kaikki romahtaa kohta!

kaikki romahtaa kohta!

Käyttäjä terve88 aloittanut aikaan 29.10.2014 klo 01:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä terve88 kirjoittanut 29.10.2014 klo 01:44

Hei
Tilanteeni on ulospäin käymässä valoisammaksi. Olen saanut kuntouttavasta työtoimesta harjoittelupaikan ja muutenkin olen osannut näytellä hyvin jaksavan roolia viimeaikoina.
Ongelma on etten ole oikeasti ollenkaan hyvässä kunnossa. Suunnittelen itsemurhaa lähes päivittäin ja nilkkani ovat itseaiheutetuilla haavoilla.
En oikein jaksa enää hillitä itseäni ja pelkään impulsiivista itsetuhokäytöstäni, joka ei ole minulle mikään uusi juttu.
En voi hakea apua. Silloin kaikki romahtaisi ja alkaisi taas alusta, nollasta.
Sitäpaitsi avun hakeminen on nykyisin liian vaikeaa.
Ei tee mieli lähteä ensin istumaan päivystykseen kahdeksaksi tunniksi, ja sitten sen ”oletko tarpeeksi hullu hoitoon päästäksesi-raadin” eteen.
Idolsin raatikin on armollisempi kuin se joskus elämästä ja kuolemasta päättävä joukko..
Mitä ootte mieltä?

Käyttäjä pihJAla kirjoittanut 29.10.2014 klo 17:37

Sitä että parempi kuitenkin hakea apua! Entä onko sulla jokin lääkitys?

Käyttäjä Baileys kirjoittanut 30.10.2014 klo 11:47

Nyt höpötät ettei apua muka saa😠
Ja sanoit, ettet halua hakea apua kun kaikki alkaisi taas nollasta, mutta entä sitten? Eikö olisi hyvä alottaa nollasta ja kivuta sitä pitkin ylöspäin jolloin sinun elämä voisi olla paremmin.
Et sinä ainakaan voi tuolla tavalla ajatella tai voit, mutta älä sitten väitä ettei apua ole tarjolla kun et itse sitä edes mistään hae.
Osastolle ei välttämättä sinua laiteta, mutta psykologi/terapia tms. olisi kohdallaan.
Tai mikäs minä olen sanomaan osastolle pääsystä, en ole psykologi, mutta kyllä tässä maailmassa apua saa jos sitä haet etkä vähättele sinun tuntemuksia lääkärissä.
Tsemppiä kumminkin, kyllä se elämä voittaa! 🙂🌻

Käyttäjä arka kirjoittanut 01.11.2014 klo 04:19

Hei!
Rukpilin sinun puolestasi. Minäkin olen samassa tilanteessa että iitsemurha-ajatuksia on. Olen yrittänyt pärjätä täällä kotona paitsi nyt loppukuusta olen menossa päiväosastolle. Olisiko hyvä ajatus että kävisit kuitenkin lääkärissä vaikka et sitten osastolle menisikään? Oletkos saanut nukuttua kunnolla? Onko se kuntouttava työtoiminta ollut mieluista sinulle=? Oletko palaamassa työelämään vielä vai oletko eläkkeellä? Minulla on määräaikainen eläke ensi vuoden toukokuun loppuun. Haluaisitko vielä töihin? Voimia päivääsi!

Käyttäjä terve88 kirjoittanut 02.11.2014 klo 17:21

Hei. Tuntuu mukavalta että puolestani on rukoiltu. Syksyt on vaan ihan kauheita aina. En edes aikuisen elämässäni muista syksyä milloin ei olisi jotenkin mennyt huonommin.
Työtoiminta on tuntunut mukavalta ja olen saanut hyvää palautetta sieltä.
Välillä edelleen on se olo että kaikki romahtaa, mutta luulen että jotenkin pystyisin sinnittelemään ilman osastoa.
Kiitos kaikille rohkaisusta🙂

Käyttäjä arka kirjoittanut 03.11.2014 klo 08:08

Hei!
Mukavaa että työtoiminta on sopinut sinulle. Saa nähdä milloin saamme lunta, jospa kaikki silloin näyttäisi valoisammalta. Minä olen menossa päiväosastolle loppukuusta, ajattelin tässä että olisiko joku sellainen kenties sinullekin hyväksi. Tai ehkä on niin ettet tarvitse sitä kun jaksat siellä työtoiminnassa käydä. Voimia sinulle, rukoilen edelleen puolestasi.