Hei,

Kyllä huomenna haen avaimet ja käytän tytöt katsomassa uutta kotia. Samalla käyn napsauttamassa kylmälaitteet päälle. Ja ehkä tutustun ilmalämpöpumppuun. Täytyy myös muistaa tarkistaa, ettei kaikki patterit paahda täysillä.

Monet ovat tarjonneet apuaan muutossa ja muissa siihen liittyvissä jutuissa. Olen todella otettu, että kaikki haluavat näin vilpittömästi tarjota apuaan. Uskon, että siihen vaikuttaa myös minun terveydentilani. Läheiset tietävät, että minulla on ollut todella raskas vuosi. Apuaan ovat tarjonneet ainakin vanhempani, sisarukseni ja kaksi tätiä. Sen lisäksi miehen kavereita on tulossa kolme kappaletta. Muutamme pakettiautolla. Uskon, että muutto sujuu näppärästi ilman yllätyksiä. Välimatka on vain pari kilometriä.

Tänään oli helpompi päivä. Mieskin on kotona tänään ja huomenna ja se vaikuttikin positiivisesti ahdistukseen. Kävin myös vähän ostoksilla ja oli kivaa laittautua sitä varten. Myös miehen täti pistäytyi kylässä ja se oli ihan mukavaa, vaikka hän tulikin hoitamaan mummon asioita miehen kanssa. Kaiken kaikkiaan olen ollut hyvällä tuulella enkä ole juurikaan ehtinyt miettimään ahdistavia asioita.

Kohta se onkin totuuden hetki, että seuraavatko harhaluulot uuteen osoitteeseen.

En saa unta, vaikka otin kaikki lääkkeet. Väsyttää, silmiä kirvelee, mutta uni ei vaan tule. Tämä päivä on ollut täynnä toimintaa, mutta se ei ole ongelma. Ongelma on se, että miehelläkin on mielipide. Saan ahdistuskohtauksen jo pelkästä ajatuksesta, että asiat ei mene niin kuin minä haluan. Kuulostaa naurettavalta, mutta niin se vaan on. Pelkään yli kaiken kontrollin menettämistä. Niinpä valvon ahdistuneena ja mietin mitä jos mies on miettinyt eri paikan ruokapöydälle.

Olen aivan rikki tästä muutosta. Varmasti enemmän kuin tajuankaan. Olen yrittänyt ja tsempannut ja venyttänyt voimiani. Mitähän sitten tapahtuu, kun ei enää tarvitse? Tänään päässä käväisi itsetuhoinen ajatus. Ajattelin, että itsensä satuttaminen olisi helpottanut tätä olotilaa. Annoin ajatuksen mennä kuitenkin ohi. Tiedostin sen ja päästin irti.

Huh, päivää alkaa olla lopuillaan. Muutto sujui todella vaivattomasti ja nopeasti. Apujoukkoja oli paljon! Myös lapset olivat super reippaita. Huonekalut ja osa tavaroista löysi paikkansa. Loput sitten pikkuhiljaa paikoilleen. Olohuone saatiin aika lailla valmiiksi. Sytytin kynttilät ja istuin sohvan nurkkaan kahvikupin kanssa.... Pystyisipä tuntea jotain muuta kuin ahdistusta ja tyhjyyttä. Edes vähän iloa uudesta ihanasta kodista. Mutta ei.

Haluaisin sanoa sinulle, että kyllä se siitä tasoittuu... Ja saat rauhan ja ilon uudesta kodistanne. Mutta ehkä mun on muotoiltava se niin, että uskon sinun saavan  vielä rauhan ja ilon. Olet joutunut nyt repeämään äärirajoillesi ja olet voinut jo valmiiksi huonosti... Älä kiirehdi...

Mikä on vointisi, September? Tunnetko iloa uudesta kodista?

Soitin päivällä ex-puolisoni isotädille, jonka kanssa olen yhteydessä joitain kertoja vuodessa. Hän muistaa aina nimipäivät ja syntymäpäivät, joulut jne... Hän kysyi nytkin, olenko tyytyväinen uudesta kodistani. Olen asunut täällä jo liki vuoden. Kaipaan edelleen joitain asioita entisestä, mutta kun mies asuu tässä lähellä...  Tämä koti on kiva, mutta työhuonetta en ole vieläkään saanut järjestettyä. Tällaisia nämä minun "koti-huoleni" ovat.

Miten sinun ja perheesi kotiutuminen uuteen etenee?

Äh, jostain syystä en pääse lukemaan uusinta viestiä.

Koti alkaa olla aika hyvässä vaiheessa, vaikka toki hommaa vielä riittää paljon. Tänään sain mm. verhot ikkunoihin ja joitakin laatikoita tyhjennettyä. Olen koko ajan stressaantunut/ahdistunut, mutta en tiedä miksi. Hyvä uutinen on, että ahdistus ei liity naapureihin. Minulla ei ole vainoharhaisia ajatuksia.

Ylihuomenna on vihdoin keskusteluaika hoitajalle. Se tulee kyllä todella tarpeeseen.

Olen uupunut.

September kirjoitti:
Äh, jostain syystä en pääse lukemaan uusinta viestiä.

Hei nimimerkki September,

Jos tarkoitat näitä ryhmäkeskustelujen uusimpia viestejä, niin se johtuu siitä, että uudella sivustolla on edelleen sellainen tekninen vika, että uudesta viestistä tulee Oma Tukinettiin ilmoitus (jos sellaisen on tilannut) heti, kun viesti on kirjoitettu. Todellisuudessa viesti onkin edelleen moderaattorilla odottamassa julkaisua. Pahoittelut tästä ongelmasta!

Koti alkaa tuntua jo kodilta. Ihan kuin oltaisiin aina asuttu täällä. Vanhaa kotia ei ole ikävä. Lapset ovat tuoneet joka päivä kavereita kotiin, joten vilinää on riittänyt. Melkein kaikki tavaratkin alkavat olla paikoillaan.

En pysty vieläkään rentoutua. En tiedä miksi. Kai se on tätä muutto stressiä vaan.

Harkitsen kirpparipöydän varaamista. On tuota tavaraa jouten niin paljon. Lähinnä lastenvaatteita. Siinä olisi mukavaa puuhasteltavaa pariksi viikoksi.

Hei, September! Mitä kuuluu? Kirjoitit viimeksi kotiutumisesta, siitä ettet pysty rentoutumaan, ja mahdollisesta kirppispöydän varaamisesta. Ovatko nämä jutut jotenkin edenneet? Entä miten muuten menee?

Mulla hoitaja on taas kääntymässä rajatilatyypin suuntaan. Eli ei sittenkään bipolaarista.

Mua alkaa väsyttää menen ottamaan iltalääkkeet, ja toivotan sinulle voimia.

JP

Asiat ei ole edistyneet, mutta ihan ok menee. Tänään oli sähköhoito ja seuraava on vasta kuukauden päästä. Ehkä muistiongelmat vähän lievittyvät, kun hoidot on yhä harvemmin.

Muistiongelmista voi lukea lisää:

https://kaksisuuntaistamenoa.wordpress.com/

Voimia myös sinulle JP.

Päivät tuntuu tyhjiltä. Ihan sama, mitä teen, olotila on tyhjä. En jaksa enää edes innostua uudesta kodista. Meinaakohan taas uusi sairausjakso iskeä...

Miten muistiongelmasi, September?

En ole tehnyt tänään oikein mitään. Mulla oli hoitajan tapaaminen, mikä oli pettymys. Haluaisin puhua ja kouria "oikeista" asioista, enkä vain sormeilla pintaa. Haluaisin nyt sähköä, että unohtaisin kaiken. En luultavasti ole kovin pahasti masentunut, mutta tunnen itseni alakuloiseksi. Haluan vain ahingoittaa itseäni.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: -

Muistiongelmat ovat arkisia. Minullakin on itsetuhoisia ajatuksia. Luulen sen johtuvan siitä, että sähköjen väli on pitkä. Seuraava väli on kaiken lisäksi kuukauden mittainen. Siinä ajassa ehtii vaikka mitä tapahtua.

Kirjoittaminen maistuu edelleen. Jaoin blogini sisaruksilleni. Saa nähdä, mikä on vastaanotto. Blogissa on taas uutta luettavaa.

Kiitos, September, kun linkkasit tuon blogin!

Hyvää sunnuntaita,

Olen ollut koko viikonlopun yksin lasten kanssa, kun mies on viikonloppu reissussa. Perjantai oli todella vaikea, mutta eilinen oli jo paljon parempi. Edelleen todella vaikea olla kotona ilman miestä. Ihme pelkotiloja. Nämä alkoivat vikalla viikolla vanhassa kodissa. Kuulin, että olivat stressiä vaan, mutta on sittenkin jotain muuta. Tosin pelot eivät ole yhtä voimakkaita täällä uudessa kodissa.

Olen kyllä ollut aika masentunut viime päivinä. Jotain ohjelmaa pitäisi silti yrittää keksiä, kun lapsilla on syyslomaviikko. Varasin päiväristeilyn itselle ja tytöille maanantaiksi. On siis pakko yrittää. Meikata ja pukea jotain kivaa päälle. Tai no eihän se mikään pakko ole, mutta haluan yrittää itseni tähden. Haluan tuntea oloni normaaliksi.

Lupasin käyttää pojan tänään urheiluliikkeessä. Voisi yrittää laittautua sinnekin, vaikka se on väkisin tekemistä. Mutta eikös masennuksessa pidä yrittää pitää kiinni vanhoista jutuista, vaikka ei huvittaisikaan? Nykyään en edes katso peilistä, minkä näköisenä lähden liikenteeseen. Tosin harvoin ylipäätään lähden minnekään enää. Olen menettänyt otteeni kaikesta entisestä.

Nykyään arki koostuu kirjoittamisesta. Siihen en kyllästy. Olen kirjoittanut lapsesta asti paljon. Olen tyytyväinen, että aloitin blogin omia kirjoituksiani varten. Kirjoitan lähinnä itselleni ja itseni tähden. Kirjoittaminen auttaa. Tosin ei haittaa, jos joku muukin eksyy lukemaan juttujani, mutta se ei ole päätarkoitus. En mainosta sitä sosiaalisessa mediassa. Olen jakanut sen perheelleni, jotta heidän ymmärrys sairaudestani kasva. Olenkin saanut paljon kiitosta etenkin vanhemmiltani.

Mies tulee tänään kotiin, mikä on tietysti hyvä juttu. Hän taitaa tulla vieläpä ajoissa. Saan siis hetken hengähtää peloistani ja nauttia vaikka kotoilusta. Tai ainakin yrittää nauttia. Kun mikään ei tunnu miltään, on vaikea väkisin yrittää.