Aikuinen harrastaa

Aikuinen harrastaa

Käyttäjä Lukossa aloittanut aikaan 14.03.2016 klo 13:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 14.03.2016 klo 13:26

Täällä on nyt muutamissakin ketjuissa ollut puhetta harrastuksista mm. siitä näkökulmasta, että ne voisivat auttaa stressin purkamisessa tai tuoda uusia ihmiskontakteja (jopa ystäviä) elämään. Olisi mukava kuulla, millaisia harrastuksia teillä on tai on ollut. Tai mitä haluaisitte harrastaa. Olisi myös kiva, jos vähän kuvailisitte harrastustanne eli sen harrastusmahdollisuuksia, kustannuksia ja omia kokemuksianne harrastuksesta. Kaikenlaiset harrastukset kuten ohjatut, yksin harrastetut ja vapaaehtoistyöt huomioidaan. Olisi mukavaa, jos tämän ketjun avulla ihmiset saisivat lisäideoita mahdollisista harrastuksista.

Käyttäjä satoshi kirjoittanut 14.03.2016 klo 16:50

Mä katson Esperanton, ohjelmoinnin ja äärimmäisen satunnaisen sahansoiton harrastuksikseni. Esperantoa ja ohjelmointia voi oletella ilmaiseksi internetin ihmeellisessä maailmassa, eikä mikä tahansa saha maksa kuin muutaman kympin, jos sellaista ei sattunut vielä omistamaan. Jouseksi käy mikä tahansa jousisoittimen jousi, kunhan ei ole niin pitkä että osuu soittaessa maahan. Mutta soittaminen ei ole sitten mitään helpointa hommaa. Käsi väsyy ja ääni hukkuu todella helposti.

Käyttäjä turion2 kirjoittanut 14.03.2016 klo 20:29

Moi nimimerkki lukossa
Autojen korjaaminen on kai minulle harrastusta. Minulla on 4 tai 5 yli kymmenenvuotiasta autoa. Korjailen niitä kun olen sellaisessa kunnossa, että pystyn korjaamaan. En tiedä voiko ruuan laittamista äidilleni ja veljelleni kutsua harrastukseksi. Laitan joka päivä lämpimän aterian veljelleni ja äidilleni ja tietysti minä syön myös itse. ja on kai se jonkunlainen harrastuskin kun keväällä taas kylvämme 80 hehtaaria kauraa ja vehnää. Olen siis maajussi 🙂

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 15.03.2016 klo 15:04

satoshi ja turion, noi teidän harrastukset taitavat kaikki olla sellaisia, joita tehdään itsenäisesti ilman ohjausta ja harrastusryhmää. Sellaiset harrastukset ovat hyviä, kun niitä voi tehdä silloin kun itselle sopii jne. Minäkin neulon kotona, opiskelen hieman yhtä kieltä netistä ja käyn kävely- sekä pyöräilylenkeillä.

Nyt kuitenkin kaipaisin sellaista harrastusta, jossa nimenomaan voisi olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Ystävän löytäminen harrastuksesta taitaa olla liikaa odotettu, mutta jospa edes saisi vähän juttuseuraa harrastuksen aikaan. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on tästä?

Käyttäjä satoshi kirjoittanut 15.03.2016 klo 16:01

Eikai se juttuseurakaan pahitteeksi olisi jos harrastuksista sellaisen löytää. Voi siitä sitten kehittyä enemmänkin, mutta siinä kannattaa kuunnella itseään. Eräs lukemani 25v blogistineitonen on tosi innostunut kahvilakerhoista. Ehkä sinunkin paikkakunnallasi saattaisi olla sellainen tai voisi olla kiinnostusta? Äitini käy paikallisissa Martoissa.

himo-Esperantisteilla on noita paikallisia ja valtakunnallisiakin tapaamisia, mutta itse en ole uskaltautunut sellaisiin. Kauheat (ehkä kuvitellut) suorituspaineet. Autoharrastajillakin on jotain kokoontumisia, itsekin olen sellaisessa kerran ollut. Mutta sitten alkoi opiskelut ja loppui autoilu. Ai niin, ja höyryveturiharrastuksessakin on ruvennut naamoja 8 kesän jälkeen jo tunnistamaan.

Käyttäjä Rina kirjoittanut 15.03.2016 klo 17:11

Harrastukset minulla ovat a) pysyvät (kuten suunnistus ja liikunta noin yleisesti) b) vaihtuvat eli innostun pariksi vuodeksi jostakin uudesta jutusta. Olen käynyt mm. valokuvakerhossa (mikä ei ollut hullumpi juttu), sitten kuorossa. Yhteen aikaan tuijotin tähtiä ja opettelin avaruuteen liittyviä asioita. Lienen puoliksi sosiaalinen, mutta tykkään kyllä harrastuksista, joita voi tehdä yksinäänkin. Lukossa kyseli vapaaehtoistyön perään: joitakin talkoita lukuunottamatta mulla ei ole kokemusta niistä. En usko, että niissä on mitään riskejä, jos et ole nyt lähi-itään menossa sairaanhoitoa harjoittamaan 🙂. Kerran olen ollut sellaisella reissulla, jossa venäläisille katulapsille vietiin lahjoitustavaroita ja vaatteita. Hauska reissu. Luulisin, että vapaaehtoistyötä voi suositella, mutta porukasta tietysti riippuu, miten hyvin kemiat kohtaavat.🙂

Käyttäjä Liiza2 kirjoittanut 15.03.2016 klo 17:16

Koiraharrastus ja koiran kanssa touhuilu esim pentukurssilla, koiranäyttelyssä tuo varmasti tuttuja. Monesti myös kasvattaja haluaa pitää yhteyttä myymäänsä pentuun ja häneltä saa vinkkejä eri harrastuksista. Itselläni on koiria ja olen pentueen kasvattanut tai parikin oikeastaan. Niihin pentuihin kiintyy todella ja itku silmässä luovutin ne vaikka tiesin että hyvään kotiin menivät. Myöhemmin vielä olen saanut seurata niiden elämää 😍

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 16.03.2016 klo 10:56

Kiinnostava lukea viestejänne! Tulee sellainen hauska mielikuva värikkäästä porukasta, joka tänne kirjoittelee. On sahan soittoa, suunnistusta, autojen korjausta, koiranäyttelyitä jne. Monitaitoinen ja elämässä kiinni oleva sakki!

Tässä tuli minullekin jo monta vinkkiä. Mm. marttailua, kuoroa ja valokuvausta olen miettinyt. Kahvilakerhosta en ole koskaan kuullutkaan, mutta kuulostaa kiinnostavalta. Edelleen jään pohtimaan tilannettani. Olen joskus harrastanut niin paljon, että uuvutin itseni. Sittemmin rajoitin harrastuksiani itsenäisesti harrastettaviin juttuihin, kun niissä voi itse helposti määritellä tahdin. Sellaisia harrastuksia minun on ollut helppo keksiä, mutta kaipaisin myös jotain ohjattua harrastusta, jossa olisi muitakin ihmisiä. Jännitän mukaan menemistä eli aloitusta niin paljon, että haluan pohtia mihin pistän pääni enkä vain suin päin kokeilla kaikenlaista.