susa87 kirjoitti 8.7.2017 17:3

Millaisia vinkkejä teillä on ahdituksen hallintaaan ja mitä lääkityksiä käytätte? onko kukaan ollut sairaalan osastohoidossa ahdistuksen takia.

Venlafaksin 150mg ollu noin kaksi vuotta. Teininä jouduin osastolle. Hallintakeinoina eipä juuri muuta ole kuin siedätys, kokemus ja altistus. Nimimerkillä tänä keväänä/kesänä kävin ekaa kertaa elokuvissa vuosikausiin.

meilläpäin lääkäri on selvästi lääkevastainen tapaus, jouduin nytkin uusimaan reseptini eri kunnan lääkärillä, ei uusi reseptejä -mitä vallankäyttöä🤔
paljon olen lukenut eri kirjallisuutta ja niiden kautta saanut vinkkejä selvitä ahdist. kanssa
esim vapaaksi ahdistuksesta-kirja edmund.j bourne hyviä kongr. ja monpuolisia ohjeita.

N. 8 vuotta täällä kärsitty yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä. Laitoshoidossa ei ole oltu, mutta citalopramia syöty n. 6 vuotta. Kerran olen koittanut lopettaa lääkityksen, mutta silloin en tiennyt vieroitusoireista ja jatkoin lääkitystä, koska pelästyin niitä.

Vieroitusoireista puheen ollen, olen nyt 4kk aikana vähentänyt lääkitystä ja pari viikkoa sitten otin viimeisen murusen. Syynä tähän on se, että en halua lopun elämääni käyttää lääkitystä ja en koe, että tarvitsisin enää niitä. Noh, nyt viimeisen viikon aikana on tullut tosi paljon sydämen tykytyksiä. Sydämen muljahtelut ovat yleisimpiä iltaisin jostain syystä, mutta myös kuntoillessa niitä on ollut. Eilen tuli tykytyskohtaus, kun olin crosstairenilla. Melkein putosin ko. laitteesta, kun koko kroppa sätkähti ja noiden jälkeen ei saa henkeä pariin sekutiin, mikä on pelottavaa.

Tiedän, että tykyttelyoireet johtuvat 95% varmuudella lääkkeen lopettamisesta, mutta tekisi silti mieli käydä esim. EKG testit, ettei nyt sydämessä ole mitään vikaa. Aina pelottaa, kun sydämen kanssa on ongelmia.

Onko kellään kokemuksia citalopramin tai muun SSRI lääkkeen pitkäaikaisen käytön jälkeisistä oireita? Täällä tarvitaan hjelppiä, sillä en halua enää noita alkaa popsia.

on kokemusta ssri lopettamisest. mulla tuli sähköisku tuntemuksia päähän ja huimasi ja hermot oli kireellä. Jouduin aloittamaan uudestaan paroksetiini nimisen lääkkeen. tää ahdistuneisuushäiriö on mulla tosi paha. Olen joutunut osastohoitoon 2 kertaa ahistuksen takia

Hei!

Itselläni ei ole kokemusta pahemmin lääkityksestä, pahimman romahduksen aikaan sain reseptin essitalopramiin mutta kun unohdin uusia reseptin ja lääkäri oli lomalla niin en kehdannut hakea muualta lisää (kun olin ollut niin saamaton ja tyhmä enkä varmasti ole niin sairas että oikeasti tarvitsisin). Tällä hetkellä vahvasti pohdin että hakeutuisin uudelleen psykiatrin juttusille ja pohtisin lääkityksen mahdollisuutta, että saisin itseäni vähän kuriin.

Millaisena teillä ahdistus näkyy? Itselläni diagnoosina on määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö, ja enimmäkseen se on sitä että tuntuu että päässä on aina useampi kaista auki siitä, mitä tulee tapahtumaan. Kaikessa. Ihmissuhteissa, kaupassa, perheillallisella ja töissä. Ja kaikki nämä asiat tulevat myös yöllä uniin ja heräilen puoliunissani siivoilemaan koska unissani siellä on ihmisiä kyläilemässä ja sotku hävettää. Teen myös aika paljon töitä, yleensä yli 40h per viikko kolmelle eri työnantajalle, joista kaksi on vuokrafirmoja eli niistä teen useampaan eripaikkaan, ja asiakaspalvelutyötä. Tuntuu että on pakko jaksaa tehdä paljon, muuten olen laiska ja huono ihminen, ja työt on pakko hoitaa uskomattomalla energialla ja hymyissä suin vaikka ei todellakaan jaksaisi 😀 huoh... ja olen myös kova pelkäämään aina pahinta. Tuntuu että se on yleensä ainoa mahdollinen vaihtoehto.

Omat tavat pärjätä ja "pärjätä" ahdistuksen kanssa, löytyy positiivisia ja negatiivisia tapoja. Positiiviset: ihanat työkaverit, ystävät ja turvaverkko johon uskaltaa välillä nojata ja hengähtää. Opiskelin itseni myös lähihoitajaksi mielenterveys- ja päihdepuolelle valehtelematta vain siksi että saisin lisätietoa ja vinkkejä omaan pärjäämiseen (tykkään enempi tehdä töitä kehitysvammaisten parissa). Kävin myös 3 vuoden psykoterapian mikä auttoi minua näkemään asiat eri näkökulmista, sekä näytti pahimmat ongelmakohdat. Tosin valehtelin siellä omasta pärjäämisestäni viimeisen vuoden, koska en halunnut tuottaa pettymystä terapeutilleni... ei mennyt ihan putkeen, ja tuo on kallista hommaa.

Sitten negatiiviset: näistä en oikeastaan haluaisi kirjoittaa mutta voin olla aika varma että myös muilla on näitä ollut tai on yhä. Juominen, syöminen, oksentaminen, ja ylipäänsä itsetuhoisuus kaikissa sen muodoissa. Itsensä vihaaminen on rankkaa hommaa, ja kun tuntuu että on tehnyt jotain väärin, joutuu tosissaan taistelemaan ettei raknaisisi itseään jollain tavalla. Ja eihän se ikinä mitään rankaisemista ole, kun on itsetuhoinen ihminen. Koska siitä tykkää. Onneksi on ystäviä joilla on samankaltaisia ongelmia, joiden kanssa on sellainen keskinäinen kunnioitus ja välittäminen, että jos on paha fiilis, niin kun siitä kertoo niin saa tarvittavaa tukea. Ja jos on pöllöillyt jotain, niin siitä kertominen ystävälle auttaa (vaikka saisikin huutia, mutta se tulee rakkaudella).

Harrastan myös positiivista ajattelua kaikesta vaihtelevalla menestyksellä, rauhoittumis menetelmiä (grounding tms) ja välillä ihan vaan laskeskelen sataan ajatellen numerot samalla erivärisinä ja pyörivinä, että saan ajatukset rauhoittumaan.

Huhhu mikä romaani, anteeksi tästä xD

Moi
Hain tänään apua ahdistukseen ja masennukseen, jotka vaivanneet vuosia... Mieheni varasi ajan, koska hänkin jo huolestui jaksamisestani. Olen vasta hiljattain tunnistanut ja hyväksynyt, että mielenterveyteni ei ole viime vuosina ollut hyvä. Asiat lapsuudesta ja aikuisiän aikana tapahtuneet asiat erityisesti vaivaavat. Ihmisiin liittyviä.

Pelotti ja ahdisti mennä sinne huoneeseen! Jos se ei otakaan tosissaan. Jos se antaakin vain reseptin, muttei lähetettä keskusteluapuun. Jos en osaakaan selittää, miltä musta tuntuu..

Huoneessa oli harmillisesti joku harjoittelija-mikälie. Meinasin kääntyä kannoillani. Onneksi mieheni oli tullut mukaan ja olisi käytävällä käännyttänyt mut takaisin huoneeseen, jos olisin koittanut livahtaa.

Lääkäri oli ennestään tuttu, oli yllättävän helppo kertoa, että olo on paha ja ahdistus painaa lähes päivittäin. Kotiaskareet jääneet lähes täysin miehen kontolle ja edes kaupassa en ole käynyt pitkään, pitkään aikaan. Ruokavalio on mitä sattuu, paino nousee. Työmatka bussilla menee itkua pidätellen. Työ itsessään on onneksi iso voimavara, en ottanut saikkua, vaikka tarjosi. Selitin, että työstä saan iloa. Kannusti sitten jatkamaan ilman saikkua.

Epäili juttelun päätteeksi ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta. Sosiaalisten tilanteiden pelko, tai ainakin ne aiheuttavat ahdistusta. Lääkkeeksi venlafaxin. Lähete psyk.s.hoitajalle. Huh.

Huomenna alkaa lääkitys. Nyt just ahdistaa.

Rikson

miten sulla meni rikson tapaaminen . mä oon ite teiniä iästä asti käyny terapiassa ja vantaalla avohoidossa psykiatrian poliklinikalla. osatohoitoon olen mennyt ite vapaaehtoisesti kun ahditus on ollut ihan sietämätöntä☹️

Kävin siis vasta päivystyslääkärillä. Psykiatriselle sairaanhoitajalle sain lähetteen. Saa nähdä milloin saan sinne ajan. Tämä kyseinen käynti oli sanalla sanoen nöyryyttävä. Koska avun hakeminen on mulle todella vaikeaa. Siltikin, tiesin, että apua on nyt saatava. En jaksa itse yksin, mun on jaksettava hoitaa lapsetkin.

Lääkitys pikkuhiljaa tasaantuu. Eka päivä oli ihan hirveä. Päätä särki, oksetti ja olin nukahtaa pystyyn. Siitä on päivä päivältä parempi olo. Nyt jo aika seesteinen.

Rikson

Onko kellään kokemuksia anksilonista(buspiron)? Onko ollut mitään apua? Itselleni aloitettiin se, enkä ainakaan vielä osaa sanoa toimiiko. Jostakin syystä pitäisi ottaa melkein kellontarkasti joka päivä. En ole oikein siinä onnistunut huonomuistisuuteni ja kolmivuorotyöni takia. Taitaa olla vähän harvinaisempi lääke jostain syystä. Toivon todella, että joku lääke joskus oikeasti tehoaisi ahdistukseen.

Tänään kävin psyk.sh:lla. Olin jo perua koko ajan, mutta onneksi sinnittelin ja kävin siellä. Sain lähetteen terapiaan, lääkitys jatkuu ennallaan. Minut otettiin tosissaan ja minua kuunneltiin!

Rikson

Hienoa kuulla rikson että sulla oli hyvä psyk.sh-käynti 🙂

domandra kirjoitti 22.7.2017 14:14

Harrastan myös positiivista ajattelua kaikesta vaihtelevalla menestyksellä, rauhoittumis menetelmiä (grounding tms) ja välillä ihan vaan laskeskelen sataan ajatellen numerot samalla erivärisinä ja pyörivinä, että saan ajatukset rauhoittumaan.

Toi sataan laskeminen värikkäillä numeroilla kuulostaa hauskalta. Mun käsittelykeinot on tylsempiä, saatan alkaa laskemaan sälekaihtimia tai lattia/katto/seinälaattoja, tai kartoittamaan, missä ja kuinka monta pistorasiaa huoneessa on, ehkä siinä on jotain samaa.

Mulla diagnoosina vuosi sitten sekamuotoinen masennus-ahdistuneisuus-tila. Terapeutti otti tänään just puheeksi että pitää käydä päivittämässä diagnoosi Kela-tuen jatkumista varten, saa nähdä pysyykö samana. Fyysinen oireilu on hyperventilaatiota, jota onneksi on vähemmän, henkinen lähinnä semmoista hirveää tarvetta toimia ja tehdä jotain, ihan mitä tahansa joka parantais tilannetta tai helpottais oloa (syön, pelaan tietokoneella, käyn lenkillä, tai yritän kadottaa itseni kirjoihin). Mulla on vilkas mielikuvitus kaikenlaisten kauhukuvien suhteen, eikä niitten mieleentuloa voi estää - lähinnä yritän tehdä sellaisia realismi-tsekkauksia, ja uskotella itselleni että ne ihan villeimmät kauhuskenaariot eivät ole hirveän todennäköisiä.

Mulla on rauhoittumiskeino ollut muodostaa sanoista vokaali-konsonanttipareja ja mielessä toistella niitä.. 😋

Mä pelkään aina asioista pahinta, tai yleensä jopa sellasta yliluonnollisen pahaa. Poikani aloitti koulun, ja olen jo ihan vakuuttunut että häntä aletaan kiusaamaan ja pelkään aivan hirvittävästi noita koulumatkoja, monta suojatien ylitystä ja yksi niistä vaarallisessa risteyksessä. 😭 Toistaiseksi kuljetaan yhdessä. Pimeän tulo pelottaa 😭 Töissä pelkään aina mokaavani ja jotenkin asennoidun työtehtäviin niin, että "ei tää varmaan nyt nappiin mene".

Tää varmaan, kuten moni juontaa mun vaikeasta suhteesta vanhempiin, vaikeasta lapsuudesta. Sillin en siis tehnyt vanhempieni mielestä juuri mitään hyvin. Plus koulukiusaaminen on jättänyt arvet. ☹️

Rikson

Hei. Täältä ilmoittautuu uusi vertaistukea vailla oleva, ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä. Olen kärsinyt sekamuotoisesta ahdistuneisuushäiriöstä ja toistuvasta masennuksesta sekä paniikkikohtauksista jo 15 vuotta, mutta sairaus oli pitkään oireeton ja ilmeisesti suuret elämänmuutokset keväällä laukaisivat kaiken uudelleen ja kesä on ollut hyvin vaikea. Tuntuu että ei millään pääse eteenpäin, 150 mg venlafaxin aloitettiin uudelleen ja syön edelleen päivittäin opamoxia ja kunnolliset yöunet ovat haave vain. Onko kenelläkään teillä kokemusta luontaistuotteista tai ns. vaihtoehtoisista sairautta helpottavista asioista? Itse olen miettinyt akupunktiota..

Hmm itse en ole oikeastaan tutustunut mihinkään luontaistuotejuttuihin, mitä nyt perus kamomilla teetä juon joskus iltaisin ja leikin että se rauhoittaisi ja helpottaisi unen tuloa... taitaa olla tosin enempi lumelääke xD olen kuullut kyllä että akupunktiosta on ollut hyötyä monille erilaisista ongelmista kärsiville, että ehkä kannattaa kokeilla. Kaikki mikä vaan voi helpottaa oloa edes vähän, edes hetkeksi kannattaa ehdottomasti tsekata!

Olen nyt saikulla. Ei vaan enää jaksanut, vaikka kuinka pinnisteli ja itselleen uskotteli, et kyllä tämä tästä helpottaa. Keväällä säännöllisinä lääkkeinä oli Anksilon, Diapam, Sepram, Propral. Melatoniini 6mg illalla.
Sitten toukokuussa alkoi sairasloma ja alkukesästä lopetin kaikki lääkkeet kun olin niin rurhautunut ja ahdistunut. Aattelin että v***u ihan sama. Mä en jaksa.
Sepramin aloitin uudelleen viikon päästä. En halua kuolla.
Propralin parin viikon päästä, ryrmihäiriöt, säikähtelyt, nopea pulssi on pirullisia seuralaisia.
Diapam on palannut kans kuvioihin ja pakotan itseni syömään melatoniinia. En haluaisi syödä sitä, koska nukahtaminen pelottaa.
Hengitysharjoituksia teen päivittäin ja olen turvapaikassa. Kuuntelen myös netistä rentoutuksia.
Lääkkeistä suosittelen kokeilemaan Propralia ja Melatoniinia. Propral laskee hyvin elimistön hälytystilaa.
Mulla on traumataustaa ja käyn terapiassa. Anksilonia en aloittanut enää. Siitä ei ollut hyötyä.