sarrukka kirjoitti 6.1.2013 19:18

Taas valtava ahdistus ja pelkotila päällä. Kädet tärisee ja sydän hakkaa.
Nukkumaan meno pelottaa. Jos ei tule uni tai nään painajaisia. Pakko
varmaan jättää yövalo päälle. Pimeys pelottaa.

Voi miksi olen saanut tälläisen sairauden. Sitä kysyn usein itseltäni.
Miksen voi olla ns.terve ihminen.Tuo ahdistus kulkee uskollisesti rinnalla
ei jätä rauhaan.

Kuule, olen itse miettinyt sata kertaa, että miksi juuri minulle. Mutta on niitä vielä vakavampiakin sairauksia,usko pois. Asiaan, varaa heti psykiatrille aika !!
Ei kellekkään muulle,ja mahdollisimman nopeasati, sieltä saat apua.

saku5 kirjoitti 27.4.2013 17:49

sarrukka kirjoitti 6.1.2013 19:18

Taas valtava ahdistus ja pelkotila päällä. Kädet tärisee ja sydän hakkaa.
Nukkumaan meno pelottaa. Jos ei tule uni tai nään painajaisia. Pakko
varmaan jättää yövalo päälle. Pimeys pelottaa.

Voi miksi olen saanut tälläisen sairauden. Sitä kysyn usein itseltäni.
Miksen voi olla ns.terve ihminen.Tuo ahdistus kulkee uskollisesti rinnalla
ei jätä rauhaan.

Kuule, olen itse miettinyt sata kertaa, että miksi juuri minulle. Mutta on niitä vielä vakavampiakin sairauksia,usko pois. Asiaan, varaa heti psykiatrille aika !!
Ei kellekkään muulle,ja mahdollisimman nopeasati, sieltä saat apua.

Yleinen ahdistuneisuushäiriö, (diagnisoitu myös minulla), liittyy monesti paniikkikohtaukset. Ko. sairaus on kammottavimpia sairauksia mitä tiedän. (olen kokenut sen itsekkin useaan kertaan), mutta
joka kerta olen noussut sieltä. Kroonisoidussaan sairaus on varmaan yhtä helvettiä !!
Ei ole ihme jos itsetuho ajatuksen pyörii mielessä. Olen huonossa kunnossa monesti
ajatellut pois lähtöä täältä itsekkin ja itkenyt paljon yksikseni. Olen itse kaiken lisäksi
vielä hoitoalalla ja työni takia monesti tekemisissä ko. sairaiden parissa. Joten sympatiat on mulla
ko. potilaiden puolella. Koita vain jaksaa, ja hae rohkeasti apua jos olo käy sietämättömäksi. Älä missään nimessä jää yksin.🙂 Voimia sinulle !

Kiitos kaikille kannustuksesta☺️❤️. Toimintaterapeutilla käyntien
jälkeen tulee psykiatrin aika. Jos siellä vois puhua asioista. Tuntuu
vain että olen aivan lukossa. En pysty käsittelemään asioita. Ne vain
pyörii mielessä.Kasvaa epätoivoksi ja peloiksi. En jaksa taistella vastaan.
Nytkin ahdistaa ja asiat pyörii mielessä. Voi kun pystyisi voittamaan tämän
sairauden. Haluaisin tehdä niin paljon asioita mutten pysty en uskalla.
Tiedän että on olemassa pahempiakin sairauksia. Pari viikkoa sitten hyvä
ystäväni menehtyi syöpään. Vuoden jaksoi taistella. No tuon olen kertonut
ennenkin. Äsken pakotin itseni liikkeelle. Kävin haravoimassa takapihan.

Voimiia kaikille samoista ongelmista kärsiville🙂👍. Jos tapahtuisi ihme ja
elämä voittaisi😟

Ahdistaa eniten aamut ja illat kun tuntuu toivottamalta ettei mitään tulevaisuutta tunnu olevan olen jo vuosia tässä yrittänyt keksiä mitä se opiskelu olisi tai työ mutta totuus on etten edes pysty niihin kroppa prakaa nopeasti jalat ei jaksa päässä ahdistaa ja masentaa ja mietin mitä järkeä tässä on sitten edes käydä töissä opiskelemasa ehkä jos olisi jotenkin mielenkiintoista mutta kun usein jään miettimään mitä järkeä tässä on ja miksi olen tässä tekemässä mitä teen. En ole sosiaalinne ihminen en nauti että ympärilläni pyörii ihmisiä koska se ahdistaa minua, mutten halua myöskään jäädä kotiin vain koska en keksi tekemistä mutta ongelma onkin siinä ettei monet asiat tunnu aina ihmeemmältä kun niitä tekee koska jännitän niitä niin paljon että se onni siitä tekemisestä menee tai pelkään ahdistuvani ja suutunu itselleni miksi aina käy näin haluaisin vain nauttia enkä miettiä ja järkeistää kaikkea. Mieheni auttaa minua käy kaupassa ja ei ole ongelmaa rahallisesti mutta se ei riitä haluan pystyä itset asioihin ilman että kun olen tehnyt sen alan taas itkemään. Itken varmaankin koska tuntui huojentavalta kun teki jotain mutta pelkään ettei tämä olotila koskaan mene pois ja minulla lääkkeen lopetus en ole syönyt kahteen viikkoon lääkttäni koska haluan vaihtaa efexorin joka sai itkuisuutta aikaseksi,turtuneisuutta, painajaisia, hikoilua öisin koen välillä häpeää syyllisyyttä etten keksi asioita mitä voisin tehdä onnen takia, kun en aina keksi. En tykkää lukea enkä jaksaisi aina käydä jumpassa etenkin kun sivuorieina nyt on ollut huojunta ja paniikit. En ole koskaan keksinyt kovin helpolla asioita mistä nautin se ollut aina hankalaa nytkin menin enkun tunnille opiskelemaan koska viimeksi pidin siitä, mutta huomasin että nyt en ole edes varma pidänkö siitä vai en koska ollut niin uuvuttavaa käydä huojumassa paikan päällä ja ei pysty keskittymään enkä oiken ymmärräkkään aiheita aina mikä ahdistaa. Eilen sitten lintsasin lähdin lopussa pois tunsin siitäkin huojennusta. Aamuisin ahdistaa kun ei ole mitään mihin pistää mieltänsä ristiriitaista on se että jos minulle annettaisiin työkokeilupaikka olisin aivan kauhuissani siitä, koska en osaisi suhtautua edes asiaan taas miettisin miksi teen tätä miksi olen täällä. Kaikessa aina kysyn samaa asiaa ja se saa minut hermostumaan. Aamuisin ärsyttää kun herään niin aikaisin seistemältä jo yritän nukkua mutta en saa enempää unta menen yhdeltätoista nukkumaan tai aikasemminkin ja sitten herään aikasin ja tuntuu on liikaa aikaa ennen heräsin myöhemmin nyt jo aamusta ajattelen kaikkea paskaa en pysty tähän tohon en osaa tätä tota kohta ahdistaa ja sitten ahdistaa.

Itselläni on aamu ahdistusta kovastikkin lopetin 11vuoden jälkeen monennen kerran efexorin koska siitä tuli itkuisuutta,painajaisia joka yö välillä,hikoilukohtaukset öisin litimärkänä auttoi hyvin paniikkeihin mutta ei täysin. Nyt alotin valdoxanin ja pelkään että jos lääke ei auta minua vasta kolme päivää syönyt sitä. Aamulla herään syödän jyskyttää hikoiluttaa on lämmn ja pelottaa meillä on myös ikkunan lähellä kaivinkone metakka johon herään seitsemän aikaan. Olin työpajalla jossa oloni vähän helpottui mutta sitten sen piti loppua 5kk jälkeen ja siihen se jäikin kotiin vain ja masennuin koska olen koittanut eri aloja opiskella liian sosiaaliset alat en pidä niistä koska eri ihmiset ahdistavat minua joita tulee aian uusia ja uusia. Nyt koska olen jäänyt alitajuisesti tämän asian kanssa painimaan se syö yö untani ja aamu-untani ja herään että kamala maku suussa, tykyttää pakko käydä kakalla joka aamu ja herään aina kovaan nälkään. Verensokerini on sellainen että pitää syödä aina 3h välein mutta olisi kiva jos voisin nukkua aamuisin että en heti ajattelisi ahdistaa jotenkin silloin on pelottavaa, kun se toistuu aamuisin. Monesti ajattelen myös teinkö virheen kokeilen uutta lääkettä, mutta mieleni ei ollu efexorissakaan iloinen vaan maassa alakulossa itkuinen. Paniikit sain tyrehdytettyä pienimmilleen, mutta vaiva oli jossain syvemmällä. NYt tuntuu kun lopetti 3viikkoa sitten lääkkeen välillä pato avautuu ja tunteet tulevat ulos kovaa ja sitten onkin päivä menen kävelylle tai hoidan asioita mitä jaksan ja päivä paranee onko tuttua?

Taas iski ahdistus ja selittämätön pelko. Sydän hakkaa ja kädet tärisee.
Pelottaa nukkumaan meno ,pelottaa huominen töihin meno. Pelottaa
olla yksin. Mutta tämä on kestettävä. Loppukuusta psykiatrin aika.
Täytyy siellä yrittää puhua asiastaa. Olen vain niin kovin huono kertoon
asioita. Pelkään etten tule ymmärretyksi. Tai tulee väärinkäsityksiä.
Kait otettava rauhoittava jos edes hetkeksi olo paranisi.

Hyvää kevättä kaikille tasapuolisesti🌻🙂🌻

jotenkin helpottavaa että muutkin painii näiden asioiden kanssa...en ole ainut. itse kärsinyt paniikista ja ahdistuksesta kohta 5.vuotta. välillä menee hyvin, lääkitys on päällä, mutta sitten se aina tulee, se romahdus☹️ miten jaksan, miten selviän... paranenko tästä ikinä. aamulla herätessä jo miettii ja pelkää miten selviän tästä päivästä...mitä järkeä tässä kaikessa on... olisi mukava saada juttu kaveria kohtalotovereista...

Itselläni on ahdistusta ollut kohta 30v. ☹️ En halua mitenkään masentaa, että sitä kestäisi koko elämä, mut luulen, että mun kohdalla se on niin. Mulla menee neljää eri lääkettä ja rauhottavia lääkkeitä olen käyttänyt saman ajan. Joskus oli sellanen tilanne, että ei ahdistanut niin paljon, mutta muistissani on , että ahdistanut on aina. Kyllä tuntuu usein kans aamusin, että miten jaksan tän päivän. Ja saattaa vallata ihan hirvee tunne jos on joku sovittu meno mihkä pitää mennä. Itkeny olen paljon elämäni aikana, mut ny on pitkään ollu sillai ettei itkua tule. Se olis varmaan helpottavaa jos itkisi, mutta ei vaan itketä vaikka ahdistus olisi kuinka syvä. Ei pysty elämään normaalia elämää ja joskus tuntuu ettei vaan jaksais enää.

kiitos viestistäsi. on totta miten paljon tämä rajottaa elämää☹️ ja se kun jos yöllä herää, alat murehtia miten selviät tulevasta päivästä...miten kauhealta tuntuu aamulla nousta sängystä ylös, ajatuksena vaan...taas edessä yksi kauhea ja tuskallinen päivä. ei osaa eikä pysty nauttimaan mistään...monet itkut oon ite itkeny...vaan ei se paljon helepota...

Olen uusi sivustolla ja etsin vertaistukea. Vaikean lapsuuden kokeneena, alkoholi vanhempien lapsena ja ahdistuneena etsin tukea ja juttuseuraa. Ahdistus kuuluu elämääni nykyään jokaisena päivänä. Olen hetki sitten muuttanut omilleni, pakoon turvattomuutta, henkistä- ja fyysistä väkivaltaa ja ennenkaikkea alkoholisoituneita vanhempiani. Nyt 16-vuotiaana "aikuisena" yritän löytää keinoja kuinka jaksaa jatkaa eteenpäin ja yrittää elää normaalisti menneisyydestä huolimatta. Jokainen päivä tuntuu mahdottomalta jaksaa, tuntuu että jokainen asia ahdistaa.

Toivon että saisin vastauksia ja saman tilanteen kokeneita! 😯🗯️

Moi

Päivästä toiseen käyn suurin piirtein samaa läpi. Masennun heti pienestä ajatuksesta siitä mitä olen moraalisesti mokannut.
Kenellekkään en uskalla avautua ja anteeks pyydellä asiasta koska sitä pidettäisiin turhana valituksena kuitenkin kun on lojaalius ja moraalit kyseessä
Päihteitä meni silloin enkä vois periaatteessa laittaa sen piikkiin vaikka haluaisinkin kun se hieman helpottaisi.
Pahenemaan päin on menossa tummuus että melkein vakavasti näen kuinka ihmisiä tulisi katsomaan asuntooni itse maaten sohvalla viesti pöydällä lukien ANTEEKSI.

Ajatukset ovat sekavia ja sumeita enkä saa niistä kiinni. Kaikki vihaavat minua ja ajattelevat jotakin pahaa. Tiedän tämän olevan harhaa ja samalla tiedän että näin se on.

Äitini aikoinaan oli muutaman kerran soittanut minulle itkien että lähtee pois mutta onneksi on elossa tällä hetkellä ja on sanonu sen oolevan hyvin itsekeskeistä touhua.

Haluan valon enkä ajatella mokiani tai olemattomia sanojani jotka luulen loukanneeni toista sillä tavalla että olisin jotenkin parempi kuin muut.

Vihaan tunteita siinä mielessä jos välittää jostakin. Kyyninen taidan olla mutta rakastan myös vaikkakin hetken mutta hetkiä on niitäkin. Viha ja rakkaus.
Rakastan vihata mutta vihaan rakastaa.

Seurustelusta en tiedä muutakuin kuulemat ja näkemät ja tuntuu että minua pidetään outona häiriö tapauksena tapauksena kun en ole koskaan seurustellut, En ole löytänyt ketään enkä halua ketään nyt rinnalleni ja moni täällä sen tiedän ymmärtävän.

Sarrukka Rakas ja kaikki muut jotka ovat kirjoittaneet tänne
Kirjoitin jo pitkän viestin joka katosi. Haluan kertoaRakkaalle Sarrukalle ja kaikille muille tässä ahdistaa ketjussa että minulla on ollut tätä vaikeaa kärsimystä nelisen vuotta. Nyt olen alkanut lukea Raamattua alusta asti ja rukoilen Pyhän Hengen kosketusta. Rakas Sarrukka on rukoillut puolestani ja pyydän sitä lisää. Elämänhalua ei minulla ole ollut pitkään aikaan ja olen rukoillut Jeesus anna kuolla vähän väliä. Lisäsi minua on kannatellut keskiolut ja Oxamin. Näitä en ole voinut joka päivä ottaa lääkärinmääräysten ja rahan takia. Minulla käy kateeksi AK joka on saanut käyttää Temestaa kaksi vuotta päivittäin ja sen jälkeen omassa tahdissaan vähentää sitä ja saa sitä edelleen helposti uusituksi netissä, tunti kestää ja resepti on uusittu. Lisäksi Temesta on sadan kappaleen pakkauksissa, olispa Oxaminkin mutta on vain kolmenkymmenen. Olis helpottavaa kun olis sata kappaletta rauhoittavia. Älkää tuomitko minua keskioluen takia, ennen olin absolutistimutta nyt tarvitsen sitä helpotusta, lääkkeeksi vaan käytän, humalasa en esiinny ja kotityöt teen täällä kotona enkä heilu päissään. Taistelen itsemurhaa vastaan. Sarrukka rakas oletko jaksanut seurakunnassa käydä.