Kaksisuuntainen mielialahäiriö?

Hei!

Itselläni on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö pari kuukautta sitten. Onhan tämä aikamoista vuoristorataa, kun tunteet heittelehtii rajusti ja lääkitystä ei ole löytynyt. Mutta kyllä tämän kanssa voi toimeen tulla. Itse käyn töissä ja opiskelen huolimatta siitä, että sairastan kyseistä sairautta masennuspainotteisena (vaikea masennus) ja hypomanialla, eikä minulla ole oireettomia jaksoja. Toivoisin, että joskus pääsisin oireettomaan tilaan, tällä hetkellä tilanne on suht vakaa, enkä ole romahtanut ihan kaikista alimmaksi masennuksen kanssa. Vaikea tähän on itsekin sopeutua... Vanhemmille en ole asiasta kertonut, vaikka välillä tekee kyllä pahaa yrittää päästä eteenpäin tämän kanssa. Enpä mie kai enempää osaa kertoa tästä yllättäen. Voit kysyä, jos haluat tietää lisää!

Hiirulainen

terve MEPA.
Mulla tuota tutkitaan parast aikaa ja aloitettu lääkitystäkin.
Elämä on toki kuin vuoristorata, välillä menee niin helvetin lujaa ja sitten ei taas kulje ollenkaan. masennuksen aikana ei saa mitään tehtyä eikä oltua paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja kaikki kasaantuu. Nukkuminen jää melkein kokonaan ja pallottelee vaan asioita mielessään, kunnes alkaa ylämäki. touhuaa ja seurustelee kovasti ja suunnittelee tulevaa. Sitten loppu taas nukkuminen kun ei pysty rauhoittumaan ja asiat, kuten laskut menettää merkityksensä. ei tule hoidettua. Minä olen hypomaaninen, eli en sentään tee typeriä hankintoja, mutta kuitenkin. univajeetkuluttaa kovasti ja mielialavaihtelut. ja taas sama rumba alkaa alusta. Ja väliin mahtuu sitä sun tätä. Mutta ei kai tuon kanssa mahdoton ole elää, rajoittavaa toki. Asennetta ei passaa antaa periksi.
mukavaa alkutalvea.

Onko sinulla päiviä / kausia, jolloin haluaisit vain nukkua? Jos sellaisia on niin voiko ympärilläsi oleva ihminen tukea sinua jotenkin? Miten siis?

Miten pitäisi menetellä kun bipoa sairastava henkilö haluaa vain nukkua?

En tiedä teenkö väärin, mutta yritän sanoa hänelle, ettei ottaisi mitään paineita nukkumisesta vaan pötköttää vain sängyssä ja yrittää esim. kuunnella radiota ja katsella telkkaria. Meinaan näes, että tietysti ne makeat yöunet menee, jos todella nukkuu koko päivän. Käyttäisitkö sinäkin sitten yönukahtamiseen jotakin uni- tai nukahtamislääkkeitä?

Pakottaisitko itsesi pienelle kävelylenkille haukkaamaan vähän happea vai onko itsensä pakottaminen johonkin sellaiseen täysin mahdoton juttu?

Hei!

Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tai nykyään pidän sitä lähinnä luonteenominaisuutena. Lääkkeet pitävät hyvin pahimmat vaihtelut poissa mutta ihan tasaista elämä ei silti ole. Pelkäsin alkuun että lääkkeet tasaavat liikaa ja niin kait jonkin aikaa olikin kun annos oli iso ja lääkekin ilmeisesti mulle jotenkin sopimaton. Nyt on paremmin.

Hypomania jaksot tuntuvat minusta lähinnä mielyttäviltä. On ihanaa kun on puhtia ja energiaa. Harmi vaan että siihen liitty välillä kireyttä ja pidän muita ihmisiä hankalan hitaina. Saatan myös ärtyä tosi vähästä. Ympäristöni; läheiset ja työkaverit osaavat jo jonkin verran "lukea" minua ja tavallaan se ärsyttää kun haluaisin vetää sata lasissa mutta se myös pelastaa sillä alan itse keksiä itselleni "tylsyyttä". Tylsyys rauhoittaa ja myös se että voin itse vähän säädellä lääkitystä isommaksi.

Masennusjaksot ovat harmittavampia vaikka ei enää niin lamauttavia kuin aikaisemmin. Nyt olen pienellä sairaslomalla masennuksen ja ahdistuksen vuoksi mutta takana on lähes kahdenvuoden työssäolo jakso ja suurin osa siitä kului lähes tasapainossa. Täydelliseen tasapainoon ei varmaan koskaan ole mahdollista päästäkkään.

Ennen diagnoosia ja lääkitystä poltin itseni loppuun mania vaiheen aikana. En nukkunut enkä syönyt juurikaan mitään. Sain aikaiseksi vaikka mitä. Sitten iski lamaannus ja masennus. Lääkärille kerroin yleensä vain masennusvaiheen oireista ja kun lääkkeet olivat väärät ne taas laukaisivat uuden manian ja jätin lääkkeet ja lääkärihoidon väliin. Manian aikana sain myös rahatalouden aivan sekaisin ja siitä taas puoliso oli aivan hermona

Nyt mulla on hyvä ja jo kymmenen vuotta kestänyt lääkärisuhde ja toimiva psykoterapia. Lääkehoidon otan vakavasti ja nyt kun yhdistelmä on ok en ole enää lääkevastainenkaan. Nykyisissä lääkkeissä ei ole mainittavia sivuoireitakaan. Edellinen lääkitys lisäsi ruokahalua, painoa ja aiheutti lihasnykimistä ja väsymystä ja pyörtyilyä. Nyt tuntuu lähinnä normaalilta jollei lasketa tämän hetkistä elämän tilanteeseen liittyvää masennusta ja ahdistusta.

Välillä kyllä kaipaan manian tuomaa tarmokkuutta. Nyt helpommin masennus ja ahdistus saavat vallan mutta harvemmin se vie kuitenkaan toimintakykyä tai lamauttaa pitkäksi aikaa.

Moi,

Kirjottelin tuossa aamulla ja onnistuin ilmeisesti hävittämään tekstin😠
Kuulostaa tutulta teidän kommentit, paitsi tuo nukkumattomuus. Itse nukahdan iltaisin hyvin, mutta herään aamuyöstä kukkumaan....tosin sekin on kait normia bipolla? Masennuspainotteista minullakin, ehkä havaitsen itsessäni enemmän hypoa. Mielialat vaihtelee päivän aikana usein, miesystäväni ei todennäköisesti kohta enää jaksa. Ymmärrän senkin, itsekkään ei meinaa jaksaa itseään.Raha-asiat olen jokseenkin sössinyt. Aikaisemmin seksielämäni oli aika holtitonta, saatoin kaupan jonosta bongata jonkun, kunhan vain sai. Seurustelun myötä se onneksi loppui. Olen usein ärtynyt ja poissaoleva, levoton ja ahdistunut, kuuluuko asiaan? Eilen istuin miesystäväni kanssa katsomassa leffaa ja aivan yllättäen aloin miettimään ranteiden auki viiltämistä, enhän minä sitä tee, mutta ei taida olla normaalia. Jälkeenpäin kun mietin, olen tainnut aina olla enemmän tai vähemmän sekaisin päästä. Rankkaa tämä kuitenkin on. Olisi kiva kuulla millainen lääkitys teillä on ja onko terapiaa. Toivottelen kaikille parempia päiviä.

Piti vielä kysyä onko päihteiden kanssa ollut/tullut ongelmia?

Hei!

Itse olin aamuvirkku ennen tämän sairauden puhkeamista, nyt en kyllä enää ole. Monen kuukauden univelat tuli kesän aikana, kun en vaan nukkunut. Nyt nukun masennusvaiheissa ja hypoissa en sitten nuku. Levottomuus yms. tuntuu olevan tyypillistä, tosin en tiedä kuinka suuri osa on varsinaista persoonallisuutta... olen aina ollu levoton (ns. adhd tapaus... ei diagnosoitua adhd:tä...) Lääkityksestä sen verran, että sitä etsitään vielä minulla, mutta tällä hetkellä käytössä Deprakine 900 mg:aa ja Lamictal 25 mg:aa... Lamictalia ollaan nostamassa vähitellen 100-200 mg:aan. Kolmea masennuslääkettä on kokeiltu, mutta yksikään ei sopinut, joten nyt kokeilemme tällä masennuksen estolääkkeellä, vaikka olen kyllä aika rajoilla, että tarvitsenko masennuslääkkeet ehdottomasti vai en... Tällaista minulle! Olo vaihtelee rajusti ja tämä päivä on kyllä ollut yhtä syöksykierrettä. Jaksamista teille kaikille!

Hiirulainen

Silloin kun aikoinani sain diagnoosiksi bibon niin olin alkuun jotenkin kauhuissani ja myös peloissani. Mietin että nyt kaikki varmaan pitävät mua täysin hulluna ja pitkään mietin uskallanko asiasta puhua kenellekkään. Isoin apu oli silloin toisesta samaa sairastavasta ja siitä miten näki toisen pärjäävän kun lääkitys oli ok.

Nykyään oon lähinnä ylpeä bibosta ja siitä että tuun toimeen sen kanssa kohtalaisen hyvin. Työkavereistakin luultavasti kaikki tietävät mun sairasteluhistorian eikä se juurikaan töissä vaikuta mitenkään. Paitsi että meillä uskalletaan puhua ääneen masennuksesta ja jaksamattomuudesta kun niitä tielle tuppaa. Nyt ne tietenkin siellä varmaan miettivät että tuleekohan se taas vuoteen töihin ollenkaan. Mutta kyllä meen heti kun alkaa vähänkin helpata tää jähmeys.

Toinen juttu oli lääkkeet. Mun äiti oli aivan kauhuissaan kun aloin käyttämään lääkkeitä. Se hoki ja hoki riippuvuudesta ja siitä miten ne muuttaa ihmisen ja vaikka mitä sivuvaikutuksia ja kait se ajatteli että sitten vasta oon sairas kun on pilleripurkkia kaapissa. Nyt äitikin on rauhoittunut.

Omien lasten kanssa olen puhunut sairaudesta aika paljon ja aika avoimesti. Oltiin sellaisella perhekurssillakin ja esikoinen pääsi siellä oikein loistamaan tiedollaan kaksisuuntaisesta. Nyt tuntuu että voin niin pitkään välillä hyvin että aiheen käsittelemisen tarve on lapsilta loppunut. Toki kumpikaan ei ollut ihmeissään kun kerroin jääväni sairaslomalle vähäksi aikaa.

Aviopuoliso sai ilmeisesti tarpeekseen ja läksi helpommille vesille. Onneksi. Nyt on niin paljon helpompi hengittää vaikka kaikki onkin ihan kaaoksessa.

Lääkitys mulla on nyt lamictal 200mg, Abilyfy 15mg, ketipinor 50-100mg tarpeen mukaan ja sitten syön tenoxia säännöllisesti ja oxaminia tarvittaessa. Unilääkkeestä ollaan lääkärin kanssa monesti keskusteltu mutta aina todettu että kun sen avulla jotenkin nukahdan niin olkoon. Itse välillä ihmettelen että sen teho ei oo lopahtanut jo monen vuoden käytön jälkeen. Ilman lääkettä en nuku silmäystäkään. Lienee ihan psyykkistä.

Nukkumiseen tarviin ketipinorinkin ja lääkäri luulee että se auttaa ahdistukseen mutta mä en usko että sillä vahvuudella mitä sitä suostun ottamaan niin ahdistus mihinkään katoaa. Ketipinor tekee mut isommilla annoksilla tosi uneliaaksi ja tokkuraiseksi koko päiväksi ja iltaisin se pyörrytti niin että usein konttailin sänkyyn jos esim. lasten takia ei päässytkään ajoissa sänkyyn. Parhaimmillaan oli kuin juopunut. Kun käytin koiraa iltapissillä niin pidin talon seinistä kiinni pysyäkseni pystyssä.

Alkoholi mulla on nyt pysynyt kohtuudessa vaikka välillä on kausia että sitä tekee mieli. Mutta lasten takia en juuri uskalla juoda kun pelkään että sitten tapahtuu jotain enkä kykene esim. ajamaan. Nuorempana joskus pääsi lipsumaan kohtuukäytöstä.

Aika rankoilta kuulostaa nuo lääkkeet. Toisinaan tuntuu että pahimman levottomuus ja ahdistuspäivien aikana pelkkä rauhottava riittäis. Ainoa että niistä tulee riippuvaiseksi ja sitä en halua....onhan mulla noita addiktioita vaikka muille jakaa.

Eilen tapahtui taas jotain mikä yllätti jälleen kerran itsenikin. Meillä oli työpaikalla muutaman tunnin konfliktikoulutus ja sain aika monen vihat niskoilleni. Olin valmiiksi ärtynyt mennessäni koulutukseen ja pläjäytin sellaiset mielipiteet vähän jokaiselle että oksat pois.....

Onhan se tavallaan ikävää että joutuu syömään monesta purkista lääkkeitä. Rasittavaa ainakin. Ja tietysti niihin tottuu ja tulee riippuvaiseksi. Mutta ainakaan minä en sitä niin kovin pelkää sillä olen jo monesta lääkkeestä vieroittunut erilaisten kokeilujen yhteydessä.

Ensin uudessa lääkkeessä on ikäviä sivuvaikutuksia mutta hyvällä onnella ne poistuvat kaikki aikansa kuluttua. Ja vieroitusoireetkin vanhasta luopuessa ovat ohi meneviä. Pahinta on ollut silloin jos on lääke lopetettu seinään tai jos sairastuessa ei ole voinut ottaa lääkkeitä. Niin ja alkoholin käyttöä ne tietysti rajoittavat mutta ei se ole onneksi mulle kamalan iso asia.

Toi työ juttu kuulosti jotenkinsa tutulta. Aikoinaan mulle sanottiin töissä että kylvän riitaa. Jätin silloin ittekseni lääkkeet pois ja olin aika ärtyinen ja helposti myös itkuinen. Töissä mua ärsytti se että toiset tekivät musta liian vähän töitä ja olin tyytymätön työpaikan työmoraalin. Kyseenalaistin asioita ja lopulta se johti siihen että tuntuikin kaikki työpaikan ongelmat olevan minun vikaa.

Lopulta poltin itteni loppuun. Hakeuduin lääkäriin. Aloitin lääkkeet uudestaan ja jäin vuodeksi sairaslomalle. takaisin töihin palattuani olin rauhallisempi ja jotenkin suvaitsevampi. Enkä myöskään haalinut enää itselleni ylimääräisiä töitä ja tyydyin siihen mitä muut saivat aikaiseksi. Pitkään töissä sujuikin tosi kivasti ja kotonakin jaksoin tehdä tarvittavat asiat ongelmitta.

Nyt olen sairaslomalla koska töissä alkoi tökkiä. Tai muuten menis hyvin mutta oon itse niin hitaalla ettei siitä hommasta vaan tule mitään. Lisäksi mulla on oma elämä avioeron ja muut p****n takia ihan sekaisin. Pitäis sitä saada järjestykseen.

Mepa minulle sanottiin, että tämä on luultavasti elinikäinen diagnoosi ja joudun syömään lääkkeitäkin lopun ikääni. Toki pääsemme laskemaan lääkitystä, jos tästä akuutista vaiheesta joskus pääsisi eroon. Minä olen hyvin lääkevastainen, mutta tämä on parin vuoden sisään toinen sairaus, johon sain pysyvän lääkityksen. Ja olen vasta 19! Tekee jotenkin pahaa ajatella asiaa. Niin ja kyselit joskus alkoholista, olen allerginen, joten en todellakaan ota yhtään eli ei ole ongelmia. Jakselehan!

Hiirulainen

tervehdys kaikille!
lueskelin tuosta lääkityksestä ja ajattelin kertoa omanikin.
150 venlafaksiini, lamictal hetki sitten aloitettu ja nostetaan 100-200,tenoxilla 20 nukutaan jos nukutaan ja temestalla max 3 rauhoitellaan kun on tarve. On tuo paniikki siunaantunut myös.
Viinasta sen verran, että käytin sitä kyllä rauhoittumiseen melko isoja määriä ja kun ahdistus syveni, määrät kasvoi ja ajat. EI TOIMI. Hypossa sitä sitten joi sosiaalisuuden ja yleensäkin juhlimisen ilosta. Huonolla lopputuloksella kuitenkin.
Mukavia talvikelejä itse kullekin.

Moi,

Eilen sain kutsun psyk.polille, aika on viikon päästä perjantaina. Olen jotenkin toiveikas avun saannin suhteen.

Töissä ei ole kivaa tällä hetkellä, mutten sitä ihmettele. Sitä paitsi haluankin olla ihan rauhassa, en jaksa puhella jonnin joutavia.

Fiilis tänään on surullinen ja väsynyt.....mitähän huominen tuo tullessaan.

Kiitos kaikille vastauksista🙂

Hei, minullekin heitettiin epäilys kaksisuuntiasesa.
Jo vuosia hoitettu masennusta, tai mitään hoidettu,syötetty lääkkeitä.
Nyt puhuin psyk.sairaanhoitajan kanssa ja hän heitti ko diagnoosin että kannattaisi nyt tutkia mikä ihan oikeasti on vialla.
Nyt herätti kiinnostusta teidän kirjoituksissa tuo riitely, onko se talvallista tuossa diagnoosissa?
Minä olen jo ikäihminen, omasta mielestäni kauhean kiltti, aina valmis tekemään kaikkien eteen ihan mitä vaan.
Mutta sitten tulee jostain vaan kausia että on niin perhanan paha olla, rupean riitelemään ihmisten kanssa, en ole töissä, mutta esim naapureitten kanssa, tai jonkun virkailijan kanssa, tai tappelen palveluista ja siiitä että minua ei huomata, etten saa palvelua tai sellaista kohtelua mitä omasta mielestäni ansaitsen.
Kaiken tämän jälkeen iskee hirveä syyllisyys ja häpeä siitä miten olen käyttäytynyt, ihan kauheaa, en kehtaa lähteä kotoa ulos.
Koko saaman elämän olen kärsinyt unettomuudesta, enimmäkseen, käyttänyt vaikka mitä, silti aamuyö herääminen jatkuu, tosin saanhan joskus joitain aikoja nukuttua ihan hyvinkin. Mutta kyllä tämä rassaa kun suuren osan elämästä herää kolmelta tai neljältä.
Luojan kiitos näistä tietokoneista ja tv_n maksukanavista, vaikka tiukkaa onkin taloudellisesti, mitä sitä muuten yökaudet tekisi.

Hei angergo,

tuo kuulostaa niiiiiin tutulta. mietin juuri eilen koko elämääni (47v) ja pongailin muiden sanomisia, kuten äitini sanoi ex-miehelleni meidän tavatessa, että muista sitten että mepa on vaikea ihminen....tai kun ex-mieheni käski mennä hoitoon. näitä kyllä riittää. Olen aika usein ärtynyt ja kärsimätön ja luulen olevani kaikessa oikeassa ja että muut ovat typeriä ja väärässä. voiko olla sairaudesta vai onko vain luonteenpiirre.

Tänään jatkuu surullinen olotila, johtuu varmaan paljolti työstä, onneksi on vkonloppu!

Kirjottelen enemmän kunhan jaksan keskittyä.