Irsemurhaa yrittäneen ja masentuneen läheiset/omaiset

Hei, Ei voi ymmärtää.... !

Minun läheisilläni ei ainakaan tiettävästi ole diagnosoitua masennusta, eikä heistä kukaan ole yrittänyt myöskään itsemurhaa. Itse sen sijaan olen. Tiedän, että tarvitset nyt tukea selvitäksesi arjesta ja huolesta, surusta, vihasta kaikista mahdollisista tunteista, mitä vaan saattaa tulla eteen, kun itse yrität käsitellä sitä asiaa, että miehesi on yrittänyt itsemurhaa.

Itsemurha on aina hätähuuto. Itsemurha on viimeisestä viimeinen selviytymiskoe tai -tapa pahasta olosta pois pääsemiseksi. Tällä en tarkoita, että se olisi oikea tapa, että se olisi hyväksytty – ei. Sitä se ei ole. Itsemurhaa yrittävä ei näe vaihtoehtoja ympärillään. Paha olo on niin itsensä syövää, että ”selviytyäkseen” on päästävä pois.

Masennus sinänsä on aivokemian epätasapaino. Se voi olla ja on myös paljon muuta.

Itselleni itsemurhan yrityksestäni läheisimmilleni kertominen oli kaikista vaikein asia, jonka olen koskaan joutunut tekemään. Ymmärsin heidän hätänsä ja huolensa, mutta tiesin myös miksi yritin itsemurhaa. Olin tuolloin vielä kovin nuori ja elämä meni huonoon suuntaan. Halusin apua, mutta en tiennyt miten sitä saada, joten ajauduin itsemurhayritykseen, joka oli osaltani hätähuuto. Luulisin, että se on sitä jokaisen kohdalla. Jokaisella on kuitenkin oma ainutlaatuinen elämänkokemuksensa, tunne-elämänsä, sekä vaikeuksien käsittelykykynsä.

Tänään ajattelen, että:
Itsemurha ei ole vaihtoehto – Aina on muita vaihtoehtoja – Apua saa, kun sitä osaa pyytää

Sinä tarvitsisit nyt sitä kaipaamaasi vertaistukea. Yritin löytää vaihtoehtoja mistä pyytää apua ja tukea. Huomasin, että täällä tukinetissä on Tietopalvelut osio, johon kannattaa tutustua. Oma tuki osiosta voit pyytää itsellesi tukihenkilön.

Mielenterveyden keskusliiton kuvauksessa lukee: Etu- ja palvelujärjestö psykiatrisille vammaisille, mielenterveysongelmaisille, kuntoutuville, kuntoutuneille ja heidän läheisilleen. Asiantuntijajärjestö mielenterveysongelmaisia koskevissa kysymyksissä.

Mielenterveyden keskusliitto ry on mielenterveyspotilaiden ja -kuntoutujien sekä heidän läheistensä itsenäinen kansalaisjärjestö. Siihen kuuluu 190 jäsenyhdistystä eri puolilla Suomea ja niiden kautta yli 22 000 henkilöjäsentä.

Mielenterveyden keskusliitto on Euroopan suurin mielenterveysalan kansalaisjärjestö.
NETTISIVUT: http://www.mtkl.fi/

On hyvä, että miehesi saa nyt oikeaa ja tarvitsemaansa hoitoa. Varmasti sitten, kun miehesi voi paremmin pystytte keskustelemaan tästä asiasta keskenänne ja saatte asian käsiteltyä pois yhteiseltä polultanne. Toivon niin ja toivon Sinulle paljon uskallusta, rohkeutta ja voimaa! Niitä tarvitset, kun itse joudut käsittelemään vaikeita asioita.

Varmasti saat myös vastauksia kohtalotovereiltasi.

🙂👍 Lippu korkealle! Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja autetuksi 🙂

Liveryhmäkeskusteluissa on ketju: ryhmä itsemurhan tehneiden läheisille.

Ehkä kuitenkin on hieman eri asia olla läheinen itsemurhan tehneelle kuin sitä yrittäneelle.
Kun se joka siinä on onnistunut, on jo pois kuvioista ja jäljelle jää vain omainen joka joutuu vaan itseään kestämään.

Se joka ei ole onnistunut itsarissa on siinä vielä ja omaisen pitää sekä häntä että itseään sietää.

Kiitos vastauksista.
Pompula,on hienoa lukea selviytymistarinoita ja TSEMPPIÄ sulle jatkossakin🙂🌻
Maanvaiva,ei kenenkään ole pakko sietää itseään eikä itsemurhaa yrittänyttä...
En ole syyttä itsekäs,mun oma elämäkään ei ole ollut ruusuilla tanssimista,on ollut lapsen sijoitus/huostaanotto,oma sairastuminen vakavaan sairauteen,pahoinpitelyt ex-miehen puolelta ja seuraavat kymmenen vuotta eron jälkeen sain pelätä henkeni puolesta,mietin vaan,että kuinka paljon ihmisen täytyy sietää asioita,vaikka toista kuinka rakastaa ja haluaisi auttaa... Kaikkea hyvää sulle ja jaksamisia🙂🌻

Kiitos, Ei voi ymmärtää....

Kuulostaa aika rankalta elämältä.

Minunkaan elämäni ei ole ollut ”ruusuilla tanssimista” on saanut kokea niin henkistä, kuin fyysistä väkivaltaa – niiden eri muodoissa. Sen enempää en halua niihin mennä.
Tänään tuntuu erityisen vaikealta. Vai tuntuuko minusta aina erityisen vaikealta? – pohdin. En hyvällä tahdollakaan saa itseäni ulos. Istun koneen ääressä yöpuku päällä. Aamupäivä meni vanhoja mörköjä muistellessa ja nyt olen jotenkin lamaantunut. Kaupassa pitäisi käydä.

Suuret vastoinkäymiset tuntuvat keräytyvän usein samalle ihmiselle. Osittain tämä varmasti johtuu omista huonoista valinnoistaan, mutta niitähän me jokainen jossain vaiheessa teemme. Joskus ne valinnat vain johtavat isompiin vastoinkäymisiin, kuin toiset.

En tiedä onko ajatuksen kulussani, päätä tai häntää, alkua tai loppua. Ehkä kirjoitan siksi, että kokisin olevani jotenkin olemassa. Joskus tuntuu, kuin olisi oman elämänsä sivusta seuraaja. Katselisi mitä tapahtuu. Näinhän oikeasti on. Masentuneena ei jaksa niitä asioita, mitä muuten ehkä jaksaisi. Kyseenalaistaa myös paljon.

Toivottavasti löydät omaan tilanteeseesi apua!

Minusta tämän ketjun avaaminen oli hyvä idea. Toivottavasti ketju elää ja jatkuu edelleen.

Mieheni yritti itsemurhaa reilu kuukausi sitten. Nyt sairaalajakson jälkeen hän on kotona masentuneena ja lähes toimintakyvyttömänä. Emme puhu juuri mistään. Pelkään, että sanomiseni tai tekemiseni saavat mieheni yrittämään itsemurhaa uudelleen. Käyn kriisikeskuksessa puhumassa asiasta, mutta tilanteessamme ei pelkkä puhuminen riitä. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä ja mistä saisin apua. Minulla ei ole ystäviä tai sukulaisia joille asiasta puhua tai joilta voisi saada apua. Olen tässä äärimmäisen vaikeassa ja ahdistavassa tilanteessa aivan yksin.
Syynä mieheni masennukseen ja itsemurhayritykseen on äärettömän vaikea taloudellinen tilanteemme. Ulospääsyä ei ole.

Kiitos vielä kerran pompula ja jaksamista sulle🙂🌻
Ja "ilman ystävää",ymmärrän täysin tunteesi,pahan olosi,epävarmuutesi,pelkosi ja kaiken pahan olon mikä sinun sisälläsi on,olemmehan samassa tilanteessa. Syyt ovat erilaiset,mutta niilä ei ole merkitystä.
Mehän voimme tukea toinen toistamme ja kertoa toisillemme,miltä milloinkin tuntuu, mikään tuki ei ole parempaa,kuin vertaistuki.
Ei minullakaan ole sukulaisia,jotka ymmärtäisivät/auttaisivat,juoppoja lähestulkoon kaikki😟
Minun mieheni on varmasti pitkään vielä sairaalassa,koska ei koe olevansa tarpeeksi vahva tulemaan kotiin ja se on minusta todella hyvä asia,meillä on kotona kuitenkin pieni lapsi ja toinen lapsi,joka valmistautuu muuttamaan omaan asuntoon,täällä tarvitaan tasapainoista elämää ja toivon,että mieheni vahvistuu niin paljon sairaalassa,että kestää arjen paineet kotona.
Pidetään yhteyttä toisiimme ja JAKSAMISTA sulle,olen 100% tukena🙂🌻

Toivoisin, että minunkin mieheni olisi vielä sairaalassa. Siellä hän olisi turvassa. Nyt täytyy koko ajan pelätä yrittääkö hän itsemurhaa uudestaan. Tuntuu pahalta katsoa läheistä, joka on muuttunut todella paljon. Hän ei kykene hoitamaan asiota eikä ottamaan vastuuta mistään. Hän vain tuijottaa eteensä tai nukkuu. Raha-asioiden suhteen tilanteemme on katastrofaalinen. Mieheni on sairaslomalla eikä saa palkkaa. Työkykyinen hän ei ole vielä pitkään aikaan, jos koskaan. Kotona meillä on kolme lasta. Lasten takia täytyisi jaksaa, vaikka välillä tuntuu ettei jaksa edes hengittää eikä olla olemassa. Pitäisi pystyä tukemaan heidän koulutyötään, olemaan mukana heidän harrastuksissaan ja elämässään. Töissä yritän käydä. On edes vähän muuta ajateltavaa. Kotona oleminen ahdistaa. Asiasta en pysty puhumaan muille, kuin kriisikeskuksen työntekijälle (kerran viikossa tunnin ajan). Kaipaan tukea ja neuvoja. Mitä pitäisi tehdä? Mistä saisi apua? Miten tästä voi koskaan päästä eteenpäin? Itsellä ei ole voimia asioiden selvittämiseen. On myös paljon asioita joita en pysty mieheni puolesta hoitamaan (esim. raha-asioita).😭

Hei taas Ilman ystävää.
Lähtikö miehesi itse sairaalasta vai laitettiinko hänet kotiin?
Olisiko hän itse halukas menemään sairaalaan takaisin?
Käykö hän terapiassa missään?
Sinä et ikävä kyllä häntä pysty auttamaan,avunsaanti riippuu paljolti hänestä itsestään, jos haluaa apua,on hänen mentävä päivystykseen kertomaan olostaan.
Jos hän vaan nukkuu ja on muissa maailmoissa,riski uudelleen yrittämiseen on todella suuri☹️
Onko teillä velkaa jotka kaatuvat niskaan,olisiko velkasaneerauksesta apua?
Hankala yrittää edes neuvoa kun en tiedä yhtään teidän tilannetta☹️
Sinä voit hakea sairaslomaa jos työssäolo alkaa/tuntuu rankalta,näissä tilanteissa lasten hyvinvointi on tärkeintä ja jos jaksat paremmin heidän kanssaan jäämällä kotiin,niin jää. Miehesi teko riittää syyksi sinun sairaslomaasi. Meillä miehelleni oli kerrottu,että minunkin olisi hyvä jäädä sairaslomalle jos olen töissä,ei tarvitse koska olen hoitovapaalla.
Voimia sinulle!!!
Jos vaan millään jaksat/pystyt,yritä saada miehesi takaisin sairaalahoitoon...

Mieheni lähti ensin omasta halustaan sairaalasta lomalle. Kotona yksin oleminen kuitenkin ahdisti. Hän kävi jonkin aikaa sairaalassa päiväpotilaana. Nyt hänet on uloskirjoitettu sairaalasta. Hän käy kerran viikossa psykologin kanssa keskustelemassa. Lääkkeitä hänellä on sekä säännöllisesti käytettäviä että tarvittaessa otettavia.
Hän yrittää nyt selvitellä asioitamme, vähän joka päivä. Vaikeita tilanteita on vielä edessä. En uskalla paljon kysellä miten asiat edistyvät. Pelkään hänen ahdistuvan ja yrittävän uudestaan itsemurhaa. Emme paljon puhu keskenämme. Velkasaneerauksesta ei tapauksessamme ole hyötyä, ainakaan vielä tässä vaiheessa.

Itse haluan käydä töissä. Kotona oleminen ahdistaa. Töissä ajatukset saa edes vähäksi aikaa muualle tästä karmeasta todellisuudesta. Käyn kerran viikossa keskustelemassa kriisikeskuksen työntekijän kanssa. Näisä asioista ei ole helppo puhua. On mietittävä tarkkaan kenelle (sukulaisista, ystävistä, työtovereista jne.) tilanteestamme voi kertoa ja mitä voi kertoa. Edes lapsemme eivät tiedä koko totuutta. Haluan säästää heitä niin pitkään kuin mahdollista. Heillä tulisi olla mahdollisuus elää niin kuin ennenkin. Se ei tietenkään kaikilta osin onnistu, koska rahaa ei ole käytettävissä samalla tavalla kuin ennen (ennenkään sitä ei ollut paljon).

Toivoisin, että kaikki olisi vain pahaa unta josta voisi herätä ja todeta, että kaikki on hyvin. Valitettavasti näin ei voi tapahtua 😭

Hei "ilman ystävää"
Minä näkisin positiivisena asiana,että miehesi yrittää joka päivä vähän selvitellä asioitanne,se on ISO asia,vakavasti masentunut kun ei pysty edes siihen vähään...
Suosittelisin sinulle,että älä kysy miten asiat edistyvät,odota ainakin jonkun aikaa, miehesi voi masentua enemmän jos asioissa ei ole tapahtunut muutoksia,hän voi kokea itsensä epäonnistujaksi yms...
Yritä jaksaa ja antaa hänelle tilaa selvitellä asioita ja mieltään,joskus on parempi itse tehdä niitä vanhoja tuttuja arkisia asioita ja olla toiselle henkisenä tukena ilman "turhia" kysymyksiä. Tiedän kyllä että ne ei ole turhia,mutta masentunut kokee ne asiat eri tavalla. Minä olen saanut mieheni puhumaan asioista,pahasta olosta yms...
mutta en paljoa kysele,sanon vaan välillä jotain ohimennen tai juttelen muuten niitä näitä,mutta ongelma asiat ovat kuitenkin vähän sivummalla.
Minunkin mieheni syö säännöllisesti lääkkeitä,on aamu-yölääkkeet ja tarvittaessa otettavat,kannattaa muistaa,että lääkkeet saattavat vaikuttaa vasta 4-8.n viikon kuluttua tai niitäkin saatetaan vaihtaa,jos eivät tehoa tarpeeksi. Sitäkin paremmalla syyllä,anna hänelle aikaa... Toivon sydämeni pohjasta,että hän/te selviätte tilanteesta.
Vaikka minun mieheni vaikuttaa jo "vähän" paremmalta,pelko kalvaa sisälläni kokoajan,mutta yritän pitää ajatukset muualla. Onhan nämä asioita,jotka eivät unohdu koskaan,näistä jää ikuinen pelko ja epävarmuus☹️
Mutta yritetään yhdessä selvitä ja tuetaan miehiämme niin hyvin kuin vain kyetään,mutta pitää muistaa huolehtia myös itsestämme.
On sinulle varmaan terapeuttista käydä töissä,ymmärrän kyllä.
Kirjoitellaan taas,VOIMIA SINULLE

Meillä kotona hiljaiselo jatkuu. Asiat "seisovat". Mieheni ei ole pystynyt selvittelemään/hoitamaan asioita, vaikka on luvannut. En uskalla painostaa häntä, vaikka tiedän, että tietyt asiat pitäisi selvittää ja hoitaa pian. Päivämäärät lähestyvät.

Olen henkisesti aivan loppu. Töissä on nyt myös vaikeaa. Olen harkinnu pitkän sairasloman hakemistä. Varmasti sen saisinkin. Mutta jo pelkkä ajatuskin kotona olemisesta ahdistaa. Viikonloppu tulossa - kaksi päivää kotona. Miten siitä taas selvitään.

Pääseekö tästä koskaan yli? Voinko enää koskaan olla onnellinen? 😭

Moi Ilman ystävää.
Kyllä tästäkin joskus yli pääsee,sitä on ainakin hyvä toivoa,se ehkä antaa myös voimia eteenpäin,kun pitää pientä toivonkipinää yllä.
Eli ne asiat,jotka pitäisi hoitaa on sellaisia,joille sinä et mahda mitään?
En uskalla pyytää/kehoittaa sinua kysymään mieheltäsi niistä,mutta seuraa tilannetta, voi olla,että miehesi on vaikean paikan edessä jos ei saa niitä hoidettua,ettei tapahdu mitään peruuttamatonta☹️
Voi olla sinulle hyväksi hakea sairaslomaa,sehän ei estä sinua liikkumasta ja tekemästä vapaa-aikanasi sellaista mistä itse pidät,jotain mistä edes vähän nautit,sen ei tarvitse maksaa mitään,ulkoilua,lasten kanssa tekemistä(kodin ulkopuolella) yms..
On hyvä huolehtia omista harrastuksista tms jos niitä on,se auttaa jaksamiseen.
Toivottavasti teidän viikonloppu on mennyt edes suht hyvin,kuinka lapsenne jaksavat, huomaavatko isän muuttuneen käytöksen,puhuvatko/kyselevätkö isästä?
Lapset ovat meille se voimavara,jolla jaksamme,sillä he tarvitsevat meitä ja antavat todella paljon. Jos asuisi parisuhteessa ilman lapsia,menisi helposti sairaan puolison mukana siihen pahaan oloon, eikä sieltä nouseminen olisi helppoa kummallekkaan jos ei ole nyttenkään. Kyllä näistä selvitään yhdessä. Voimia teille kaikille.

Kovin kovin vaikealta taas kaikki tuntuu.

Mieheni pitäisi pystyä selvittämään ja hoitamaan isoja vaikeita asioita jotka liittyvät nykyiseen ja tulevaan taloudelliseen tilanteeseemme sekä hänen omaan työhönsä. Vain hän itse pystyy näitä asioita hoitamaan, en minä. Välillä kyselen varovasti onko hän saanut mitään asioita eteenpäin. Joskus hän vastaa, joskus ei. Joskus hän vain lähtee toiseen huoneeseen ja jää tuijottamaan tyhjyyteen. En uskalla painostaa häntä enkä kysellä paljon. Pelkään hänen masentuvan entisestään ja tekevän itselleen jotain. Hänen itsemurhayrityksensä oli vakava ja pitkälle suunniteltu. Se on asia jota en koskaan pysty unohtamaan. Vaikka taloudelliset asiat vielä jotenkin joskus järjestyisivätkin, on itsemurhayritys asia joka on aina olemassa. Sitä mikään ei voi pyyhkiä pois. Ihme etten ole nähnyt tilanteesta painajaisia. Ehkä ne tulevat joskus myöhemmin. Olen onneksi heti alusta lähtien puhunut asiasta ja käynyt tilanteen ääneen läpi monien eri ihmisten kanssa.

Sairaslomalle jääminen ei tunnu minusta mielekkäältä vaihtoehdolta. Vaikka toisaalta töissäkin on raskasta, kun olen henkisesti niin loppu. Jossain vaiheessa sairaslomalle on varmaan kuitenkin jäätävä. En pysty antamaan töissä 100% työpanosta. Lähimmät työtoverini tietävät tilanteemme. Ei ole reilua heitäkään kohtaan, jos he joutuvat tekemään osan minunkin töistäni.

Kotona on todella vaikea olla. On vaikea tehdä yhtään mitään. On vaikea nousta aamulla sängystä. Vaikka tehtävänä olisi ns. pakollisiakin töitä, en pysty aloittamaan mitään. Siirrän kaiken myöhempään. Mikään ei kiinnosta. En jaksa. En jaksa olle olemassa. En jaksa miettiä ja murehtia asioita. En jaksa pelätä. En jaksa.

Lapsilla on omat juttunsa ja harrastuksensa, onneksi. Heidän pitää pystyä hoitamaan koulutyönsä. Heidän pitäisi saada elää lapsuuttaan/nuoruuttaan ilman näitä raskaita asioita. Heille emme vieläkään ole kertoneet koko totuutta tilanteestamme. Eivätkä he ole kyselleet. En halua huolestuttaa heitä. Kerron asioista sitten kun on aivan pakko. Varmasti he aistivat jotain, eivät he tyhmiä ole. 😭

Hei, ilman ystävää!

Mietin jo aiemmin, kun luin tekstejäsi erästä televisio ohjelmaa. Nyt sen sitten vasta muistin, eli ohjelman nimi on Kukkaron herraksi. Tulee tänäänkin TV1:ltä. Ohjelman löytää myös Ylen Areenasta http://areena.yle.fi/haku//uusimmat/hakusana/kukkaron+herraksi

Jokaisella kerralla on vähän erilainen tilanne käsittelyssä, mutta siitä saattaisi saada jotain hyviä vinkkejä omaan tilanteeseensa.

Rankalta vaikuttaa tuo teidän tilanteenne. Onneksi voit käydä puhumassa kriisikeskuksessa ja onhan täällä tukinetissäkin tukihenkilöitä, jos sellaisen tarpeessa tunnut olevan.

Vaikea taloudellinen tilanne tietenkin rasittaa, mutta onneksi yhteiskunnassamme on olemassa erilaisia tukiverkkoja joita hyödyntää (ne tosin tarvitsee löytää), ettei tarvitse ihan alhaisimpaan alhoon vaipua.

Kaikkea hyvää Sinulle, sekä perheellenne!