Erimielisyyden ylistys
Keskustelun avaukseksi lainaan tämän päivän Lapin Kansan kirjoitusta
”Suomalaiset eivät osaa olla eri mieltä toistensa kanssa. Heti kun joku on toista mieltä, alkaa jurotus ja kiukuttelu. Eri mieltä oleminen mielletään henkilökohtaiseksi. Näemme vastakkaisen mielipiteen osoituksena, että meistä ei pidetä.
Erimielisyydet eskaloituvat nopeasti riidaksi ja koska me suomalaiset emme osaa riidellä, riidat pannaan poikki marssimalla ulos, lopettamalla keskustelu, suuttumalla, loukkaantumalla, mielipahalla ja vaikenemalla.
Työpaikoilla tämä voi aiheuttaa vuosikausien mykkäkouluja. Olen itse ottanut henkilökohtaisen projektin, jossa yritän opettaa itselleni tärkeän asian: jos joku on eri mieltä kanssani, se on minulle tilaisuus oppia eikä mahdollisuus vetää herneet nenääni.”
Minä olen tuollainen ulos marssija, koska se minusta on ollut paras keino selvittää asiat. Olen marssinut ulos kouluista, työpaikalta, terapiasta ja kodista jossa asun mieheni kanssa. Vaikka piidän väittelyistä, jotka eivät ole minusta riitelyä, useimmiten lopetan väittelyn kun olen kaiken sanonut ja marssin tilanteessa pois. Tavallaan ajattelen ettei mulla ole mitään lisättävää enää asiaan eikä mielipiteeni muutu sanoo toinen mitä tahansa.
Toisaalta ajattelen, että kohta tuo toinen pahoittaa mielensä, jos jatkan väittelyä ja kun poistun paikalta voimme kumpikin olla oikeessa.
Urheilukilpailut on ainut asia mistä voin olla erimieltä vaikka viikkoja toisten kanssa ja en poistu paikalta.
Joitakin ihmisiä pelkään tai heidän kanssaan puhumista pelkään niin paljon, että marssin ulos, kun hän tulee paikalle. Varsinkin työpaikalla se on suorastaan noloa ja pomo kyllä vetää herneet nokkiinsa. Minä kai edelleen kostan sitä kun hän sanoi minua vammaiseksi idiootiksi vaikka sehän oli vaan totuus ja anteeksi olen hänelle antanut, kun pyysi.
Nyt olen yksinäisyydessä tunturissa ja yritän opetella erimielisyyttä olemalla eri mieltä asioista itseni kanssa.
Osaatteko te olla sivistyneesti eri mieltä asioista?
Olen useinkin eri mieltä asioista ja sanonkin sen ääneen. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä asioista ja erilaisia makuja. Aina en voi sanoa että oma näkemykseni ja mielipiteeni olisi se oikea. Pyrin ymmärtämään muiden mielipiteitä.
Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta suvaita pitää jokaisen mielipidettä. Olen huomannut työssäni että asioita voi tehdä eri tavoin ja lopputulos on silti sama ja asioistakin voi olla erimieltä.
Itse en ala väitellä kenenkään kanssa vaikka hän on asioista erimieltä. Sanon oman mielipiteeni ja kuuntelen hänen mielipiteensä. Toisen mielipiteistä voi saada uudenlaisia näkökantoja omaan elämäänsä.
Maanvaiva🙂
Mielenkiintoinen asia. Minä olen todella huono tässä asiassa. Jos joku läheinen on kanssani asioista eri mieltä niin loukkaannun, suutun ja alan ajaa läpi omaa näkemystäni ja jos en saa sitä läpi niin suutun vielä enemmän ja alan uhkailla tai mököttää, kunnes toinen antaa periksi ja tukee minun näkemystäni. Kuulostaa kauhealle ja sitä se onkin.
Minulla on epävakaa pers.häiriö ja tälle häiriölle on luonteenomaista ylireagoida asioihin. Minä koen lähes hylkäämisenä läheisen ihmisen taholta jos hän on kanssani eri mieltä. Järjellä tajuan, ettei siihen saa reagoida niin kuin minä teen, mutta se tulee aina kuin itsestään. Kylläkin sitten, kun se kuohahdus on mennyt ohitse pystyn taas keskustelemaan järkevästi ja myöntämään, että ylireagoin ja pyytämään anteeksi jos olen sanonut jotain asiatonta.
En tietysti aina reagoi yhtä voimakkaasti, mutta vaikka pysyisin tyynenä niin läheinen huomaa naamastani, että olen loukkaantunut. En osaa teeskennellä oikein mitään. No, jotenkin tähän vuoristorataan on totuttu, mutta tiedän, että minulla olisi paljon parantamista. Enhän minä tahallani ole sellainen kuitenkaan.
Tuo kyllä kuullosti aika kauheelta, AK, olen samaa mieltä kanssasi. Mutta, jos et tee tuota tahaltasi ja pyydät anteeksi ja saat sen, no ei se sitten ole niin paha.
Olisinpa kuin sinä Piakristiina ja huomaisin "Toisen mielipiteistä voi saada uudenlaisia näkökantoja omaan elämäänsä. " Mutta kun pääasiassa olen sitä mieltä, että mun mielipiteet ovat ainuat oikeat minulle ja menettäisin jotain arvokasta, jos muuttaisin mielipiteeni toisen ihmisen mielipiteeksi.
Minä ehkä opettelen sanomaan, että sullapa on asiasta hieno mielipide.
Ja itsekseni mietin, että mulla kuitenkin on se ainut oikea mielipide asiasta.
Mulla kai on sellainen luonne, että olen aina eri mieltä kuin muut.
Mielenkiintoinen aihe minusta. Itse annan muiden sanoa sanottavansa ja kunnioitan asiaa. Kerron myös oman näkökulmani hyvin suoraan. Silti ärsyttää jos jossain asiassa ei asiat kohtaa, kuten että jonkun mielestä vain ulkoinen olemus ja kuori on tärkein, ja minusta ei. En anna sen kuitenkaan haitata, ellei kyseessä ole vähän vakavampi aihe, jolloin en ainakaan ystäväksi toista ota. Esimerkkinä vakavasta aiheesta on moraaliset eroavaisuudet, kuten toisten vahingoittaminen. Joskus olen täysin hiljaa, vaikka toisen mielipide ärsyttäisi paljonkin. En siis pidä mykkäkoulua, vaan en yksinkertaisesti huomauta toiselle mitään siitä, etten pitänyt hänen sanomisistaan. En välillä koe sitä tärkeäksi.
Olin itse joskus sellainen, kun tekstissä kuvattin. Kasvoin tuosta kuitenkin yli, olinhan tuolloin vain alle 10 vuotias.
Mutta niin pitkälle kun annankin muiden olla omaa mieltänsä, en pidä siitä jos toinen vie mielipiteensä henkilökohtaisuuksiin. Jos satun olemaan eri mieltä, tulee armoton tykitys siitä kuinka rumalta pyllyni näyttää niissä farkuissa mitkä sattuu jalassa olemaan, tai että hiukseni ovat rumat ja meikki kulahtanut. Miten se liittyy mitenkään siihen, mistä keskustelimme? Se on rasittavinta porukkaa, ja silloin mä kyllä oikeasti vaan marssin pois paikalta huokaisten. 😟
Musta tietyissä tapauksissa paikalta pois meno on ihan okei. Jos tilanne on eskaloitumassa oikein pahaksi, pyrin lähtemään paikalta ja palaamaan asiaan uudestaan myöhemmin, jos se jää jotenkin häiritsemään. Myös jos mielipiteistä puhuminen menee sille tasolle, että toinen huutelee vaan "Mä oon oikeessa!!! MÄ!!! oon vaan fiksumpi rakas pieni, kyllä sä ymmärrät kun kasvat!!!1", niin sillonkin lähden pois paikalta. Jos toisen asenne on jo valmiiksi sellainen, että ei ole ottamassa vastaan toisen mielipidettä, miksi vaivautua?