Miksi viikonloppu aina masentaa. Aiemmin töissä ollessani se tietenkin oli hienoa mutta nyt tunnen vain ahdistusta siitä.
Sairastamiseni alkuvaiheessa apu oli aina saavuttamattomissa viikonloppuisin jolloin panikointi alkoi jo perjantaina. Nyt en ole tarvinnut apua viikonloppuisinkaan ja hoitosuhde on lopussa mutta vkl masennus pysyy 😭
Syksy vaikuttaa siihen vielä lisäävästi. Sitten sitä istuu ja syö ja lihoo.

Tuttua, NA. Viikolla on kaikenlaista menemistä ja tekemistä, mutta viikonloppuna ei mitään. Istun vain kotona ja odotan, että joku hakisi ja aktivoisi minut. Yksin en osaa ryhtyä mihinkään.

Jopa 10000 kuollutta taifuunin iskiessä Filippiineillä. Lisää löytyy koko ajan.
He jotka jäivät eloon ovat menettäneet kotinsa. Ei tätä voi ymmärtää taas.
Miten tuosta enää voi jatkaa elämistä, aloittaa kaikki ihan tyhjästä.

Kun luin tuon taifuuniuutisen, tuli taas olo, että mitä mä tässä oikein valitan. Mulla on sentään katto pään päällä ja tarpeeksi ruokaa ja paljon muutakin asiaa hyvin. Mutta ei edes tuo ajatus kykene voittamaan masennusta.

Mua on viime aikoina ahdistaneet ympäristöön liittyvät uutiset. Talvivaara, arktiset öljynporaukset sun muut. Pelkään maapallon puolesta. Pelkään, että minkälainen mahtaa tulevaisuus olla, kun luontoa tuhotaan tähän tahtiin. En pelkää niinkään itseni takia, mutta tulevien sukupolvien takia.

Niin kyllähän tuollaiset uutiset enempi masentaa kuin saavat ajattelemaan, että onpa mulla asiat hyvin kuitenkin.

Kyllä minä ihmettelen miten nuo ihmiset jaksavat kuitenkin jatkaa elämistä. Luulsi, että hyppäisivät johonkin aallokkoon ja luopuisivat myös elämästä, kun kaikki muukin on mennyt.
Varsinkin sellainen ihminen joka on menettänyt koko perheensä.
Mutta he vaan haluavat jatkaa elämistä.