Häpeä kuvataan usein kivuliaaksi kokemukseksi, johon liittyy itsen arviointi huonoksi tai vaillinaiseksi. Häpeää on määritelty neljän tekijän kautta: halu piiloutua tai paeta, intensiivinen kipu, huonouden kokemus ja huomion kiinnittyminen omaan surkeaan tilaan. Häpeän on määritelty sisältävän kaksi tekijää. Ensimmäinen (ulkoinen) tekijä liittyy siihen, kuinka yksilö ajattelee muiden häntä arvioivan. Jos ihminen ajattelee muiden pitävän häntä huonona, mitättömänä ja epämiellyttävänä, hän tuntee siitä häpeää. Toisessa (sisäisessä) tekijässä yksilö arvioi itse itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi. Tämä on häpeän itsekriittinen elementti. Nämä kaksi tekijää voivat esiintyä yhdessä, jolloin ihminen kokee muun maailman kääntyneen häntä vastaan ja lisäksi syyttää itseään huonoksi.

Ajatellaan, että häpeällä voi olla myös positiivinen vaikutus. Terveellinen häpeän tunne auttaa ihmisiä valvomaan itseään, tunnistamaan rajansa ja muokkaamaan toimintaansa. Terveellistä häpeää kuvataan jarruna, joka estää epätarkoituksenmukaisen lähestymishalun. Ongelmallinen häpeän tunne on silloin, kun se on osa yksilön identiteettiä. Tällöin se ei enää palvele vaan tekee ihmisestä haavoittuvan, yksinäisen ja eristää hänet yhteisöstään.

Häpeälle alttiin minuuden taustalla on ongelmia lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa. Häpeän kanssa aikuisena kamppailevat ihmiset olivat kuvanneet suhdettaan vanhempiinsa etäiseksi sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Suhteesta oli puuttunut riittävä turvallisuuden, lämmön, rakkauden ja rohkaisun ilmapiiri sekä myös riittävä rajojen asettaminen. Lapsen tulee kokea olevansa turvassa, rakastettu omana itsenään ja erityinen. Näiden kokemusten kautta syntyy lapsen ja vanhempien välinen yhteys. Jos tämä yhteys katkeaa, lapsi kokee olevansa ei-haluttu ja tuntee häpeää yhteyden menettämisestä.

Usein seksuaalisen väkivallan tekijä on saattanut omalla toiminnallaan ja puheillaan voimistaa uhrin kokemaa syyllisyyttä. Piinaavat syyllisyyden tunteet estävät hakemasta apua ja kertomasta vaikeaa salaisuutta kellekään. Vaikka syyllisyys vaikuttaisi vahvalta ja todenmukaiselta, se on uskallettava kyseenalaistaa.

Jos väkivalta on tapahtunut läheisessä suhteessa, syyllisyyden tunne on usein yhä piinaavampi. Väkivaltaa kokenut saattaa kokea syyllisyyttä siksi, että kokee ennemminkin olleensa väkivallan tai hyväksikäytön onnistumiseen itsekin osallinen eikä ainoastaan uhri.

Seksuaalinen väkivalta on aina tekijänsä vastuulla! Uhrin syyllisyys voi liittyä myös johonkin tapahtumaan, toimintaan, omiin tuntemuksiin tai tunteisiin. Keho on saattanut vastata kosketukseen tai mieli on voinut kokea saavansa hyväksikäyttävästä suhteesta myös jotain hyvää ja tärkeää. Ajan myötä ja varsinkin avun saannin edetessä syyllisyys alkaa yleensä hellittää ja kohdentua itsen sijaan yhä enemmän tekijää kohtaan, jolle syyllisyys kuuluukin. Syyllisyyttä voi käsitellä. Sanat eivät aina yksin riitä. Käsittelyyn voi käyttää kirjoittamista, piirtämistä tai vaikka musiikin avulla etäisyyttä hakemalla. Vaikka syyllisyys onkin voimakas tunne, olisi todella hyvä tarkastella sitä vähän kauempaa: se, että tunnet syyllisyyttä, ei tarkoita, että olet syyllinen!

Täältä pääset halutessasi lukemaan koko artikkelin sisäistäen myös tietoa hoitamisesta ja omahoito-ohjeista: suomendelfins.fi/suomen-delfins-blogi-hapea-ja-syyllisyys/