Kaksisuuntaista menoa

Kaksisuuntaista menoa

Käyttäjä September aloittanut aikaan 18.06.2019 klo 20:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä September kirjoittanut 18.06.2019 klo 20:44

Perustan nyt oman foorumin omille jutuilleni. En aio esitellä itseäni mitenkään. Aion kirjoittaa just siitä mistä huvittaa. Lue tai ohita, jos ei kiinnosta. Saa myös kysyä ja osallistua. 

Pari kuukauttahan mulla meni oikein mukavasti edellisen osaston jälkeen. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen taas syöksykierteessä pohjalle. No, tätähän tää kaksisuuntaisen elämä on. 

Käyttäjä September kirjoittanut 04.12.2019 klo 08:49

Hei, kiitos että kysyit JP.

Itse asiassa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Yhtenä aamuna heräsin euforisessa olotilassa eli olen lievästi maanisessa tilassa tällä hetkellä. Ei tämä muutakaan voi olla. Onneksi tämä on lievää, joten pystyn vastustamaan joitakin pähkähulluja ideoita ja ajatuksia.

Tämä tietysti tuntuu hyvältä niin kamalan masennuksen jälkeen, mutta eiköhän täältä tiputa alas lähiviikkoina. Toivon, että tämä euforinen olotila kestäisi joulun yli. Luulen, että pystyn pitämään ohjakset käsissä eikä homma karkaa lapasesta. Huomenna on hoitajan aika. Siihen tuoliin istuu kyllä ihan eri tyyppi kuin kaksi viikkoa sitten.

Kävin marraskuu lopussa lääkärillä hakemassa b lausuntoa ja jotain ratkaisua tilanteeseen. Lääkäri kirjoitti lausunnon koko ensi vuodeksi, koska hoitoresistentistä masennukseksesta toipumiseen voi mennä koko vuosi. Sähköhoito lopetettiin hyödyttömänä ja muistivaikeuksien vuoksi ja Voxran annos tuplattiin. Puhuttiin myös ensi vuoden hoidoista. Tiedossa on mahdollisesti ketamiinihoito ja myöhemmin on tulossa kokonaan uusia neuromodulaatio hoitoja. Sanoin, että olen valmis kokeilemaan mitä tahansa.

Nyt viime päivinä olen nauttinut kotoilusta. Ollaan lasten kanssa koristeltu kotia ja leivottu tähtitorttuja. Olen paketoinut joululahjoja ja kuunnellut joululauluja. Itsenäisyyspäivänä leivotaan pipareita ja lauantaina on pikkujoulut lähipiirin kanssa.

Valheellisesti kaikki tuntuu olevan hyvin, vaikka kyseessä on uusi sairausjakso. Yritän nauttia tästä olosta niin kauan kuin sitä kestää, koska yhtenä päivänä tulen heräämään entistä syvemmästä kuilusta.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 04.12.2019 klo 09:51

Hei, September! Taidat olla hyvin ristiriitaisessa tilanteessa. Vaikka nyt tuntuu hyvältä, tilanne samalla pelottaa. Onko niin, että pelkäät oikeastaan kahta asiaa... että teet nyt hypomanian aikana jotain kontrolloimatonta ja toisaalta sitä pudotusta, minkä tulosta olet varma?

Mua ahdistaa. Olen kai juonut liikaa kahvia. Ja samalla odotan miehen kanssa kaupunkin lähtöä, mikä pelottaa mua!

Annoin eilen miehelle jo ensimmäisen joululahjani. Tuntui, että se juuri nyt ajankohtainen. Olisin sitä voinut tietenkin viivyttää aattoon, mutta... Tietää tulleensa vanhaksi, kun antaa toiselle apteekki-lahjoja!  😁

Haluaisin viillellä. On hemmetin paha olla.

Käyttäjä kirjoittanut 04.12.2019 klo 10:14

Sinulla on hyvä hoitosuhde lääkäriin. Mitä on ketamiinihoito? mitä neuromodulaatiot?

Realismi voi kasvattaa suhtautumaan kaikkeen pessimismillä, mutta jos joskus optimismilla, oisi useammin helpompaa eläminen? Kun oppiskin säätelemään optimismin pysymään hypomaanisella tasolla, ettei ote karkais maniaan asti. Tasapainoilemista kuin trapetsilla, siksi menee aika ajoin voimat - masennuksen lamaamana aika 'vuosihuoltoon'; katsastusajat itsellä harventuneet - eikä todella ole mikää uusi ajoneuvo...

 

 

Käyttäjä September kirjoittanut 04.12.2019 klo 18:59

Hei,

Toivottavasti selvisit pahasta olosta satuttamatta itseäsi. Se tuo hetken helpotuksen, mutta pitkällä tähtäimellä siitä ei ole kuin haittaa. Paraskin puhuja, itse sorruin viimeksi pari viikkoa sitten.

Totta, että pelkään kahta asiaa. Tosin pelkään enemmänkin sitä, kun en enää tajua olevani hypomaaninen, koska silloin kaikki on mahdollista niin hyvässä kuin pahassa. Pelkään myös sitä, kuinka syvästä kuilusta löydän itseni, kun tilanne tasaantuu.

Mielestäni minulla tosiaan on hyvä hoitosuhde lääkärini kanssa. Hän on nuori ja erikoistuva, mutta vaikuttaa tietävänsä mitä tekee. Hän todella kuuntelee minua ja haluaa auttaa kaikin mahdollisin keinoin.

Ketamiini on lääkeaine, jota käytetään masennuksen hoitoon tiputtamalla se suoraan suoneen. Sen pitäisi vaikuttaa tunneissa. Sähköhoito ja magneettistimulaatio ovat neuromodulaatio hoitoja myös, en tiedä tarkemmin, minkälaisia nämä uudet hoidot ovat. Ketamiinia ehkä kokeillaan kevättalvella, jos harhaluuloista on päästy eroon. Ketamiini saattaa aiheuttaa psykoosioireita. Haluaisin päästä kokeilemaan sitä, vaikka se ei kannakaan kovin pitkälle yhdellä kertaa.

Käyttäjä September kirjoittanut 05.12.2019 klo 18:28

Hei,

Hypomania jatkuu, joskin edelleen lievänä. Kävin tänään hoitajan tapaamisessa, mutta hän keskeytti tapaamisemme lyhyeen. Totesi, että lopetetaan nyt, hänen on konsultoitava lääkäriä tästä olotilasta. Jälkeenpäin sain tekstiviestin lääkemuutoksista. Olen tyytyväinen, kuinka tosissaan tämä tilanne otettiin. Sain jo ensi viikolle uuden ajan.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 06.12.2019 klo 14:55

Olen kuullut Ketamiini-hoidosta jonkin verran ja lukenut siitä lisää. Se on todella hyvä hoito, jos se vain sopii. Olo vuo muuttua hetkessä. Mutta onko niin, että jos sinulla on harhaluuloja, nekin voivat voimistua?

Olen itse ollut magneettistimulaatiossa kahdesti, kolmattakin kertaa yritettiin, mutta käteni, jossa jo muutenkin on lepovapinaa, reagoi silloin voimakkaasti.

Mulla magneettihoito tehosi selkeästi. Masennuksen pisteet laskivat kai kummallakin kerralla huomattavasti. Huono puoli siinä oli se, ettei teho kestänyt kuin pari kuukautta. Se vaatii parikseen keskusteluhoitoa, jos muistan oikein. Ja ehkä jos olisin saanut ylläpitohoitoa, olisi teho kestänyt paremmin. Mutta jois jollekin tulee siihen mahdollisuus, eikä muut hoidot ole tehonneet tai olleet mahdollisia, niin suosittelen kokeilemaan. Siinä ei edes nukuteta, mikä oli mulle silloin kynnyskysymys hoidolle...

Sähköä en ole oikeastaan koskaan halunnut. Vasta oikeastaan loppukesällä/alkusyksystä olisin siihen ollut valmis. Mutta silloin sitä ei annettu, kun muistin kanssa oli jo muutenkin ongelmia... Vai oliko se viime keväänä? Muisti....!

Käyttäjä kirjoittanut 06.12.2019 klo 22:01

Hei tuosta magneettistimulaatiosta, laitetaanko siinä jotenkin magneetit ohimoille?

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 07.12.2019 klo 10:19

Magneettistimulaatiossa laitetaan noin kämmenen kokoinen kela vasemmalle ohimolle, suunnilleen. Se ei kosketa ihoa. Puolenminuutin välein tulee sarja "naputuksia", ja ne tutntuvat kuin saisi nopeasti peräkkäin luunappeja kelan kohdalta. Se tuntuu vähän kipeältä, mutta siihen tottuu. Jälkikäteen voi olla jonkin verran päänsärkyä.

Hoitoa annetaan joka arkipäivä muistaakseni neljän viikon ajan eli se sitoo aika paljon.  Yksi hoitokerta kestää siis noin 30 minuuuttia.

Käyttäjä kirjoittanut 07.12.2019 klo 13:14

Oli huono kysymys tuo mitä kysyin. Poistin sen. Kaikki kivet on käännettävä taistelussa masennusta vastaan, siksi voimia vievästä sairaudesta kyse. Erityisesti iltaisin vaikeaa, kun mieleen kelautuu asiat.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 10.12.2019 klo 21:19

September! Mitä sinulle kuuluu? Kaipaan jo viestiäsi...

JP

Käyttäjä September kirjoittanut 12.12.2019 klo 18:55

Hei,

Sain kutsun psykologin tutkimuksiin lääkärin lähetteestä. Tällä yritetään kai selvittää sairauden taustalla tai piilossa olevia syitä ja miksi sairauteni ei reagoi mihinkään hoitomuotoon tai lääkkeisiin.

Olen ollut kolme päivää tutkimuksissa ja ensi viikolle on vielä kaksi aikaa. Tähän mennessä on tehty haastatteluja, lukemattomia tehtäviä ja tänään musteläiskätesti. Ensi viikolla on tiedossa ainakin päättelytehtäviä ja muistiin liittyviä testejä. Olen ollut aika puhki näiden käyntien jälkeen.

Mieliala on pysynyt tasaisena, mikä on tietysti hieno juttu. Hypomanian jälkeen ei siis seurannut romahdusta vaan se tasoitti vallitsevaa tilannetta.

Arki on pyörinyt lisäksi jouluvalmisteluiden ympärillä. Huomenna mennään miehen kanssa hoitamaan loput lahjaostokset. Ihanaa, kun lapsilla alkaa pian joululoma. Saavat hekin pienen hengähdystauon. Toivon, että oloni pysyy tasaisena joulun yli, jotta voin nauttia joulusta.

Käyttäjä kirjoittanut 14.12.2019 klo 07:47

Oletko käynyt minkälaisissa terapioissa? Tuo mitä kerroit kuulostaa laajalta psykologiselta tutkimukselta. Varmaan aika perusteellinen katsaus sinuun. Hyvä, että jaksoit ne!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.12.2019 klo 22:40

Mulle jo musteläikkätesti oli rankka. En osaa oikeastaan kuvitella, miltä tuo tutkimusmäärä tuntuisi... vielä tulevalla viikolla jatkuu...

Miten olet jaksanut? Lapset varmaan tykkäävät laittaa joulua kanssasi. Toivon, että joulusi/joulunne menee hyvin. Ja samaa toivon itselleni. Mun on ikävä omaa lastani.

Käyttäjä September kirjoittanut 28.12.2019 klo 10:19

Joulu meni oikein mukavasti, mutta nyt tuntuu, että olen uupunut kaikista joulukuun menoista ja tapaamisista.

Kuntoutustukipäätös tuli 31.1.2021 asti. Ei tarvitse vähään aikaan miettiä työntekoa. Tosin minulla on tunne, että tämä vuosi on jotenkin merkittävä. Tai no ehkä hypomaanisen vauhdikas. Toisaalta pidän kiinni masennuksesta, koska se on minulle normaali tila.

En ole vielä tehnyt katsausta viime vuoteen, mutta sekin on tärkeää tehdä vuoden vaihtuessa. Turha samaa vuotta on elää uudestaan ja uudestaan. Jotain muutoksia täytyy tehdä. Sen verran osaan sanoa kuluneesta vuodesta, että olen kiitollinen, että selvisin siitä hengissä.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 28.12.2019 klo 21:30

Hei, September! Hyvä kuulla sinusta! 🙂 Tuo kuntoutustukipäätös on ihan aiheellinen, oletan. Hienoa, että sait sen, ja vieläpä reiluksi vuodeksi! Jos talous on jotenkin selvillä, sekin jo rauhoittaa osaltaan...

Mun joulu on ollut vaihteleva. En ole käynyt äitini luona useampaan viikkoon. Sain sen ehdotuksen hoitotaholta. Ja totesin sen ihan hyväksi vaihtoehdoksi. Nyt mies on kuitenkin käymässä siellä. Hänelle tuli pyyntö mennä setvimään katkenneita valoja ja palanutta sulaketta. Nyt ne jo kuulemma toimii.

Onko teidän ollut hyvä asua uudessa kodissa? Vietättekö uuden vuoden ihan kotosalla?