En jaksa tätä lääke-seurantaa. Tuntuu silloin kun ei ole Temestaa veressä, niin kaikki tökkii. On hirveitä kipuja ja en tule kenenkään kanssa toimeen. Paras annos päivässä on noin 6 tablettia vaikka lääkäri sanoi että 3 on maksimi. Mutta kun se ei tajua, että tässä on elämästä ja kuolemasta kyse. Mun on pakko saada vähintään 5 päivässä, muuten en pysty toimimaan. Tämä riippuvuus on monen vuoden käytön tulosta. Mutta silti, miten psykiatrini voi olla niin kylmä ihminen, että laittaa minut lääke-seurantaan joka voi päätyä kohtalokseni.
Ne päivät milloin Temesta on loppu, ovat aivan sietämättömiä. Niinä päivinä haluaisin kuolla. En pysty silloin lähtemään mihinkään. Rintaan sattuu. En pysty keskittymään. Olen koko ajan vihainen. Olen silloin aivan paniikissa.
Tiedän että pitäisi vähentää ja kyllä sitä teenkin, mutta se perkeleen psykiatri on niin kylmä ihminen, että ei välitä vaikka mulla olis sietämättömiä tuskia. Sitä ei voi toinen käsittää millaiset tuskat käytön lopettaminen tuo…
Jos en pääse pois lääke-seurannasta niin se menee siihen että ostan sitten katu kaupasta. Sillä ilman kyseistä lääkettä elämästäni ei tule mitään. Tuntuu että ilman lääkettä kuolen. Näin se vaan tuntuu olevan…☹️
minäitse89 kirjoitti 16.7.2016 11:11
En minä muille mitään tee. Jos jollekin niin itselle...
Olen kyllä hakenut apua, mutta se on evätty. Terkussa kun kerroin tilanteestani lääkärille ja sanoin että voisin mennä hetkeksi aikaa osastolle, niin se sanoi että olen liian hyvä kuntoinen.Sitten kävin siellä päihdetyöntekijän luona muutaman kerran ja se sanoi ettei kannata tässä vaiheessa vähennellä lääkettä. Ja sanoi ettei mun kannata sen luona enää käydä.
Onneksi tällä hetkellä kuitenkin on kaksi kotikäyntiä viikossa... Mutta luonani käy lähihoitaja. Eikä se tietenkään ole sama asia kuin psykiatrinen-sairaanhoitaja joka on nyt lomalla... Ja psykiatrini on myös tällä hetkellä lomalla. Ne palaa töihin vasta elokuussa.
Yritän tässä jotenkin sinnitellä...
Kamala tilanne. Olen pahoillani. Toivottavasti jotain järjestyy. Jaksamista. En jaksa nyt enempää.
Enköhän mää Desper jotenkin pärjää... Luen Raamattua ja rukoilen, kun en mistään muustakaan enää saa apua. Jos se Jumala kuitenkin olis olemassa...
Sen verran kuitenkin valoa, että sain Terkusta ajan torstaiksi. Katsoo lääkitystä uudestaan... Ehkä mää tästä jotenkin selviän. Tai ainakin yritän kaikkeni taistella sairautta vastaan... Sille en voi mitään jos sairaus lopulta nujertaa, mutta ilman taistelua en luovuta... Ja sitten kun olen taistellut, niin luovutan. Se on niin simppeliä: annan itseni Jumalan käsiin...
Aika yksinäinen olo ollut jo pitkään, vaikka olen nähnyt tuttuja paljon lähi aikoina... Mietin vaan että koska tää sisäinen kärsimys loppuu? Ja mietin myös ihmis-elämän arvoa. Ja lähinnä oman elämän: kuinka arvokas se yli päätään on?
Olen kaikkeni yrittänyt pärjätä tämän sairauden kanssa... Olen välillä jo lähes luovuttanut. Kai minäkin käyn vaan sotaa tuuli myllyjä vastaan. Haluaisin että tämä elämä olisi edes vähän siedettävämpää ilman lääkkeitä...
Voin kertoa mitä lääkkeitä käytän: 3mg Temestaa päivässä, Buranaa paljon rinta kipuihin ja Panadolia, Zyprexaa 20 mg, joka väsyttää päivälläkin aivan tajuttomasti. Melatoniinia 6 mg illalla...
En minä ilman lääkkeitä olisi enää tässä. Se on fakta. Jos en käyttäisi Temestaa ja Zyprexaa niin makaisin kaikki päivät ja katselisin seinillä meneviä harhoja. Se on kylmä fakta... Nyt vielä tullu nää rinta-kivut ja itse syytökset mukaan kuvioihin...
Mietin jo viime kesänä että se olis viimeinen, mutta jotenkin ihmeen kaupalla näen vielä tämän kesän. Eli toivoa luultavasti vielä on. Ainakin pieniä murusia.
Olen yliherkkä ja ties mitä. Nyt pitää vaan mennä päivä kerrallaan. En pysty ajattelemaan liikaa tulevaisuutta. Alkaa ahdistaa. Olen toki itsekin syyllinen kaikkeen tähän. En pese käsiäni tästä...
Sitten vielä se että stressin sieto kykyni on aivan onneton... Olen tärisevä, rauhoittavia syövä, sätkynukke. Joka ei ilman lääkkeitä pääse ulko-ovesta...
Tiesin että se lääkäri oli oikeassa, joka sanoi että sairaus muuttuu vuosi vuodelta vain pahemmaksi... Se ennustus oli oikea.
En mää jaksa enempää kirjoittaa, tulee vain huono olo tästä valituksesta...
En millään jaksais enää. Tekis vaan mieli luovuttaa. Ei noi mitkään pillerit oikeesti auta, ne vaan pahentaa oloo...
Sitten hirveitä kipuja... Ehkä mää joku päivä sitten luovuttan. Vedän pään niin sekasin, että uskallan tehdä sen lopullisen teon...
Ketipinoria määrättiin Terkusta ja oon puhelin soiton päässä psykiatrisesta osasto... Kun kerrankin lääkäri otti todesta nää mun vaikeudet. Nyt vaan yritän kärvistellä ja jos ei millään pärjää niin sitten soitan sinne ja osasto kutsuu...
Ketipinoori tuntuu olevan tehokas lääke. Ainakin on ahdistusta lieventänyt ja kaaos ajatuksia. Paremmin kun Temesta.
Se on hyvä tietää koko ajan että osastolle pääse jos ei yksin pärjää... Olo tuntuu olevan kuitenkin parempi nyt. Johtuu varmaan liikunnasta ja Ketipinorista...
Masennus testin tein siellä terkussa ja tulos oli vaikea masennus. En yhtään ihmettele...