Voi miten tuttu tunne. Lähteminen ei kuitenkaan ratkaisisi mitään. Monen ihmisen sydämeen jäisi kipeä kaipuu. Minä monesti vastaavassa tilanteessa pähkäilen, olisiko aika mennä psykiatriseen päivystykseen ja sairaalaan. Pitkään sitä yleensä jahkailen, mutta kun lopulta päätän mennä, se onkin suuri helpotus. Kun pääsee sairaalaan sisään ja saa siellä sängyn ja oman paikan, niin helpotus on yleensä suuri. Tietää, ettei tarvitse enää taistella vaan saa levätä ja olla ja muut hoitavat. Keskusteluapua ja lääkettä saa tarvittaessa ja saa kerätä voimia.
Jaksaisitko kertoa vähän lisää ja tarkemmin, mistä on kyse? Meitä on muitakin, jotka välillä eivät jaksa enää (hassua, että luokittelen juuri tällä hetkellä itseni paremmin voiviin, vaikka on vasta kolmas parempi päivä menossa, vielä viime viikolla olin aivan valmis lähtemään sairaalaan ja voimakkaat itsetuhoajatukset). Olet ilmeisesti nyt kuopan pohjalla ja sieltä pääsee kyllä pois aikanaan. Vaikka sitä on aina siellä pohjalla ihan mahdoton uskoa. Mutta niin se vain on. Minä olen ollut siellä alhossa jo niin monta kertaa ja aina kuin ihmeen kaupalla jossain vaiheessa lähtenyt hiljalleen kipuamaan taas vähän helpompaan vaiheeseen pois sieltä pohjalta. Toivottavasti helpottaa sulla pian.