Tällä taitaa olla niitäkin joita ei ole lokeroitu diagnoosilla?
Miten helppoa on elää? Vai helpottaisko jos tulis leimatuksi jollakin dg? Apua löytyis herkemmin? Vai ei?
Minulla ei ole (mt-)diagnoosia, koska en ole hakeutunut avun pariin. Yksi syy siihen on leimatuksi tulemisen pelko.
Onhan diagnoosittomuudessa puolensa, ehkä. Ei ole stigmaa, ei siihen liittyviä ennakkoluuloja, ei tule kohdelluksi pelkkänä diagnoosina. Toisaalta olen itse se suurin itseni lokeroija, niin että olisiko se diagnoosi siihen enää niin iso lisäys. Toisaalta taas tiedän kokemuksesta, että diagnoosin saaminen voi olla helpotus, koska se antaa selityksen oireille ja sanat kuvata kokemusta. Sitten on myös helpompi hakeutua vertaistuen piiriin. Ja toki dg helpottaa myös avun saamista, mikää voi purkaa niitä lokeroita, etenkin oman pään sisäisiä.
Mitä enemmän kuuntelee diagnooseilla kikkailua, sitä älyttömämmältä se vaikuttaa. Tuskin aina diagnoosien kirjoittajatkaan tietävät, mitä tekevät.
On tullut viestejä, olette vastanneet, moderoimattomia vielä, eivät näy täällä vielä tähän aikaan.
Noista mitä olet kirjoittanut, Tähtitalvikkinimimerkki, jotain sama kokenut nyt parin vuoden sisään.
Käden kipua mentyä hoidattamaan oli huono tuuri. Kohdalle sattui joku tietoviisas lääketieteen tohtori joka hakemassa jotain viimeistelyä yleislääketieteen puolelta.
Koko vastaanottovartin ajan oli koko ajan tietokoneella, kohti sitä, räpläten koko ajan. Kaiketi luki jotain esitietoja aiemmin kirjoitettuja joiden pohjalta oli vastaanottokäynnin kohdalle kirjannut samoja 40 vuoden takaisia tietoja. (Poisti myöhemmin kun jouduin pyytämään ajantasaistamaan käynnin jälkeen kotiin koneelta lukiessa mitä oli kirjannut.) Ja kyse enemmänkin vanhoista taustatiedoista, ei nyt tämän tapauksen tiimoilta tähän liittyvistä esitiedoista.
Eli oli lukenut ne ja niiden vuoksi ei välittänyt kohdata ihmistä vaan koneelta haki jo etukäteen suunnittelemaansa fysioterapialähetettä. Joutui sanomaan ettei osa sitä sieltä siinä hetkessä löytää, mutta "saat viikon sisään kotiin sen lähetteen".
Ei tutkinut kättä mitenkään.
Prskules että ottaa päähän!
2 vuotta kipua ja käyntejä fysioterapeuteilla ja mikä ärsyttävintä, unet menneet tänä aikana. Kipu van pahentunut.
Nyt fyster tkn taholta noheva, otti ja soitti lääkärille saaden ajan, jossa lääkäri ehdotti (vihdoinkin!) pitää tutkia, röntgen ja uä.
Syy kivulle limapussin tulehdus. Olisi pitänyt hoitaa heti, eräällä tuttavalla sama vaiva ja nyt muovia olkapää.
Että se niistä aiemmista kirjauksista. Mielialamerkintöjä jos on, asenne lääkärillä voi olla ylimielinen. Asennevammaisia lääkäreitä on liikaa.
Miksi ihmisellä ei ole merkitystä? Miksi vain luokittelut vaikuttavat?
Se mielialaongelmiin liittyvissä diagnooseissa on harhaanjohtavaa, ihminen hukutetaan niiden alle. Vain arvioinnit ja yleistulkinnat painavat, vaikka jokainen on yksilö.
Ihmisyys on enemmän kuin dgt.
Dg voi joissain tapauksissa olla kuin diagnosoidun ihmisen pukemista vangin raitakaapuun, johon hoitotahto vaan kiinnittää huomion ja suhtautuu sen mukaisesti.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Lisäys
Hyvä keskustelua, että kerrot. Hoitotahon tavat eivät muutu, ellei niitä tuoda esille.
Lähtökohta on se, että lääkärit ja hoitajat ovat aina oikeassa. He eivät erehdy koskaan.