sen pitäisi olla parasta aikaa muttei ole juontaa varmaan lapsuudesta masentavista muistoista miten sen koki. Ei sitä elämöö pysy tuosta vain keksimään.
Kisulitassu2:
Kirjoitit tosi hyvin kesästä. Tuotahan se juuri on. Olen kanssasi ihan samaa mieltä ja voin allekirjoittaa koko jutun.
No, edessä se taas on ja sekin on elettävä. Täytyy vain yrittää "selvitä" siitä ja pitää vaan sitkeästi kiinni omista tavoistaan muista välittämättä, vaikka tuntisikin itsensä omituiseksi.
Tänään ei onneksi ole vielä kesä.
🙂👍🙂👍
Olen ihan samaa mieltä samat rutiinit kesät talvet omana outona itsenään jokainen jotenkin outo omalla tavallaan. En nauti siitä suunnattomasta lämmöstä ja katselen ihmetellen suomen tapoja siellä ne taas istuu terassilla ja facebookissa päivitellään korkattu ensimmäinen kalja tai siideri no korkattu on eka jäätelö sanon minä.
Vermillion kirjoitti 18.3.2014 11:30
Hei, raiko! Mullekin on tuttua se, että kevät tuntuu ahdistavalta - auringonpaiste ja monet muut asiat tuntuvat jotenkin niin intensiivisiltä ja päällekäyviltä. Tuntuu, että oman pään sisäinen maailma ja ulkomaailma eivät ole ollenkaan synkassa, ja koen olevani kuin surkea maanmatonen, joka laahustaa ympärillä kukoistavan luonnon ja hymyilevien ihmisten seassa.
En tiedä, oliko tästä nyt mitään apua sinulle, mutta halusin vaan kertoa, että kyllä muillakin on samanlaisia tuntemuksia.
Tuo kuvaus on kuin suoraan minun ajatuksista.