Jonkinlainen mielialahäiriö, onko mielialantasaajista apua?
Moikka.
Kirjoittelen tänne ensimmäistä kertaa koska olen huomannut lopultakin, että käyttäytymiseni ei ole täysin normaalia, tai että siihen on saatava apua. En tiedä mistä lähteä kertomaan, mutta aloitetaan vaikka siitä, että olen 35-vuotias mies ja elän 5 henkisessä perheessä. Pojat on 5v. ja 9v., tyttö 2v. Vaimokin löytyy (vielä).
Noin pari vuotta sitten kun viimeisin lapsi syntyi, minun käyttäytymiseni on muuttunut aivan pikkuhiljaa agressiiviseksi.
Nyt tällä hetkellä se on vaan jo sitä luokkaa, että mielialani vaihtelee päivittäin/tunneittain masennuksesta ja hyvänolon tunteista agressiiviseksi ja itsetuhoisia ajatuksia miettiväksi.
Päässäni napsahtaa heti kun lapset alkavat tapella, ääntä tulee liikaa tai lapset eivät tottele. Alan heitellä tavaroita ja paukkoa ovia ja huudan ilkeyksiä ja manaan omaa elämäänikin. Hermoamisen jälkeen alkaa kasautua heti kaikki ahdistavat ajatukset, tulevasta elämästä, että tätäkö tämä on loppuelämä? Ei hetkeäkään rauhaa, vastoinkäymisiä…entä jos tämä ahdistus ei lopu vaikka aina on loppunutkin?
Jos unohdan vaikka lompakon kotiin ja huomaan sen autossa kaupan pihassa minun täytyy päästä huutamaan autoon ja pieksämään rattia että saan pahanolon pois, mutta se ahdistus voi jatkua montakin tuntia vaikka olisinkin jo käynyt lompakon. Kerran kaupassa ostin 4 olutta ruuan seassa ja nainen kysyi papereita vaikka olen häneltä ennenkin ostanut alkoholia, eikä minulla ollut kuin pankkikortti mukana. Monta tuntia meni että rauhoituin… mietin kuinka tuhoan sen naisen elämän totaalisesti.
Vastoinkäymiset tuntuu välillä ylitsepääsemättömiltä. Monesti leikittelen ajatuksilla kuinka olisi kaikista helpoin tapa päästä hengestään, se tuo jotenkin vapauttavaa oloa. Tuntuu, että tieto siitä että voin tehdä itsemurhan pitää minut hengissä!
Kirjoittelen näin pätkissä koska en osaa kertoa ajatuksia suoraan ja yksinkertaisesti. Sitten on tämä toinen puoli että välillä minulla on erittäin hyvä fiilis, monesti kun olen yksin tai asioilla lasteni kanssa ja kuntoilun jälkeen. Mutta auta armias jos heti vaikka vaimoni huutaa lapsille aiheesta (ei siis hän hermoa samalla tapaa) niin heti napsahtaa päässä ja taas valtaa ajatukset moneksi tunniksi ahdistus ja tuijotus seinään, siinä ei paljon liikunnan ilo enään auta.
Harrastan kuntosalia ja olen hyvässä kunnossa, syön todella terveellisesti ja monipuolisesti, en käytä lääkkeitä. On luettu läsnäolon voimat ja mindfulnessit sun muut kirjat joiden luulin silloin oikeasti auttavan. Hengitystekniikka ei toimi minulla, on kaikki kirjat käyty läpi vuosien varrella ja vihanhallinta kurssiakin testasin. Kirjat tuntuivat järkeekäyviltä mutta vain silloin kun niitä luki ja oli yksin. Jokin negatiivinen vastoinkäyminen laukaisee niin syvän vihan, että siihen ei auta mikään. Ja jos saisinkin sen aisoihin niin se paukahtaa myöhemmin kahta kauheammin.
Joten itse kysymykseen, voisiko tälläiseen tunteiden säätelyyn auttaa mielialantasaaja lääkkeet? Soitan kuitenkin jokatapauksessa huomenna ja varaan lääkärille ajan, tämä pelleily saa loppua koska ei tee hyvää lapsillekaan, ei itselleni eikä vaimolleni. Ihmeen kauan hän onkin jaksanut, mutta nyt tämä vain pahentunut. Parisuhde olisi kunnossa jos semmoiseksi voisi sitä kutsua. 5-vuoteen olemme olleet kahdestaan ulkona n. 4 kertaa ja vain muutamia tunteja. Elämme lapsiamme varten, emme parisuhdettamme. Mutta ei sillä ole väliä, ei auta vaikka pääsisimme viikon reissulle… kotona arki iskisi kahta kauheammin vastaan rennon loman jälkeen.
Vaihtoehtona on toki, että muutan yksin asumaan ja nään lapsiani vaikka viikko-viikko periaatteella, mutta olen miettinyt, että kestääkö omatuntoni sitä, että oman itseni takia hajoitan perheeni. Eikö lapsillekin olisi parempi jos saisin lääkityksellä pääni siedettävään kuntoon ja lapsilla olisi isä ja äiti läsnä samassa taloudessa? Eikö olisi tärkeää testata se pois alta?
Sen verran voi vielä valottaa, että alunpitäen en halunnut edes enään lisää lapsia, mutta vaimoni sai minut ylipuhuttua niin, että se tuntui lopulta itsestäkin hyvältä ajatukselta. Vaikka vannoin ekan oman lapseni synnyttyä (9-vuotias on siis vaimoni edellisestä suhteesta), että ei enään koskaan. Tuntuu, että sen jälkeen elämäni on mennyt hitaasti vain huonompaan suuntaan mielenhallinan suhteen.
En jaksaisi enään olla iloinen ja heti perään ahdistunut JATKUVASTI. Olen lukenut kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja tämä on varmaan joku lievempi muoto siitä(?)
Aloitan opiskelut viikon päästä, ja uskoisin, että menetän hermojani myös siellä enkä osaa hallita niitä.
Jos saan olla kotona yksin pari päivää (pari kertaa vuodessa) niin nautin elämästä ja kaikki on hienoa. Tykkään vain olla ja nauttia tekemättömyydestäKIN. Nykyään onnenhetket kestävät sen muutaman tunnin nekin kunnes jokin mitätön vastoinkäyminen laukaisee ahdistuksen joka alkaa agressiivisella käytöksellä ja päättyy synkistelyyn ja voimattomuuteen.
MUTTA jos jollain on tietoa tai kokemusta mielialantasaajista apuna, niin liekkö kokeilun arvoista? Kirjoittelin tänne nyt ihan mielenkiinnosta koska kuitenkin apua haen jokatapauksessa.. mutta olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä, olenko vain hermoheikko jonka kuuluu kestää kaikki paska ja hengittää syvään eikä valittaa, ja että minulla ei olisi pokkaa edes tehdä itsemurhaa? Tuhoan näin perheeni jos jään ja jos lähden tuhoan itseni jossain vaiheessa omantunnon tuskissani.. ehkä lähteminen on se hyvempi paha.
Minulla on hyviä kavereita joille saan puhua, mutta ei kenelläkään näin perkeleen isoa perhettä ja sitä kautta mitään tietoa jatkuvasta lasten passauksista kun asutaan yksin tai emännän kanssa ja elämä on silloin sitä parasta.
Vielä lisäys alkoholin käyttöön. Olen aikaisemmin juonut noin kerran kuussa pienet kännit kotona vaimoni/kaverieni kanssa ja silloin tunnen kaikki huoleni hävinneen ja naurattaa koko elämä. Muutaman kaljan jälkeen leikin ja nauratan lapsia ja hekin sanovat että ota isi kaljaa. Meillä ei kännissä tapella, mutta krapulat on niin pahoja ja sitä myötä ajatukset että harvoin otan edes muutamaa kaljaa koska senkin huomaa aamulla kun pitää herätä niin aikaseen.
Tiedän, että ihmisillä kuuluu olla ylä ja alamäkiä useinkin ja niiden suhteita käsittelemään rakentavasti. Mutta onko minulle se vain niin ylitsepääsemätöntä että tarvittaisiin lääkettä auttamaan sitä? Kaverini kertoi, että myös stressi voi aiheuttaa tällaisia oireita, mutta sanoin, että en saa elämääni ressittömäksi tässä ympäristössä. Jos minua stressaisi auto, möisin sen.. jos opiskelu, lopettaisin sen. Mutta entä perhe? Lähtisin itse pois ja ressaisin kuinka olen pilannut elämäni ja syyttäisin itseäni…
No tässähän tätä avautumista oli… kiitos jos jaksoitte lukea. Tiedän että osa vähättelee näitä oireita mutta saisittepa käväistä päivän roolissani isänä jolta puuttuu kyky hallita mieltään. Kiitos!
Hienoa, että kirjoitit ja ymmärrät sen, että tarvitset apua🙂👍
Sen myöntäminen ei ole helppoa saatikka avun hakeminen. Myöntämistä tässä itsekin opettelen.
Minulle tuli sellanen fiilis, että olet masentunut. Oireet kuulostivat tavallaan omiltani, joskin rajummilta. Sinänsä jokin tasaava lääke olisi ehkä paikallaan. Samoin keskustelusta voisi olla apua.
Se mitä haluaisin vielä sanoa, että on tärkeää saada apua sinulle. Hae sitä sitkeästi niin kauan kun koet tulleesi kuulluksi. Sillä sinun huono aika on jonkun lapsuutta. Tätä itsekin joudun muistuttamaan itselleni.
Tsemppiä ja voimia🙂
Hei, Scoopy!
Apuahan sinun täytyy saada. Pelottaako jokin noissa lääkkeissä, kun niistä kirjoitit? Ei ne ole mitään peikkoja, vaan joskus tarvittavia elämän ylläpitäjiä. Toivotan sulle voimia lääkärissä käyntiin! Jos tuntuu vaikealta puhua, niin näytä hänelle vaikka kirjoituksesi. Kunhan tulet kuulluksi 🙂 Ystävät/kaverit voi joskus hieman vähätellä oireita, koska eihän kukaan kenellekään mitään sairautta toivo. Mutta mikä ikinä sitten onkaan, niin onneksi on lääkkeitä ja keskustelu apua, kun sitä tarvitsee. Muista, että olet oikeutettu saamaan apua. Ja, että lääkäri tekee diagnoosin, itse voi mennä oikeaan, tai harhaan.
Hienoa, että löytyi muutama ihminen jotka jaksavat kannustaa! Sain lääkäriajan ensi viikolle ja niinkuin tuossa ehdotettiinkin, niin ajattelin varalta kirjoittaa paperille ongelmistani lyhyesti jonka isken lekurin käteen jos tuntuu, että en saa kerrottua asiaa kunnolla. Ilmoittelen sitten miten elämä lähtee menemään ja onko apua saatu!
Pelottaako jokin noissa lääkkeissä, kun niistä kirjoitit?
Itseasiassa ei ollenkaan, vaan toivon ihan että saisin jotain, koska omat voimani eivät riitä muuttamaan minua. Olen yrittänyt mutta jos jatkan yrittämistä niin tiedän lopputuloksen ja masennun vain lisää. Minulle olisi aivan sama vaikka saisin jotain lumelääkettä tietämättä siitä tietenkin, kunhan pää alkaisi toimia niinkuin pitää!
Scoopy kirjoitti 28.8.2016 11:22
Hermoamisen jälkeen alkaa kasautua heti kaikki ahdistavat ajatukset, tulevasta elämästä, että tätäkö tämä on loppuelämä? Ei hetkeäkään rauhaa, vastoinkäymisiä...entä jos tämä ahdistus ei lopu vaikka aina on loppunutkin?
Ei, en usko, että tuota se on loppuelämän. Elät vain ruuhkavuosia ja ajan kanssa ne menevät menojaan. Nyt täytyisi vaan löytää tasapainoa, jotta jaksaisit. Niin se ahdistus aina lopulta menee ohi. Niin monta kertaa itsekin löytänyt itseni samasta tilanteesta. Epäuskosta ja siitä epätoivosta, että apua, tämä ahdistus syö minut. Olen opetellut vähän sitä, että yrittäisin muistaa, että ahdistus menee menojaan. Joskus tunti on viikon pituinen. Mietin, yritän, että huomenna voi tapahtua jotain, joka helpottaa ahdistusta. Ajatukset on yleensä aivan yhtä suurta mössöä, kun ahdistaa. Ei näe sen "mössön" ulkopuolelle, näkee vain ahdistuksen. Ja se on kamalaa joka kerta. Onneksi sait varattua lääkäriajan. Ehkä saat jotain apuja ahdistukseen.
Jotakin tuli mieleen tuosta vihasta ja aggressiosta. Se on jotakin sellaista mitä sinun pitäisi päästä käsittelemään ammattilaisen kanssa. Selvästi se on yksi asia, joka aiheuttaa paljon ahdistusta.
Noniin, enhän minä jaksanut/halunnut odotella ensi viikkoon lääkäriaikaa vaan soitin suoraan yksityiselle lääkärille eilen. No virheen tein kun luulin sitä kautta saavani helpotusta, mutta ainakaan mihinkään lääkkeisiin ei ollut hänellä valtuuksia. Noh, sain kuitenkin hänen kauttaa ajan tälle päivää psykiatrian ylilääkärille. Rahaa palo yli 200e, mutta se on pientä jos asia nyt alkaa korjaantua.
Hän totesi minulla olevan yleistynyt ahdistuneisuushäiriö (yleistynyt tuskaisuus) ja määräsi siihen Venlaflaxinia 75mg. Huomenna aamusta alan sitä ottaa... saas nähdä miten alkaa nyt elämä sujumaan 🙂
Hyvä, että sait ajan ja lääkkeen Scoopy, mutta kehoittaisin käyttämään myös tuon kunnallisen puolen ajan, joka sinulla ilmeisesti on. Muutoin joudut liemeen, kun joudut ottamaan uudestaan yhteyttä yksityiseen. Sinnehän saa rahaa palamaan, kyllä.
Pompula kirjoitti 1.9.2016 14:29
Hyvä, että sait ajan ja lääkkeen Scoopy, mutta kehoittaisin käyttämään myös tuon kunnallisen puolen ajan, joka sinulla ilmeisesti on. Muutoin joudut liemeen, kun joudut ottamaan uudestaan yhteyttä yksityiseen. Sinnehän saa rahaa palamaan, kyllä.
Kerkesin jo perua sen ajan, mutta näinkin sen asian niin, että jos psykitri minulle määrää lääkettä niin ei sen seurantaan riitä yleislääkäri. Kunnalliselle on varmasti tajuton jono. 1 kerran arvelin käydä vielä sillä kalliilla yksityisellä. Sanon sitten suoraan, että jos jatkossa onnistuisi vaikka puhelimen kautta, että miten on mennyt.
Enkä tiedä miten jos käyt jollain psykiatrilla yksityisellä niin voitko sit mennä tuosta vain julkiselle psykiatrille muutenkaan jolle taas sitten kertoa kaikki sama ja joka ei edes ole kyseistä lääkettä määrännyt(?).
Toinen päivä lääkettä lähtee ja eilen oli oikeastaan aika raukea olo, vaikka päivällä oli hieman krapulainen fiilis ja hieman hikoilutti. Pupillit kans isot, mutta ei muita oireita..vielä..
Scoopy kirjoitti 2.9.2016 8:19
Kerkesin jo perua sen ajan, mutta näinkin sen asian niin, että jos psykitri minulle määrää lääkettä niin ei sen seurantaan riitä yleislääkäri. Kunnalliselle on varmasti tajuton jono. 1 kerran arvelin käydä vielä sillä kalliilla yksityisellä. Sanon sitten suoraan, että jos jatkossa onnistuisi vaikka puhelimen kautta, että miten on mennyt.
Enkä tiedä miten jos käyt jollain psykiatrilla yksityisellä niin voitko sit mennä tuosta vain julkiselle psykiatrille muutenkaan jolle taas sitten kertoa kaikki sama ja joka ei edes ole kyseistä lääkettä määrännyt(?).Toinen päivä lääkettä lähtee ja eilen oli oikeastaan aika raukea olo, vaikka päivällä oli hieman krapulainen fiilis ja hieman hikoilutti. Pupillit kans isot, mutta ei muita oireita..vielä..
Ei riitä ei. Varsinkaan näin, kun aloitat lääkitystä. Harmi, että ehdit perua sen kunnallisen ajan. Yksityinen osaa rahastaa tavalla, tai toisella. Ne puhelut tuskin on normihintaisia, jos niihin on mahdollisuus. Mutta jos rahaa on, eikä siitä tarvitse murehtia, niin senkös käyt yksityisellä. Muutoin kehottaisin varaamaan uutta aikaa kunnalliselta puolelta ja ottamaan asioista selvää.
Onneksi olo nyt parempi! Haittavaikutusten pitäisi ajan kanssa lievetä, mutta se varmasti kerrottiinkin.
Ei riitä ei. Varsinkaan näin, kun aloitat lääkitystä. Harmi, että ehdit perua sen kunnallisen ajan. Yksityinen osaa rahastaa tavalla, tai toisella. Ne puhelut tuskin on normihintaisia, jos niihin on mahdollisuus. Mutta jos rahaa on, eikä siitä tarvitse murehtia, niin senkös käyt yksityisellä. Muutoin kehottaisin varaamaan uutta aikaa kunnalliselta puolelta ja ottamaan asioista selvää.
Onneksi olo nyt parempi! Haittavaikutusten pitäisi ajan kanssa lievetä, mutta se varmasti kerrottiinkin.
Noniin, nyt onkin aikaa vierähtänyt viime kirjoituksesta. Kävin joku aika sitten tosiaan toisen kerran yksityisellä psykiatrilla ja seuraava aika on vasta joulukuun lopussa. Jatkossa mahdollisesti vain puolen vuoden välein, eli ei todellakaan huono homma, että ei tarttee joka viikko käydä.
Annostustani nostettiin venlafaxin osalta 75mg, eli päiväannos on nyt sen 225mg. Olo on aivan kuin toisella ihmisellä. Näen koko maailman ja lapset aivan uudessa valossa. En hermostu asioista lähes ollenkaan ja tiedostan jatkuvasti, jos näyttää että vihanpurkaus tulee. Sen pystyy käsittelemään ja sit se viha-ajatus vain häviää, eikä paikkaannut riehumisella/huutamisella ja siitä seuraavalla masennuksella.
Sivuoireita tähän asti en ole huomannut kuin, ehkä hieman enemmän hikoilua ajoittain(?) sekä vaimon kanssa sänkypuuhissa kestää pidempään, mikä oli ennen vähän ongelma kun laukesin liian nopeasti...
Mutta joo, ajatuksia tämä ei turruta siinä mielessä, että huumori on tallella ja kaikki ilontuntemukset. Tuntuu, että katselen itseäni ikäänkuin toisena ihmisenä kun tulee tilanteita jossa voisin räjähtää ja masentua. Välillä vasta muistan jälkeenpäin jonkin tilanteen jossa olisin räjähtänyt. En siis aina välttämättä huomaa tilanteita jotka ennen olivat ahdistavia.
Toivotaan vain, että lääke toimii vielä pitkään. Voisin kuvitella syöväni tätä lääkettä loppuikäni. Onneksi en uskonut suurintaosaa nettikirjoituksista niistä sivuoireista ja lääkkeen toimivuudesta. Psykiatrikin sanoin, että ei kannata liikaa sieltä netistä lukeakaan näitä juttuja.
Se mikä on vielä hienoa, niin jaksan nousta joka aamu jo ennen kuutta kun tuleva päivä ei ahdista niinkuin ennen se alkoi heti kun avasi silmänsä. Nyt aivan odottaa mitä uusi päivä tuo tullessaan ja odotan, että saan herättää lapseni ja ottaa heidät syliin ja pussata poskelle.
Mutta näin... katsotaan mitä elämä tuo tullessaan! 🙂 Tsemppiä kaikille muille ongelmiensa kanssa.. lääkitys todellakin voi olla joskus se viimeinen keino, niinkuin minulle se oli. Itselläni kuitenkin on yleistyneen ahdistuneisuuden ja tuskaisuuden lisäksi impulsihäiriötä päässä, eikä se korjaannu istumalla psykiatrin luona pelkästään keskustelemassa.
Niin ja täytyy vielä todeta, että tottakai elämään joutuu panostamaan ja ajattelemaan positiivisesti, lääkkeet on vain apuna. Niiden avulla se ajattelumalli vain onnistuu paaaaaljon paremmin.
☺️