Onpas sinulla hyvä aloitusotsikko. Elämän uudestaan aloittaminen - ja vielä joka päivä, jos ei suuria aloituksia ole - vaikeassa elämäntilanteessa on hieno juttu.

Minäkin haluaisin alkaa opiskella, mutta kun ikää on niin paljon, että enää ei löydy mitään sopivaa. Jos olisi lähihoitajakoulutus eläkeläisille (voisivat auttaa kaikessa pienessä muita eläkeläisiä) niin sellaiseen koulutukseen osallistuisin. Keksisipä joku aloittaa sellaisen. Vai onkohan se niin, että koulutusta ei tarvita - kunhan lähtee vapaaehtoiseksi työntekijäksi jonnekin.

Olisin halunnut roikkua vielä työelämässä, mutta saan sairaseläkkeen ulkomailta ja tuli sellainen rajoitus, että saan tehdä vaan yhden päivän kuukaudessa töitä ja päivä pitäisi vielä ilmoittaa etukäteen. Sehän on ihan mahdotonta. Ei sellaisia töitä ole.

Alan hyväksyä sen, että enää ei tule opiskeluista mitään ja työelämäänkään ei ole menemistä. Harrastukset ovat ainoa. Ajattelin alkavani tehdä äiti Teresa lappuja filttejä varten. Sitten yritän raijautua piirtämään kerran viikossa Taidehalliin Hesassa. Siellä on tiistaisin klo 1815 sellainen vapaa mallin piirtämisryhmä. Ei tarvitse ilmottautua etukäteen, ei ole vetäjää vaan maksetaan vain ovella 6 euroa kerta. Omat piirustustarvikkeet tarttee olla mukana. Jos olisi muita samanlaisia niin menisin. Meebu täällä kertoi jostakin mielentaidejutusta ja aion selvittää mitä se on: http://www.mielentaide.fi

Elämän aloittaminen uudestaan olisi sekin, että jaksaisin alkaa laulaa uudestaan. Mutta tuntuu siltä kun kropan raihnasuus olisi este ja että laulut on laulettu ja uusia kivoja lauluja ei löydy. Olenko väärässä jos sanon, että aikaisemmin oli / tuli enemmän laulettavia lauluja meediastakin. Laulut ovat kuin loppuneet. Jos löytäisin jonkun musakaverin pääkaupunkiseudulta, jonkun joka soittaisi jotain instrumenttia, niin haluaisin lyöttäytyä yhteen ja musisoida yhdessä. Mutta sellaisen kaverin löytäminen on mahdottomuus. Tähän mennessä en ainakaan ole löytänyt ketään. Olisiko sellaisen löytäminen täältä mahdollista? Ota yhteyttä vaikka tossa yksinäisen / yksinäisten palstalla, jossa pidän ketjua niin sovitaan tapaamisesta, jos tämä kolahti sinuun tämän tekstin lukija.

Kun olet kouluttautunut niin miksi et sitten kelpaisi myös työelämään. Tietysti kelpaat, mutta ota yksi asia kerrallaan eli selviä nyt ekaksi siitä koulutuksesta, jonka aloitat. Onnea matkaan ja tsemppiä. Tule tänne palstallesi kertomaan miten sinulla menee ja miten selviät. Älä jätä tulematta kirjoittamaan, vaikka tulisi vaikeuksia ja varsinkin, jos koulutuksessa tulee vaikeuksia. Tule tänne pitämään vaikka oppimispäiväkirjaa meidän muiden iloksi koulutuksestasi. Sellaista olisi todella kiva seurata. Tsemppiä siis!

Kiitos Adele rohkaisevasta viestistäsi.

Tuntuu, että olisi kuin henkeä haukkova kala kun miettii näitä opiskelujuttuja. Tiedon löytäminen ja oman polun rakentaminen on kiven takana. En oikein tiedä, miten esittää asiat. Hei, olen aikuinen, mutta haluan aluksi "leikkikouluun" opettelemaan arkielämää.
Jotenkin näitä asioita pitää jäsentää kyllä. Olen sen verran selvitellyt, että pitkään opiskeluun sitoutuminen hirvittää. Se jo rajaa vaihtoehtoja. Löysin etäopiskelun ja innostuin kovasti.

Minulla on erittäin huonoja muistoja opiskelusta ja "aikuisten" elämästä. Takana on kait aika vakava masennus silloin jostain 18-25 vuotiaana. Pahimmillaan en pystynyt lukemaan kahta riviä kun nukahdin ja ruuan laittokin oli vaikeaa. Sekavaa ja mustaa. Melkein onnistuin poistumaan tästä maailmasta 2 kertaa ja sohvan pohjalla olen viettänyt niin monta vuotta, että hirvittää (ja itkettää). Talousasiani ovat tällä hetkellä mieheni varassa, mutta olen kait onnellinen kun on tuki takana kotona. Siitä olen saanut motivaatiota yrittää.

Tunnen itseni NIIN huonoksi ja tyhmäksi ja olen alkanut pelkäämään vieraita, "pärjäävi" ihmisiä. Kun tuntuu, että ei vain tajua, mitään. En tiedä mistä tämä olo tulee. Terapiaa, talousneuvontaa, tulevaisuudenohjausta...mistä ihmeestä sitä aloittaisi.
No, aloitan tästä

Ehkä taustallani on myös oppimisvaikeus. Selasin nettiä ja löysin sellaisen kuin ADD. Se tuntui osuvan kohdalleen. 🌻🙂🌻

No niin.

Nyt on hakemus pistetty etätutkintoon.
Ihmettelivät, että mitä minä, "koulutettu" ihminen lähden tekemään toisen asteen tutkintoa. No, siksi, että a. saisin rahaa. b. ei tarvitsisi kohdata vielä liikaa ihmisiä c. saisi tuntuman arkielämästä ja olon, että on edes jollain tasolla normaali.

Hain myös työharjoittelu paikkaa, mutta se osoittautui kummalliseksi. Tytöttelyä, outoa piilovihjailua ja siinä ei ole kunnon rakennetta. Voisi olla ihan mielenkiintoinen, verkkolehden kehittämistä, mutta minusta ei ole sellaiseen. En jaksa vielä psyykata uskomaan itseäni omiin kykyihini.

Eilen ahdisti niin kovasti, että piti irroittaa partahöylästä terä ja painaa pieni viilto.
Tuo tunne on pysynyt kauan poissa. Se on oikeasti ainut asia, joka vie ahdistuksen pois. Haen veitsen, ja nukun se kainalossa. Välittömästi helpottaa, tuntuu kuin ilmapallosta pääsisi ilmat pois. Edes se ajatus, että voisi viiltää, helpottaa.

Toinen projekti on sitten jonkinlaisen terapian aloittaminen, sellaista tarvitsen.

Nyt sain tietää, että isä sairastaa syöpää...tätä en tilannut.

Oli tavattoman raskas alkuviikko, sain itseni kyllä espanjan tunnille, mutta muuten tunsin ihan käsittämätöntä tuskaa. Viiltelinkin, koska se helpotti. Itkin kaksi päivää.
Miten tämä korttitalo, jota olen rakentanut on nyt näin romahtanut.
Mieheni sanoi, että älä stressaa töistä. Hän käy töissä, jotta voimme olla onnellisia.
Minun vastuulleni jää sitten koira ja koti. Ajattelin tänään kokata jotain tosi hyvää ruokaa ja siivota, vähän. Illalla taas espanjan tunti.

Miten te jaksatte? Minusta tuntuu, että en jaksa.

Hei Tiitiäinen!

Ikävää kuulla isästäsi, mutta ehkä hänet pystytään parantamaan.

Kertoisitko tuosta viiltelystä. En oikein ymmärrä sitä. Ai että viiltely lievittää ahdistusta? Ai että miten? Olen luullut, että viiltelijät haluavat päästä hengestään, mutta niin ei siis olekaan vaan takana ovat muut motiivit.

Ihanaa, että sinulla on ymmärtäväinen mies. Oletko taloudellisesti siis riippuvainen hänestä ja hän huolehtii sinusta, vaikka teillä ei ole lapsia. Ihania miehiäkin siis on. Mutta yritä jaksaa huolehtia kodista niin että teillä on siellä kodikas ja puhtoinen pesä.

Kysyt miten me jaksetaan? Minun jaksamiseni onkin vaakalaudalla. Aamuisin ei ole mitään syytä nousta ja menee nykyään kymmeneen ennen kuin kömmin sängystä ylös eikä silloinkaan olisi syytä. Itsestä huolehtiminen on käynyt raskaaksi. Syön, mutta olen myös syömättä enkä välitä siitä, että on nälän tunne. Haluaisin kyllä laihtua 5 kg - kilot mitkä ovat tulleet ehkä lääkkeen sivuvaikutuksena. Päivät menevät palstoilla roikkuen ja telkkua katsoen. Välillä pakotan itseni käymään kaupassa noin 2,5 km päässä. Olen aika yksin päivät pitkät, mutta vanha äiti soittaa tollaset kolme kertaa päivässä.

Voimia - menen nyt katsomaan Antiikkia ja arvoituksia ykköseltä, aika kiva sarja.

Adele.

Kysyit viiltelystä. En osaa selittää, kait se tuo tunteen, että on elossa jossain kaukana kuitenkin. En enää kyllä ihan ymmärrä sitä itsekään. Nuorenpana kun oli tosi paha olla, viiltelin ihan kunnolla. olen vasta tajunnutkin, kuinka pitkään ja syvälle viilsin. Olo oli kuin transsissa, itki ja oli tosi ahdistunut, sitten vain viilsi, monta kertaa vierekkain. Minun pelastukseni on ollut se, että en ikinä uskaltanut kovin paljoa, paitsi kerran ja siitä on arvet vieläkin. Se on juuri kerta, josta en muista paljoa. Se alkoi joskus parikymppisenä ja jatkui pari vuotta koko ajan paheten.

Minä vietän päiväni melko samalla tavalla. Koira tietysti tuo pakollisen ulkoilurutiinin, mutta muuten menee samaa rataa. Olen tänään miettinyt, että skarppaan kodin laitossa. Me teemme kyllä paljon yhdessä mieheni kanssa, mutta on se nyt vähintä mitä voin tehdä. Ruuan hän saa joka päivä eteensä. Sen teen aina. Olen miettinyt, että alkaisin kutomaan hänelle villapaitaa. En osaa kutoa/neuloa hyvin ja olen tosi kärsimätön, mutta ehkä saisin sen aikaiseksi. Tiedän, että hän pitää siitä varmasti eleenä. Huomenna minulla on siivouspäivä. Aion siivota kunnolla täällä ja ensi viikolla pakotan itseni miettimään sisustusta ja semmosta, että meille tulisi ihana koti. Minä en vain ole mikään kovin pullantuoksuinen vaimo, vaan enemmän rääväsuinen ja hajamielinen, joka laittaa kyllä perunat kattilaan, mutta unohtaa sitten laittaa hellan päälle. se on aika hassua. en ole kovin käytännöllinen, vaikka haluaisin olla. Sellainen todellinen SUPERNAINEN.

Tuo, että minulla ei ole edes lapsia, tekee minusta kait naiselämän hierarkiassa pohjasakkaa, henkilö, joka elää miehensä elättinä eikä ole edes lapsia tiedossa. Voisinko olla moderni kotirouva 😉 Moni varmaan pitää miestäni täytenä pöpinä.

Olen minä satunnaisesti aina töissä, jos sellaisia saa jostain, mutta säännöllisesti en, eli tavallaan olen kyllä riippuvainen miehestäni taloudellisestikin ja hän elättää minua. Hän on kyllä hyvä ja hieno mies. Eikä mikään tohvelisankari vaan itsenäinen, pärjäävä, upea mies. Meillä on kait hyvä parisuhde, paitsi tämä minun sekoiluni haittaa. Hän taas kokee, että sen takia käy töissä, että voisimme vietää hyvää elämää yhdessä, muuten työllä ei ole hänelle suurta merkitystä. Jos teemme lapsen, hän on luvannut ottaa tavallaan päävastuun, jos en jaksakaan tai jotenkin sekoan. Sitten lapselle on ainakin yksi turvallinen ja järkevä aikuinen.

No niin. Maanantai alkoi ihan kivoissa merkeissä. Uuden opettelu alkaa monin tavoin.
Soitin velkaneuvontaa, ja minulle sanottiin, että olen tehnyt asioitten eteen jo paljon, siitä lähtökohdasta, jossa itse olen. Tuntui hyvältä kuulla, että oikealla tiellä ollaan.

Keskiviikkona menen psykiatrille. Siellä koitan alkaa hoitamaan mielenterveyttä siihen kuntoon, että joskus voisin tehdä jotain asiaa pitkäjänteisesti ja "täysipäisesti"

Ensin hoidan alta nuo merkonomiopinnot, jotka aloivat, pääsin siis kouluun. Mutta kyllä jännittää!! Ihan mielettömästi. Koko pointti koulun aloittamisessa oli se, että pääsen kiinni johonkin. Että aloitan jotain ja pääsee kiinni normaalien ihmisten arkeen. Sitten voin miettiä lisää kun nämä asiat alkavat sujua. Nyt olen jo hakenut opintotukea, selvittänyt velkoja, menen hoitamaan päätäni, alkanut puhumaan puolisolleni...huh. Pointti koko paketin kuntoon saamiseksi taitaa olla se, että ihan ensin alan hoitamaan itseäni, sitä en ole tainnut koskaan tehdä, kunnolla. Pitää ottaa ihan rauhassa nyt, eikä juosta mihinkään.

Opintoja toisaalta odotan kovasti, koska minulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että olisin kunnolla voinut keskittyä mihinkään. ehkä tämä elämä tästä päivä kerrallaan.
Luulen, että sykäys koko asialle oli isäni sairastuminen, mikä nyt sitten ilmeisesti ei ole kuolemanvakavaa ja hoidettavissa. Alkaisiko asiat järjestymään näitten mustien vuosien jälkeen🙂🌻

No niin,

asiat rullaavat omalla painollaan.
Katselen tämän kevään lääkkeen voimalla. Pitää saada ensin tuo hoitopuoli kuntoon ja sitten vasta voin miettiä, että mitä oikeesti teen isona.
Ehkä minulle jotain tipahtaa vastaan kun jaksan vaan olla kärsivällinen.
Nyt ainakin mieleen on tullut rauha ja ote itsestä jo hieman parantunut.

Eilen espanjan tunnilla meinasi itku päästä kun katselin nuoria osaavia ihmisiä.
Miksi en minä onnistunut?? Tämä vain pyörii päässä. Ensin pitää saada pää kuntoon ja sitten uskallan taas epäonnistua.

No,

Opiskelu on alkanut ja on kyllä voimia vievää ja vaativaa, en ole oikein vielä päässyt siinä vauhtiin. Olen kyllä suoritellut opintoja ja tehnyt suunnitelmia, mutta tuntuu, että ajan vie kaikki muu. Joskus vaatii suunnattomia ponnistuksia tehdä asioita. Keskiviikkona on uusi hoitokerta, se jännittää, koska psykka on nähnyt vanhat paperini. Pitääköhän hän minua ihan hulluna. Taidan siirtää ne asiat, joita piti tehdä tänään, keskiviikolle, kun menen kaupunkiin muutenkin.

Lääkitys tuntuu purevan, ainakin mies sanoo, että olen tasaisempi ja rauhallisempi. Kanssani on helpompi olla kun olen läsnä. Olen huomannut, että olen paljon kiinnostuneempi itsestäni ja ympäristöstäni, joka on kait aina positiivista. Olen taas kiinnostunut koirastani, ulkonäöstäni, miehestäni, kodistani, tehnyt jopa suunnitelmia...
Ja liikun enemmän, mikä toki on myös positiivista.

Nämä maanantait ovat vaan kovin vaikeita.

Olipa kiva lukea koko ketju ja nähdä, että voit paremmin! Erityisesti tykkäsin siitä, kuinka totesit yhdessä viestissä, että olet alkanut pitämään huolta itsestäsi. Jatka sitä! 🙂🌻

Psykalta tulin ja asiat ovatkin aika valoisia, tuntuu että oikea lääkitys on löytynyt kerralla. Olo on pitkästä aikaa KEVYT ja huoleton. Vaelsin tänään kaupungilla tunnin ja tein ostoksia. Kaikki oli tosi vaivatonta, olin osa kaupunkia ja sen tarinaa, tuuli ja vihmoi ja olin vain yksi lukuisista, joka tarpoo pakkasessa ja tuiskeessa. Olen jotenkin tosi kiitollinen kaikesta ympärilläni, koirasta ja miehestä, kodista, perheestä, ystävistä...työ ei olekaan niin tärkeä, se järjestyy aikanaan jos järjestyy.
Olen niin helpottunut, että tunteet ovat palanneet! Ei kaikki olekaan yhdentekevää. En minä olekaan yhdentekevä...tällä hetkellä en edes pelkää romahtamista, vaan nautin tästä tunteesta. Olo on vahva, olen oikealla polulla. Ehkä tästä keväästä ja tulevasta kesästä onnistun nauttimaan ilman ahdistusta, pelkoa, itkua ja surua.
Ja tajusin myös, kuinka PALJON rakastan ja arvostan miestäni. Meistä on hitsautunut tiimi, joka yhdessä selviää mistä vain. Jos vaan saan suuni auki ja PUHUN.
En minä päivässä muutu, mutta ehkä nyt on jotain työkaluja hallita tätä maailmaa.
Nyt pitänee mennä tuuleen ja tuiskuun, lapinkoirapoika haluaa pakkaseen.😋

Miksi joka toisena päivänä uskona ja joka toisena en ☹️ taas espanjan tunnilla huomasin, kuinka en hallitse ihan yksinkertaisia asioita ☹️( miten ihminen voi olla näin tyhmä. olen ihan aasi...räpiköin vain ja en tiedä yhtään johtaako se mihinkään...tänään on väsyttänyt hulluna ja en tiedä, haluaisin luovuttaa. tuntuu, että yritän kaikille selittää asiat parhainpäin enkä uskalla katsoa totuutta silmiin.

Tämä on ihan hassua,
minusta tuntuu, kuin olisin lomalla! Pitkästä aikaa nautin elosta ja olosta.
Suunnittelen asioita, joilla ei ollut tuon taivaallista väliä ennen ja minusta on tullut kamalan "itsekeskeinen". Tuli opintotuki, ja minä aion mennä SHOPPAILEMAAN!
Pistän vähän rahaa haisemaan, ostan korvikset ja uuden housut+paita parin.
Tähän mennessä ollut ihan sama, missä rytkyissä tuolla maailmalla menee. Nyt haluan tuntea oloni kauniiksi ja hyväksi. Aamuisin lekottelen niin pitkään kun hyvältä tuntuu ja sitten puuhastelen jotain pientä, jos huvittaa. Ennen se oli ahdistusta, nyt tosiaan vaan jos huvittaa🙂 Jessus, että tuntuu HYVÄLLE!!
Tuntuu, että päivään on tullut kilometri lisää aikaa ja aloitekykyni on parantunut. Olen tullut paljon herkemmäksi myös huomaamaan ympäristöäni. Voisin joka päivä rutistaa rakkaan koirani palasiksi, koska se on niin IHANA.
En hae töitä vielä, vaan nautin tästä ja teen koulujuttuja.
Eilen livessä tew sanoi jotain siitä, että minullakin on oikeus nauttia elämästä...se kolahti. saa tuntua hyvälle ja siitä saa nauttia.
Isä leikataan tänään, toivottavasti kaikki menee hyvin 🌻🙂🌻

luoja miten kamala olo,
kunhan vain selviäisin huomiseen.

kävin aamulenkillä, mutta en jaksa...
miten voin olla tyhmin ja huonoin ihminen tässä maailmassa.

Kai minä pysyn hengissä muitten takia. En kestä kun kaikki muuttuu, minun elämäni pysyy samana ja kohta olen yksin. Jos sitten kuolisin. En tiedä, miksi pelkään niin kovasti. Tiedän vain, että kun avaan tuon oven, en pärjää.

En TAJUA mitä ihmiset puhuvat, en enenenene.
Iskee pakokauhu ja paniikki kun ajattelen, mihin pitää mennä.
Ei tämä muutu, ikinä. Koitan nyt kuitenkin roikkua mukana.
Keijo rakastaa minua ja en voi kuolla. Mutta en usko, että asiat muuttuvat, ei ne ikinä muutu. Minusta ei tule koskaan äitiä, ei koskaan työntekijää, EI KOSKAAN!!!

Syksyyn menee terapiaa odottaessa. Tälläistä tämä minun elämäni