Hei!

Jos valitsee roolin kynnysmattona, itsetunto ei kohene. pienet suuret asiat ratkaisevat, valinnat oman hyvän eduksi ilman turhaa syyllisyyttä. Häpeästä ja syyllisyydestä on luovuttava, ne ovat tarpeellsiia ainoastaan silloin js ne saavat meidät miettimään omia tekojamme ja tekemään MUUTOKSEN. Kun viesti on mennyt perille, häpeä ja syyllisyys joutavat ojaan, na saa unohtaa!

Minulle ratkaisevaa on ollut se, että olen ottanut välimatkaa niihin ihmisiin, joiden sanat ovat itsetuntoa latistaneet. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että olen katkaissut välit äitiini.

Tärkeää on ollut myös itsetuntemuksen lisääminen. Olen tunnistanut itsessäni piirteitä, jotka eroavat muista ihmisitä, esim. olen boheemi, luova, intohimoinen. Minun on turha verrata itseäni jakkupukuiseen business-tätiin tai ylipäätään keneenkään muuhun.

Mielukuvitus on pelastukseni. Sen pauloihin ei tule upota niin, että kadottaa yhteyden todellisuuteen. Mutta mielikuvien käyttäminen hyvien ja terveellisten tavoitteiden saavuttamisessa on ollut tärkeää.

Kun mieli on ollut hauras, olen masennuksen hetkellä mennyt ajatuksissani luomaani turvalliseen ja ihanana paikkaan, puutarhaan. Siellä oleva linna, nurmi, puut ja vallihauta ovat olleet uuden minäni alkulähde. Rentoutumisen taito on siis tärkeää, silloin voi kokea oman itsen hyväksyntää.

Käytän mielikuvia myös opiskelussa, työssä ja harrastuksissa. Todellisuudessa en ole ulkoisesti sellainen kuin haluaisin, mutta liikuntaa harrastaessani kuvittelen olevani sporttinen eräretkeilijä (auttoi tällä viikolla kahlaamaan polvia myöten hangessa mäkisessä maastossa koiran kanssa), virtaviivainen merenneito (mitä se kenellekään kuuluu, millä kannustan itseäni uimahallissa uimaan vielä yhden kierroksen tai uimaan nimnomaan rennosti 😉 ).

Ammattiauttaja, jolla on ollut sellainen persoonallisuus, että osaa asettua asemaani, on ollut tärkeä. Joku on kuullut, mitä sanon ja kannsutanut minua eteenpäin, vaikka olen ollut rähmälläni. Tärkeintä on siis valita ihmiset, joiden puheita kuuntelee.

Ehdottomasti kauas niistä ihmisitä, jotka eivät puhu kannustavalla tavalla! Jotta tämä onnistuu, on ensin uskottava omaan oikeuteen vetää rajat, määritellä, mitä suostuu toisilta ottamaan vastaan ja mitä ei.

Mielikuva siitä tilanteesta, jossa halua aolla, vie perille! Sitä pitää vaalia!

Opalia on käyttänyt paljon samoja keinoja.

Kyllä! Ahdistavista ja latistavista ihmisitä on päästävä eroon tai ainakin etäälle. Jos he kuitenkin kuuluvat välttämättä elinpiiriin, kannattaa opetella jokin "selviytymisstrategia" Itse opettelin "kääriytymään kelmuun" kun ennalta tiesin tapaavani tällaisen hankalan tapauksen kuvittelin pukevani kelmun, liukkaan, läpäisemättömän ja äänieristetyn ja opettelin korostetun kohteliaan kanssakäymiseen - etäisen.

Itse hommasin (no mies kyllä auttoi isosti varsinkin alun viitseliäisyydessä) harrastuksen ja oman päivän. Hankin itselleni uusia vaatteita (aika paljon kirpparilta) ja heitin huonosti istuvia ja rumia pois. Pikkuhiljaa tietoisesti myös muokkasin mustaa pukeutumistyyliä värilliseksi, aluksi altapäin 😉.

Myös sisäinen puhe on tärkeää, kannustaa itseään ja vaikka olisi jostakin puutteesta kyse ajatella siitä positiivisesti : "onpas tämä nyt vaikeaa, mutta kun yritän kovasti niin varmasti onnistun....". Yritän puhua myös muista ihmisistä hyvää ja oikein yritän löytää hyvää enemmän kuin huonoa.
Pikkuhiljaa ja pienin askelin.!

Opalia ja Dies Nafastus, kiitos vastauksista!!

Hyviä ajatuksia, ja tuttuja piirteitäkin osittain huomasin. Itselleni on tehnyt myös hyvää tuo kuormittavien ihmisten tapaamisten "rajoittaminen". Samaten oma sisäinen puhe itselle on varmasti yksi merkityksellinen tekijä. Sen kehittäminen ja muuttuminen toki vievät aikaa mutta oman arvonsa tiedostaminen on tärkeää - ihan meillä kaikilla!

Vastaan vielä, koska minusta tämä on niin tärkeä ketjun aihe, että soiisn tämän ketjun pysyvän elossa ja killuvan tuolla ylimpänä tasaisin väliajoin. on niin monia ihmisiä, jotka tarvitsevat tätä itsetunnon kohotusta ja toivon, että tämä ketju voisi siihen kannustaa, vaikka en olekaan ketjun perustaja.

Yksi uusi tapa kohottaa itsetuntoa ja omaa mielialaa on löytää tavoite. Allekirjoittaneella on monet suuremman luokan tavoitteet olleet hukassa jonkin aikaa, mutta pienempiä on ollut. Joskus päivän tavoite voi olla viedä roskapussi, mutta sekin on suoritettuna ponnistus paremman hyvän puolesta. Itselläni on 9kk ikäinen koira, joka kaipaa seuraa, liikunta aja koulutusta. Niinpä käyn metsässä rämpimässä hikipäässä. Kiroiluttaa, mutta samalla olen kiitllinen siitä, että tuo luontokappale saa minut ulos neljän seinän sisältä.

Sitten otin toisen tavoitteen: juoksemisen. Sekin lähtää siitä, että saa laitettua itselleen lenkkarit jalkaan ja ekna päviänä voi tyytyä seisomaan menokengät jalassa vaikka ulkorappusilla. ;D ; D itselleen pitää olla armollinen. Saa nauraa. Saa levätä silloin, kun sitä tarvitsee. Mutta itseään ei saa kohdella kuin avutonta, joka ei pysty mihinkään. Niinpä sen ensimmäisen päivän lenkareihin totuttelun jälkeen on lähdettävä liikkeelle. Joillekin se sopiva suoritus on kävellä talon ympäri ja äkkiä kotiin parvekkeelle tupakalle. Toisille se suoritus on juosta sen talon ympäri. Edistyä saa pienin askelin. Minä olen nyt itsepintaisesti pitänyt tästä ulkoilutavoitteestani kiinni ja koiran kanssa juoksen jo oman korttelin ympäri.

Mikä on sinun maratoonisi?

onko sinulle vaikea asia laittaa uimapuku päälle ja mennä yleiseen saunaan? Anna itsellesi haaste! Elämässä pitää olla tavoitteita, vaikka se olisi kaupan kassalle hymyileminen, se on tehtävänä suoritettu kun s eon tehty. ja silloin voi olla itsestään ylpeä, nimittäin siihen eivät kaikki pysty, olemaan kaupan kassalle ystävällisiä, nimittäin.

Pitkäkin matka täytyy aloittaa yhdellä askelella. (Kiinalainen sananlasku)

Hyvää matkaa, ystäväni!